maanantai 12. helmikuuta 2018

Happy Valentine & macarons


Ylihuomenna vietetään suomalaisen varovasti ”ystävänpäivää”, kun muualla maailmalla se on Valentinin päivä eli rakastavaisten päivä…  Mutta hui, mitä meistä ulkomailla mahdettaisikaan ajatella, jos suomalaiset yhtäkkiä riehaantuisivat rakastamaan julkisesti. Riehaantua saa vain vappuna ja juhannuksena ja muulloin naaman on oltava peruslukemilla. ”I love you” tarkoittaa suomeksi ”olen sinun ystäväsi”.

Koska ystävänpäivän tarjoilut eivät (onneksi) ole saaneet samanlaisia vakiintuneita muotoja kuin Runebergin päivä tai laskiainen, otin vapauden leipoa mansikan ja pistaasin makuisia macaronseja. Kuori on maustettu mansikan makuisella tomusokerilla ja täytteenä on suolapaahdetuilla pistaaseilla maustettua voivaahtoa. Suolapaahdettua siksi, että macaronsit ovat yleensä kovin makeita, jolloin täytteen pieni suolaisuus tekee kokonaisuudesta tasapainoisemman. Pistaasi lienee enemmän aikuiseen makuun, joten tein nuorempia varten toiseksi täytevaihtoehdoksi minttusuklaaganachen.



Valentinen macaronsit
(noin 50 macaronsia)

230 g mantelijauhetta
110 g mansikan makuista tomusokeria
120 g tomusokeria
80 + 80 g munanvalkuaista
2 rkl hienoa sokeria
230 g hienoa sokeria
0,5 dl vettä

1 munanvalkuainen
2 tl sitruunamehua
tomusokeria
hopeanvärisiä nonparelleja

pistaasivoivaahto (riittää noin 50 macaronsiin)
100 g suolapaahdettuja pistaaseja ilman kuoria
270 g tomusokeria
150 g voita

minttusuklaaganache (riittää noin 50 macaronsiin)
300 g valkosuklaata
1,5 dl kuohukermaa
1 pussi (150 g) Marianne crushia


Sekoita keskenään tomusokerit sekä mantelijauhe ja hienonna ne vielä yleiskoneen kutterissa mahdollisimman hienojakoiseksi. Siivilöi seos isoon kulhoon ja lisää 80 grammaa valkuaista. Sekoita aineksista tasainen tahna.

Kaada kattilaan 230 g hienoa sokeria ja lisää vesi. Odota kunnes vesi on kastellut sokerin kokonaan. Laita vatkauskulhoon 80 g munanvalkuaista sekä 2 rkl sokeria ja vatkaa seos pehmeäksi vaahdoksi. Keitä sokeriliuosta pienellä lämmöllä kunnes sokeri on kokonaan liuennut ja seos kuumentunut 118 asteeseen. (Sokerin sulattamisesta asiaa täällä.) Kaada kuuma sokeriliuos valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten ja jatka vatkaamista kunnes seos on jäähtynyt ja muodostaa kovan vaahdon. Kääntele valkuaisvaahtoa manteli-sokeritahnan joukkoon niin kauan että seos notkistuu. Taikina on valmista pursotettavaksi kun se alkaa olla lähes valuvaa.

Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota siitä tasakokoisia kiekkoja uunipellille leivinpaperille. Jätä niiden väliin pari senttiä tilaa levitä. Kun leivinpaperi on täynnä, täräytä peltiä muutaman kerran pudottamalla se voimakkaasti pöytään. Näin macaroneihin ei jää ilmakuplia. Anna peltien levätä peittämättä puoli tuntia – tunnin ajan, jotta pintaan ehtii muodostua hiukan kuorta. Paista macaronit 140 asteessa kiertoilmasäädöllä noin 14 minuuttia. Jäähdytä macaronkuoria hetki ja irrota ne sitten leivinpaperista.

Valitse valmiista kuorista keskenään samankokoiset parit ja laita toiset puolet leivinpaperille koristeltaviksi. Sekoita munanvalkuaisesta, sitruunamehusta ja tomusokerista pikeeri ja piirrä sillä pursotinpussin avulla raitoja macaronkuoriin. Ripottele pinnalle nonparelleja ja anna koristelun kuivua rauhassa. Laita sitten samankokoiset parit takaisin vierekkäin, jotta ne on myöhemmin täytön jälkeen helppo laittaa yhteen.


Valmista täyte

pistaasivoivaahto

Laita pistaasit yleiskoneen kutteriin ja jauha ne mahdollisimman hienoksi jauheeksi. Lisää tomusokeri sekä voi ja jatka sekoittamista kunnes aineksista muodostuu tasainen tahna. Tahna on sellaisenaan aika ikävän ruskeanvihertävän sävyistä, mutta sitä voi värjätä nätimmäksi pisaralla vihreää elintarvikeväriä.

minttusuklaaganache

Taittele suklaa pieniksi paloiksi kulhoon ja kaada päälle kerma. Kuumenna aineksia mikrossa (varovasti!) kunnes suklaa on sulanut. Sekoita suklaa huolellisesti kerman joukkoon ja lisää Marianne crush. Sekoita vielä vähän aikaa ja laita seos jääkaappiin jähmettymään.


Kaada täyte isoon pursotinpussiin ja pursota täytettä iso keko alapuolen macaronkuoren sisäpinnalle. Lopuksi paina ylä- ja alapuolet yhteen.

Laita macaronsit jääkaappiin tekeytymään yön yli, jolloin maku ja kosteus tasaantuvat. Säilyvät jääkaapissa pari päivää elleivät tule syödyksi. Macaronsit voi myös pakastaa.


Ei kommentteja: