lauantai 17. helmikuuta 2018

Vuoden ruokahuijaus - Årets matbluff 2017

Kaikki kuvat: Äkta Vara




Ruotsalainen  Äkta Vara –kuluttajayhdistys järjesti ruotsalaismedian  kanssa jo kolmatta kertaa kilpailun, jossa valitaan *Årets matbluff* *Vuoden ruokahuijaus*.

Vuonna 2015 kilpailun voitti Valio (Suomi mainittu!), joka möi ruotsalaisille yhtä ja samaa kefiiriä sekä tavallisena (laktoosipitoisuus 0%) että laktoosittomana – jälkimmäistä tietysti kalliimmalla. Täytyyhän kahdesta erilaisesta pakkauksesta saada ekstrahintaa?


Vuonna 2016 kilpailun voitti Erik Lallerstedtin tryffelibearnesekastike, jonka sisällöstä tryffeliä oli vain 0,005 prosenttia, sekin aromiaineista ja lisäksi tuote ei sisältänyt lainkaan voita, mikä on bearnesekastikkeen oleellinen osa.


Pari viikkoa sitten valittiin vuoden 2017 ruokahuijaus, joista esiraadin valitsemista ehdokkaista voiton vei Polarican saksanhirvikäristys. Tuotteen pakkaus antoi ymmärtää sisällön olevan villiriistaa ja kotoisin Ruotsin Lapin erämaista. Kääntöpuolella sitten ihan pienillä kirjaimilla kerrottiin, että tosiasiassa liha on tarhattua saksanhirveä Uudesta-Seelannista. Onnittelut Polaricalle, joka suomenkielisillä sivuillaan maalailee tuotteistaan kauniisti näin: ” Polarican juuret ja sydän ovat Lapissa. Tuotamme  villiruokaa – poroa, riistaa, sieniä ja marjoja. Uskomme, että meidän kaikkien on hyvä syödä ruokaa sellaisena kuin luonto sen meille tarjoilee, maukkaana ja terveellisenä.”

Olisiko Suomessa tarvetta vastaavanlaiselle äänestykselle? Jos olisi, niin mikä Suomessa myytävä elintarviketuote ansaitsisi päästä kilpailemaan ”vuoden ruokahuijaus” –tittelistä ja miksi?

3 kommenttia:

Helzu kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe. Suomessa tulisi ehdottomasti tehdä samanlainen ruoka-huijaustutkimus.

marketta kirjoitti...

Kyllä ruokakaupassa saa olla tarkkana, mitä ostaa! Nykyään voidaan markkinoida tuotetta ihan miten vaan. Esim. nämä "juuresleivät", missä annetaan kuva, että niiden sisältämä juuresmäärä olisi pääraaka-aine. Kuitenkin niissä on käytetty papuja sun muuta enemmän, kuin sitä mitä niiden nimessä on!

Tuplaespresso kirjoitti...

Varmasti esimerkkejä löytyy kun vaan alkaa lukea tuoteselosteita. Minun mielestäni on myös eräänlainen "ruokahuijaus", kun kasvirasvatuotteita myydään juustoina ja vegaanisia tuotteita nimitetään pekoniksi tai loheksi.