sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ankankoipia ja riisiä portviinijusin kera




Ankan koipireidet ovat täällä Portugalissa normaalia markettiruokaa ja tämänpäiväiset kaksi koipea maksoivat kokonaiset 3,29€, joten suomalaisen ruokakaupan hintoihin tottuneelle ei lainkaan mahdoton hinta jopa arkiruoaksi.

Tein koivet helpolla ja yksinkertaisella tavalla. Maustoin ne suolalla ja mustapippurilla ja ruskistin niitä hetken pannulla, jonka jälkeen laitoin ne uunivuokaan. Seuraksi loraus portviiniä ja noin 2 dl lihalientä. Uuni 175 asteeseen ja ajastimeen noin 50 minuuttia.

Puolen tunnin kuluttua laitoin riisit lihaliemeen kiehumaan ja annoin kiehua 20 minuuttia. Kymmenen minuutin kuluttua lisäsin joukkoon yhden pienityn kevätsipulin. Kun otin koivet uunista, kaadoin pannulla olevan nesteen paistinpannulle, keitin sen kokoon ja kaadoin riisille kastikkeeksi. Koivessa tuli sen verran vähän rasvaa, että en poistanut sitä liemestä. En halunnut laittaa jusia ankalle, jotta nahka pysyisi rapeana. Siinä se. Bom apetite.

                                                                
2 kpl              ankan koipireisiä
loraus            portviiniä
2 dl                lihalientä
                      suolaa
                      mustapippuria myllystä
2 kourallista  riisiä (carolino)
3 dl                lihalientä
1                    kevätsipuli viipaloituna

P.s.  Koska ruskistin koivet pannulla, olisi lyhyempikin paistoaika uunissa riittänyt, varsinkin jos tavoitteena on rosé liha. Puoli tuntia olisi ollut riittävä, riippuen pannullaoloajasta. Tämä liha oli kypsää, mutta ei sitkeää. Aussien Masterchef-tuomarit olisivat varmasti rypistäneet kulmiaan ja sanoneet:  ”This duck is seriously overcooked”. Olisivat kuitenkin saattaneet lisätä:  “But the flavours were all there. All in all a good dish”. Toisenlainen ankankoipiresepti löytyy täältä.


Ei kommentteja: