Suomessa taitaa vieläkin olla
niitä, jotka eivät suostu syömään lampaanlihaa, koska ”se maistuu villalta”.
Lainausmerkeissä oleva tokaisu todistaa, että nämä henkilöt eivät todennäköisesti
ole syöneet lammasta 70-luvun jälkeen, ja jos syntymävuosi on sitä myöhäisempi,
eivät ole syöneet lammasta koskaan. Lampaanlihassa on oma, hieno makunsa, mutta tänä päivänä lammas/karitsa ei todellakaan
maistu ”villasukalta”.
MTK:n mukaan lampaan osuus
kaikesta myydystä lihasta Suomessa on noin yksi prosentti. Vuonna 2016 Suomessa
syötiin lampaanlihaa yhteensä 3,7 miljoonaa kiloa luullisena lihana laskien. Se
on vähän alle 700 grammaa henkilöä kohti. Parantamisen varaa on siis paljon. Suurin
osa Suomessa syötävästä lampaan/karitsanlihasta tulee Uudesta-Seelannista. Siellä
kaukaisilla saarilla jokaista uusi-seelantilaista kohden on kuulemma yhdeksän
lammasta, joille riittää nautittavaksi tuoretta ruohoa ympäri vuoden.
Tuoreravinnon vuoksi lampaille ei tarvitse syöttää lisäravinteita eikä
hormoneja, mistä syystä uusi-seelantilainen lampaanliha onkin maailmankuulua - ja myös Suomessa sitä saa yleensä tuoreena ympäri vuoden.
Kotikokille kaikkein helpoin
lampaan/karitsan ruhonosa on takapotka. Sen kun kypsentää sopivilla mausteilla niin
kypsäksi, että liha irtoaa luusta vaivatta, tiedossa on takuuherkullinen ateria
tarvitsematta miettiä, onko kypsennysaika varmasti minuutilleen oikea ja lihan
väri sopivan roosa. Potkan kun kuuluu olla reilusti ylikypsää, jolloin se on
maukkaimmillaan ja mehevimmillään. Tällä reseptillä karitsanpotkan valmistus
onnistuu takuuvarmasti. Yleensä yhden potkan lasketaan riittävän yhdelle
nälkäisemmällekin ruokailijalle.
Karitsanpotkan kanssa tarjoamme
caponataa, joka on mehevä kasvispaistos. Ylikypsä karitsanpotka ja muheva
caponata eivät tarvitse lisäkseen minkäänlaista kastiketta, ei perunaa, ei riisiä eikä salaattia, ainoastaan
valkosipulimajoneesin eli aiolin, joka yhdistää lautasella olevat maut. Aterian
jälkeen voikin siirtyä sohvalle vatsansa viereen ruokalevolle. Reseptistä
riittää neljälle.
Yleisön pyynnöstä siis paras
lammasresepti (uusinta vuodelta 2013) ja sille höysteet.
Ja
se viinisuositus. Tälle aterialle mielestämme paras valinta on chileläinen punaviini
MAYU Carménère Reserve ”Appassionata”, 2015, Chile,
13,99/0,75 l, Alko n:o 401557
Mehevät karitsanpotkat tummassa
olutkylvyssä
4
karitsan takapotkaa (mieluiten tuoretta)
korkealaitainen
uunivuoka johon kaikki potkat mahtuvat vierekkäin pystyasentoon
suolaa
ja valkopippuria myllystä
5
oksaa tuoretta timjamia
2
oksaa tuoretta rosmariinia
voita
ja oliiviöljyä
2
porkkanaa
2
isoa salottisipulia
3
solo valkosipulia
2
laakerinlehteä
10
kokonaista mustapippuria
tummaa
olutta niin paljon (3-4 tölkkiä) että potkat uivat kaulaa myöten liemessä
(Sulata
pakastetut potkat hitaasti jääkaapissa. Hiero pintaan suolaa ja valkopippuria
anna maustua jääkaapissa useita tunteja.)
Ruskista
maustettuihin potkiin paistinpannulla pinta voin ja oliiviöljyn seoksessa.
Laita uunivuoan pohjalle timjami ja rosmariini sekä niiden päälle ruskistetut
potkat. Freesaa paloiteltuja kasviksia samalla paistinpannulla voin ja
oliiviöljyn seoksessa ja lado ne vuokaan potkien väliin yhdessä laakerinlehtien
sekä mustapippureiden kanssa. Kaada pannulle olut ja anna kiehahtaa.
Kaada
kiehuva olut uunivuokaan potkien ja kasvisten päälle ja laita hautumaan uuniin
120 asteeseen kahdeksan tunnin ajaksi (100 astetta 10-12 tuntia, 150 astetta
5-6 tuntia). Jos padassa ei ole kantta, nestetilanteen voi välillä tarkistaa ja
lisätä nestettä jos on tarpeen. Valmiista potkista liha irtoaa luista miltei
itsekseen. Anna potkien kypsyä mieluummin tunnin liian kauan kuin tunnin liian
vähän.
