perjantai 2. helmikuuta 2018

Ankanrinta-veriappelsiini-punajuurisalaatti



Pakasteesta löytyi vielä yksi viimesyksyinen Stockan hullujen päivien ankanrinta, jolle piti keksiä käyttöä. Muutamaa hiukan erilaista reseptiä yhdistellen siitä tuli aivan ihana salaatti, jossa yhdistyvät mausteinen ankanrinta, kauden paras sitrushedelmä eli veriappelsiini, sekä punajuuri ja keltajuuri. Aluksi tuntui siltä kuin aineksista ei millään saisi aikaan ruokaisaa salaattia kahdelle, mutta kummasti tästä vaan tuli vatsa täyteen eikä mitään kaivannut lisää.


Ankanrinta-veriappelsiini-punajuurisalaatti

1 ankan rintafilee (350-400 g)
1 rkl fenkolinsiemeniä
1 tl jauhettua jeeraa
1 tl mustapippurirouhetta
0,5 tl karkeaa merisuolaa
ripaus chilihiutaleita

1,5 dl tuorepuristettua veriappelsiinimehua
0,5 dl punaviiniä
1 rkl sherryviinetikkaa
1 tähtianis
ripaus chilihiutaleita
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
suolaa ja mustapippuria myllystä

1 veriappelsiini kalvottomina fileinä
2 kevätsipulia ohuina viipaleina
0,5 dl paahdettuja hasselpähkinöitä
1 keitetty punajuuri
1 keitetty keltajuuri
salaattisekoitusta jossa punasalaattia, jääsalaattia sekä rucolaa

Leikkaa ankanrinnan nahkapuolelle vinottain viiltoja noin sentin välein siten että niistä muodostuu ristikko, mutta viillot eivät mene ihan lihaan asti. Laita mortteliin fenkolinsiemenet, jeera, mustapippuri, suola sekä chilihiutaleet ja hierrä ne tasaiseksi seokseksi. Hiero mausteseos ankanrintaan joka puolelle ja laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.

Laita kattilaan veriappelsiinimehu, punaviini, sherryviinietikka, tähtianis sekä chilihiutaleet ja keitä seosta kunnes sen tilavuus tiivistyy noin puoleen, Siivilöi seos ja lisää siihen oliiviöljy, sokeri sekä sopivasti suolaa ja mustapippuria. Jäähdytä seos. Siitä tulee salaattikastike.

Aseta maustettu ankanrinta kylmälle paistinpannulle nahkapuoli pannua vasten ja kuumenna vähitellen kunnes rasva sulaa. Käännä ankanrinta ja paista myös lihapuoli. Käännä vielä nahkapuoli pannua vasten, työnnä lihalämpömittari lihan keskelle ja paista kunnes lihan lämpö saavuttaa +54˚C. Nosta ankanrinta leikkuulaudalle vetäytymään, mutta älä peitä sitä.

Kun ankanrinta on vetäytynyt 10-15 minuuttia, leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa punajuuri sekä keltajuuri ohuiksi viipaleiksi. Rakenna aineksista kaksi salaattiannosta ja viimeistele ne veriappelsiinikastikkeella.


Ei kommentteja: