lauantai 9. huhtikuuta 2016

Risotto Milanese



Kaunis, yksinkertainen ja hyvän makuinen risotto Milanese on kelpo ateria aivan sellaisenaan nautittuna. Sen voi tarjota myös lisukkeena vaikkapa toisen milanolaisklassikon, nimittäin Osso buccon, kanssa. Niiden maut sopivat hyvin yhteen.


Risotto alla Milanese

2 dl                risottoriisiä, Carnaroli tai Arborio
1                    keltasipuli hienonnettuna
3-4                luuydintä ydinluista
1 dl                kuivaa valkoviiniä
8 dl                lihalientä
1 pss (0,5 g)  sahramia
2 dl                parmesaania raastettuna
2 rkl              voita

Laita pieneen kuppiin sahrami ja kaada sille ½ - 1 dl lihalientä. Sulata pannulla luuytimet (voit korvata oliiviöljyllä) ja hauduta siinä hienonnettu sipuli. Lisää riisi ja pyörittele se pannulla kiiltäväksi. Lorauta viiniä sen verran pannulle, että riisit juuri peittyvät ja anna  sen imeytyä riisiin koko ajan sekoitellen. Lisää sitten lihalientä erissä ja sekoita samalla. Keitä riisiä noin 15 minuuttia ja tarkista, että se on sopivasti al dente ja seos on sopivan paksua eli ei liian vetistä eikä liian tiukkaa. Lisää sahrami liotusliemineen, 2 rkl voita sekä puolet parmesaanista. Sekoita kunnes voi on sulanut. Lisää lientä tarvittaessa. Siirrä sivuun ja anna vetäytyä minuutin, kaksi. Nosta sitten lautasille ja laita loppu parmesaani tarjolle sen kanssa.


Ei kommentteja: