sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Rapeat sipulirenkaat uunissa


Rapeita sipulirenkaita voi valmistaa muutenkin kuin upottamalla ne kiehuvaan öljyyn. Vähemmällä vaivalla ja käryllä sipulirenkaat voi paahtaa uunissa. Pääsiäisteemalla sipulirenkaat saivat kaverikseen vuohenjuustodipin. Kun renkaita ja dippikastiketta jäi vähän yli, niistä tuli parsan ja viiriäisenmunien kanssa sopiva alkusalaatti pääsiäispöytään.



Rapeat sipulirenkaat uunissa

2 - 3 sipulia (kelta- tai puna-)
2 dl vehnäjauhoa
1 muna
1 dl piimää
2 - 3 dl korppujauhoa
suolaa ja chilimaustetta tms maun mukaan

Kuori sipulit ja leikkaa ne vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Erottele renkaat toisistaan. Laita yhteen kulhoon vehnäjauho, toiseen kulhoon vatkattu kananmuna johon on sekoitettu maito ja kolmanteen kulhoon maustetut korppujauhot. Kasta sipulirenkaat yksi kerrallaan ensin jauhoihin, sitten muna-piimäseokseen ja lopuksi maustettuihin korppujauhoihin. Levitä väljästi näin käsitellyt sipulirenkaat leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 220 asteessa 15-20 minuuttia kunnes sipulirenkaiden pinta on rapea ja saanut hiukan väriä. Nautitaan heti lämpiminä sopivan dippikastikkeen kanssa.




Vuohenjuusto(dippi)kastike

100 g vuohenjuustoa ilman kittikuorta

1 dl kermaa
1 tl juoksevaa hunajaa

Sekoita keskenään kaikki kastikkeen ainekset ja kuumenna sekoittaen kunnes vuohenjuusto on kokonaan sulanut. Paseeraa kastike siivilän läpi jotta siihen ei jää kokkareita. Jäähdytä kastike ennen käyttöä.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Herkkuannos taas:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Kelpaisi varmaan kasvissyöjällekin ;-)

Hei hulinaa kirjoitti...

Kuulostaa aivan mahtavalta. Pakko kokeilla.