(Liemi
kannattaa siivilöidä ja säästää. Jääkaapissa jäähtyneen liemen pinnalta kerätään rasva pois, minkä jälkeen liemen voi vaikka keittää kokoon ja pakastaa vastaisen varalle. Joka tapauksessa
siitä saa aivan mahtavan kastikkeen jollekin toiselle lammasaterialle.)
Caponata joka on karitsanpotkan
paras kaveri
voita
ja ruokaöljyä
1
kesäkurpitsa
2
munakoisoa
2
salottisipulia
1
solo valkosipuli
2
varsisellerin vartta
250
g miniluumutomaatteja
1
rkl kapriksia
12
vihreää oliivia
1
dl vettä
1
rkl tomaattipyreetä
2
rkl valkoviinietikkaa
2
tl sokeria
suolaa
ja mustapippuria myllystä
kourallinen
hienonnettua lehtipersiljaa
Kuutioi
kesäkurpitsa sekä munakoisot (eri astioihin) ja suolaa ne kevyesti. Hienonna
sipuli, valkosipuli sekä sellerinvarret. Halkaise tomaatit sekä oliivit ja
laita ne isoon kattilaan yhdessä kapristen, veden sekä tomaattipyreen kanssa.
Huuhtele
kesäkurpitsakuutiot, taputtele ne kuiviksi ja paista niitä pannulla voin ja öljyn seoksessa. Kun
palaset ovat pinnalta ruskistuneet ja sisältä hiukan pehminneet, kaada ne
kattilaan tomaattien sekaan. Huuhtele munakoisokuutiot, kuivaa ne ja paista samoin kuin
kesäkurpitsapalat. Kaada kypsät munakoisopalat kattilaan. Kuullota sitten
sipulit, valkosipulit sekä sellerinpalat voi-öljyseoksessa ja kaada pehmeät
kasvikset kattilaan.
Sekoita
kattilassa olevat kasvikset ja hauduta paistosta viitisen minuuttia välillä
sekoitellen. Lisää valkoviinietikka sekä sokeri ja keitä pari minuuttia. Mausta
lopuksi suolalla sekä mustapippurilla ja viimeistele hienonnetulla
lehtipersiljalla.
Helppo valkosipulimajoneesi eli
aioli
2
solo valkosipulia
250
g majoneesia (Hellmann tai omatekoinen, resepti täällä)
Kuori
yksi valkosipuli, leikkaa se 4-6 osaan ja paahda pannulla pienessä öljytilkassa
kunnes se saa hiukan väriä ja pehmenee. Hienonna paahdettu valkosipuli tahnaksi. Kuori
toinen valkosipuli ja hienonna se raakana tahnaksi. Sekoita hienonnetut valkosipulit
majoneesin joukkoon ja anna aiolin maustua muutaman tunnin ennen käyttöä.
Lautasella
aiolin voi koristella hienoksi leikatulla punasipulilla ja lehtipersiljalla.
4 kommenttia:
Ihanan kuuloinen resepti tuo potka ynnä caponata - aion ehdottomasti kokeilla. Se vain, että taidan valita ruokaan kotimaisen lampaksen. En nimittäin ole keksinyt, kuinka kykenen selvittämään, ettei isompaa tai pienempää lampasta ole kuljetettu elävänä ulkomailta. Se kun on aikamoista kidutusta, jos eläinparka siihen joutuu.
Ei ole tarpeen selvittää. Uudesta-Seelannista ei viedä mihinkään eläviä lampaita, vaan ne on siellä teurastettu ja paloiteltu.
Juu, kaivelin, ja törmäsin tietoon, että eläväkuljetusta harrastaa ilmeisesti lähinnä Australia. Vaikka mielelläni syönkin kotoperäistä bääbäätä, niin voinen aika hyvillä mielin nauttia myös uusiseelantilaista. Kiitoksia. [:
No hyvä että sait mielenrauhan :)
Jotenkin tuntuu ihan hassulta ajatuskin, että Ausseista rahdattaisiin lampaita elävinä jonnekin muualle maailmaan. Matalan jalostusarvon tuotteiden (elävien lampaiden) vienti on myös surkean huonoa liiketoimintaa, kun paremmalla jalostusarvolla (teurastus ja ruhon leikkaaminen hinnakkaampiin osiin) tuotto olisi moninkertainen ja brändäyskin onnistuu paremmin. No, ainakin uusiseelantilaiset ovat onnistuneet siinä, mutta se on ollut vähän pakko koska siellä kaikki maataloustukiaiset poistettiin kertalaakista 1980-luvulla. Silloin siellä oli pakko tehdä maataloudesta kannattava elinkeino ja lisätä jalostusastetta huippuunsa.
Lähetä kommentti