tiistai 20. helmikuuta 2018

Pullataikina kookosmaitoon




Kaikkiruokaisena ei aina muista, miten jotkut joutuvat tosi tarkkaan tutkimaan, mitä syömänsä ruoka sisältää. Nyt en tarkoita niitä, jotka vaihtavat dieettiä muodin mukaan (viime vuonna hiilaritonta, tänään gluteenitonta, ensi vuonna ehkä raakaruokadieetti ja sitten voisi kokeilla paleota jne jne), vaan niitä, joiden elimistö ei lääkärintutkimuksen mukaan oikeasti siedä jotain raaka-ainetta. Miten tämän jonkun raaka-aineen voisi korvata siten, että ruoan valmistukseen ei tarvita erikoislisäaineita, ja että ruoka olisi vähintään yhtä hyvää kuin se versio josta on lääketieteellisistä syistä ollut pakko luopua. Kuten vaikkapa maitoproteiinista eli kaikesta, minkä valmistukseen on käytetty pisarakaan maitoa. Nyt tuli maidottoman pullataikinan tarve.

Koska kaapissa sattui olemaan tölkki kookosmaitoa, päätin käyttää sitä taikinaan. Rasvaksi lisäsin ihan tavallista rypsiöljyä. Näin sain taikinan makuun täyteläisyyttä eikä tarvinnut mennä kauppaan ostamaan jotain sellaista, mistä jää puolet käyttämättä ja jolle puolikkaalle myöhemmin ei välttämättä ole mitään käyttöä, kuten kauramaidolle tai vegaanimargariinille. Valmiissa pullassa kookoksen maistaa vain, jos tietää sitä käytetyn raaka-aineena, eikä välttämättä silloinkaan. Lopputuloksesta tuli ihanan kuohkea, mutta melkein enemmän kuin taikinaan käytetyt raaka-aineet, siihen vaikuttaa pari pikku leivontaniksiä. Taikinaa pitää aina vaivata riittävän pitkään, 10 minuuttia koneella tai 15 minuuttia käsin, jotta jauho ehtii muodostaa leivontaan tarvittavan sitkon. Lisäksi taikina pitää nostattaa kaksi kertaa: kerran taikinakulhossa ja toisen kerran kun leivät, pullat tai pitkot on leivottu ja laitettu uunipellille.


Maidottomat ”voi”silmäpullat

4 dl kookosmaitoa
2 dl vettä                            -
2 pss kuivahiivaa
1 muna
2 dl ( 170 g) sokeria
1 tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
4 tl ( 8 g) hienonnettua kardemummaa
1 tl vaniljauutetta tai jauhettua vaniljatankoa
16-19 dl ( 1050 – 1250 g) vehnäjauhoa

1 muna voiteluun

jääkaappikylmää kookosöljyä
hienoa sokeria



Sekoita isossa kulhossa kookosmaito ja vesi. Sekoita joukkoon kuivahiiva ja jätä hiiva heräilemään nesteen joukkoon 5-10 minuutiksi. Vatkaa joukkoon muna, sokeri, suola, öljy sekä mausteet. Laita varsinaiseen taikinakulhoon 16 dl (1050 g) vehnäjauhoa ja kaada päälle nesteeseen lisätyt muut aineet.

Käynnistä yleiskone ja vaivaa taikinaa ensin 5 minuuttia, minkä jälkeen lisää siihen 1 dl jauhoa ja jatka taikinan alustamista. Mikäli taikina vähitellen (jossain kahdeksan minuutin jälkeen) alkaa irtoilla kulhon reunoilta, vehnäjauhon määrä on ollut sopiva. Lisää tarvittaessa jauhoja hyvin varovasti, enintään puoli desiä kerrallaan. Taikina saa olla mieluummin hiukan liian löysää kuin hiukan liian tiukkaa, sillä löysempi taikina kohoaa paremmin ja siitä tulee ilmavan kuohkeita pullia. Noin kymmenen minuutin alustamisen jälkeen (käsin 15 minuutin) taikina on valmis ensimmäiseen nostatukseen. Laita kulho lämpimään ja vedottomaan paikkaan, peitä se puhtaalla keittiöpyyhkeellä ja odota kunnes taikinan tilavuus on kaksinkertaistunut.

Kaada pullataikina jauhotetulle työtasolle, pyörittele siitä (20-24 kpl) noin 70-75 gramman painoisia pikkupullia ja aseta ne leivinpaperille kahdelle uunipellille. Jätä pullien väliin kohoamisvaraa. Kohota pullat puhtaan keittiöpyyhkeen alla kaksinkertaisiksi.

Vatkaa kananmuna pienen vesitilkan kanssa ja voitele pullat. Leikkaa/lusikoi jääkaappikylmästä kookosöljystä pienen herneen kokoisia paloja saman verran kuin on pullia. Paina jokaiseen pullaan keskelle tällainen pala kiinteää kookosöljyä ja ripottele sen päälle noin puoli teelusikallista hienoa sokeria. (Tämä "voi"silmä oli ainoa kohta missä valmiissa pullassa maistui kookos.) Kypsennä pullat uunissa 220 asteessa 10-15 minuuttia kullanruskeiksi.


4 kommenttia:

Kanelitytön kakkuparatiisi kirjoitti...

Eipä ole ikinä tullut mieleen, että pullia voisi tehdä kookosmaitoonkin! Hyvä idea ja herkullisen näköisiä pullia :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Kookosmaito sattui olemaan kätevästi käsillä, ettei tarvinnut lähteä kauppaan ;) Osoittautui oikein hyväksi valinnaksi.

weerah kirjoitti...

Tein ilman kananmunaa ja rypsiöljyn sijasta käytin kookosöljyä. Noita vois syödä vaikka miten paljon kerralla :D

Tuplaespresso kirjoitti...

Hupsista, mitenkäs tämä kommentti on jäänyt huomaamatta...
Kananmuna ei ole ihan välttämätön pullataikinassa, mutta voitelu ei saa yhtä kaunista väriä pelkän veden tai muun munankorvikkeen avulla.
Näitä voisi tosiaan syödä vaikka kuinka paljon, Siksi meillä tehdäänkin pullaa kohtalaisen harvoin :)