keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Palermon pasta ja 75 vuotta kouluruokaa Suomessa


Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta kouluruokakilpailusta, joka järjestettiin maksuttoman kouluruokailun 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Siinä kunniamaininnan sai ruoka nimeltä Palermon pasta. Tämä upea Lahden Kärpäsen koulun keittiömestari Sirkka Anttosen kehittämä pastaresepti on edelleen käytössä ja erittäin suosittu. Miten nappiin osuvan makuinen ja laitoskeittiössä tänäkin päivänä toimiva ruoka tämä onkaan ollut. Vielä neljännesvuosisata myöhemmin, kaikkien uusien raaka-aineiden ja makujen maailmassa, tämä on yhä edelleen koululaisten herkkuruoka.

Sirkka Anttonen mietti, että koska kyseiseen kilpailuun osallistuu varmasti muitakin broileripastaruokia, täytyy hänen annoksellaan olla mielenkiintoinen nimi. Pelkkä broileripasta ei riittäisi. Pasta viittaa Italiaan, joten kartta esille. Siinä silmiin osui kaupunki nimeltä Palermo ja näin annos sai nimen Palermon pasta.

 

 

Alkuperäistä reseptiä Anttonen ei koskaan ole antanut julkisuuteen, mutta tiedossa on pastalaji, broilerin esikypsennystapa, itse Palermon pastan kypsennystapa sekä maustaminen ainakin pääosin. Hän itse kertoo, että monissa myöhemmissä reseptimuunnelmissa käytetty curry ei kuulunut alkuperäiseen reseptiin vaan hän käytti broilerimaustetta. Meidän versiomme tästä klassikosta on samalla kunnianosoituksemme Suomen ainutlaatuiselle maksuttomalle kouluruokailulle.

Mainittakoon erityisesti, että vaikka ruoka kypsennetään uunivuoassa, kyseessä ei tekijän mukaan ole laatikko vaan pastakastike. Tästä reseptistä riittää isommallekin joukolle syötävää, mutta ohje on helppo puolittaa.

 

 

 

Palermon pasta

 

600 g             broilerin rintafileetä
4 tl                 broilerimaustetta
2 tl                 hienoa merisuolaa
1 tl                 rouhittua mustapippuria
2 rkl               öljyä paistoon

50 g               voita

50 g               vehnäjauhoja
1,5 l               kuumaa vettä
2                    kanafondiammetta
4 dl                ruokakermaa
2 tl                 kuivattua rakuunaa
2 tl                 valkosipulijauhetta
200 g + 100 g    juustoraastetta, esim. mozzarella & emmental
500 g             Torino cappelli täysjyväpastaa

 

Paloittele broileri peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja mausta ne broilerimausteella, suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista palat pinnalta nopeasti parissa erässä. Kanan ei kuulu vielä tässä vaiheessa ollakaan täysin kypsää. Siirrä uunivuokaan odottamaan.

Laita uuni lämpiämään 175°C:een. Kuumenna vesi valmiiksi. Sulata riittävän kokoisessa kattilassa voi, lisää jauhot ja anna niiden kypsyä pari minuuttia. Lisää vettä vähitellen koko ajan sekoittaen, että liemi ei paakkuunnu. Lisää kanaliemiammeet ja anna kiehua hiljaa kymmenisen minuuttia samalla sekoitellen. Lisää sitten ruokakerma ja mausteet ja anna vielä kiehahtaa.  Sekoita lopuksi 2/3 juustosta kastikkeeseen.

 

 

Lisää keittämätön pasta uunivuokaan, sekoita broilerinpalojen kanssa ja kaada juustokastike päälle. Pastojen ja broilerinpalojen tulee kunnolla peittyä liemeen, sillä kypsyessään pasta imee nestettä runsaasti ja ruoasta saattaa tulla liian kuivaa. Ripottele loput juustosta vuoan pinnalle ja kypsennä noin 45 minuuttia. Nosta hetkiseksi vetäytymään ja tarjoile vaikkapa terveellisen raastesalaatin kera.


HUOM! Ohjeen koko määrä ei mahdu kuvan 20 x 30 cm vuokaan, vaan kypsensimme annoksen kahdessa vuoassa. Tässä vuoassa oli 2/3 reseptistä ja se 1/3 paistettiin pienemmässä vuoassa.

 


4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

On kyllä niin hieno saavutus että maksuttoman kouluruokailun
historia Suomessa noin pitkä💙👏Muissa maissa voi vain uneksia sellaisesta

Tuplaespresso kirjoitti...

Ja ajattelehan, että sillä niukkaakin niukemmalla budjetilla lapsille tarjotaan nykyisin myös kaikki erilaisten allergioiden, uskonnollisten ja muiden vakaumusten mukaiset dieettiruoat.

sauvajyvänen kirjoitti...

Mahtavaa, kiitos ohjeesta! Tätähän on pakko tehdä. Kuinkakohan pitkään Anttonen on ollut Kärpäsen koulussa?

M kirjoitti...

Hän on nykyään eläkkeellä, palvelusvuosien määrää en tiedä. On tämä vaan aikamoisen hyvä resepti, 25 vuotta sitten varmaankin aikaansa edellä ja vielä tänäkin päivänä tämä tekemäni pasta maistui niin meille kuin kahdelle seuraavallekin sukupolvelle.