maanantai 7. lokakuuta 2013

Perna de pato no forno eli ankankoipia uunissa




Ostin kauppareissullani myös kaksi ankankoipea ja mutisin jotain että näistä tulee hyviä. Lihakaupan setä sanoi, että joo, uuniin ja viiniä ja appelsiinimehua ja hyvä tulee. Näillä ohjeilla kypsensin koivet ja totta setä puhui: Kyllä niistä tuli hyvät.

Ankankoipia uunissa

2 kpl              tuoreita (huom! nam!) ankankoipia
1- 1,5 dl        kuivaa valkoviiniä
1                    appelsiinin mehu ja kuori raastettuna
                      juoksevaa hunajaa
                      suolaa
                      mustapippuria myllystä

Kuivamarinoin ankankoivet hieromalla ne suolalla ja mustapippurilla ja annoin maustua puolisen tuntia. Sitten uuni arviolta 183 asteeseen (jääkiekkomaalin leveys – helppo muistaa) ja uunivuoka koipineen uuniin. Annoin olla ensin uunissa au naturel  20 minuuttia, jonka jälkeen lisäsin viinin, appelsiinimehun ja raastetun kuoren ja annoin olla toiset 20 minuuttia. Sitten valutin paloille juoksevaa hunajaa ja vielä uuniin n. 20 minuutiksi kunnes pinta oli kauniin ruskea. Ajattelin, että ilman nestettä kypsentäminen alussa auttaisi nahkaa rapsakoitumaan ja ainakin lopputulos oli suun mukainen. Otin koivet vetäytymään ja keitin kokoon uunipannulla olleen liemen. Ankeissa leirioloissa täällä en siivilöinyt lientä, kuorin ainoastaan suurimmat rasvat liemen kiehuessa.

Täällä Algarvessahan kasvatetaan appelsiineja ja happaman valkoviinin, makean ja mehukkaan appelsiinin sekä hunajan yhdistelmä toimi. Anteeksi ankean näköinen kännykkäkameralla otettu annoskuva. Riisi olisi toiminut tosi hyvin ankan ja kastikkeen kanssa ja jotain vihreitä tms kasviksiakin olisi voinut laittaa lautaselle, mutta kun ei ollut. Perunat kypsyivät uunissa vuoan vierellä leivinpaperin päällä. Last but not least: Portugalissa tämän herkun perusta eli ankankoivet maksoivat 4,60 euroa.

Sorry... en muistanut vihreää... kuvitelkaa että tässä on sellaista :)


Ei kommentteja: