maanantai 22. maaliskuuta 2021

Possunposkicannellonit


Pakastettuja possunposkia oli kokonainen kilon paketti, joten se oli pakko kokonaan sulattaa ja kypsentää. Siispä eiliseltä aterialta jäi tähteek…  käytettäväksi vielä runsaasti mureaksi paistuneita possunposkia tuon herkullisen kiinalaisvaikutteisen reseptin jälkeen. Ja koska possunposket olivat ihanan mausteisia, niistä piti keksiä jokin sellainen uusi ateria, missä kiinalaiset mausteet eivät häiritse. Niinpä possunposket kastikkeineen päätyivät cannelloniputkien sisään ja juustokastikkeen kanssa uuniin. Saman voi tehdä monen muunkin tähteeksi jääneen kypsän lihan tai kalan kanssa: proteiinit pieniksi muruiksi kastikkeeseen, ehkä hiukan lisää uusia mausteita ja pursotinpussilla cannelloniputkien sisään.

Ai niin, hullujen päivien tarjouslehti tipahti postiluukusta. Liekö ollut kovallakin dieetillä, kun lehdykkä on ohentunut noin kahdeksasosapaksuuteen entisestään. Ennenvanhaan ruokaosasto oli se houkutin, jonka takia minä olen sinne lähtenyt haahuilemaan. Muistaako kukaan vielä niitä aikoja, kun hullujen päivien viikolla koko kaupunki tuntui olevan täynnä ihmisiä, joilla oli kädessään vähintään yksi keltainen muovikassi, monilla useampikin? Mutta tarjouslehdykässä ei ollutkaan ruokatarjouksia, vaan ne piti ihan erikseen käydä googlaamassa netistä. Ja voi pettymys... Eipä olisi kannattanut. S-market Stockan kellarin tarjoustuotteet on kyllä päivitetty, mutta ei tarjoushintoja. Eikä niillä hinnoilla mitään tekisikään, jos valikoima oli siinä. Tarjouksissa ei ollut mitään sellaista, mikä minut houkuttelisi ostoksille. Positiivista: säästyypähän nekin rahat. Ja toisaalta, tässä koronatilanteessa ei olisi muutenkaan mitään järkeä lähteä jonnekin alennusmyyntiryysikseen.


 

Possunposkicannellonit

5 - 6 ylikypsää possunposkea

noin 4 – 5 dl possunposkien kastiketta
1 rkl  tomaattipyreetä

18 – 20  cannelloniputkea

voita vuoan voitelemiseen

60 g  voita

60 g  vehnäjauhoa
10 dl  (kuumaa) maitoa
hienoa merisuolaa ja valkopippuria myllystä
150 g  mozzarellaraastetta

Hienonna possunposket veitsellä, lämmitä kastike, sekoita joukkoon tomaattipyree sekä possunposket ja sekoita. Siirrä seos pursotinpussiin ja laita hetkeksi odottamaan.

Sulata kattilassa voi ja lisää vehnäjauho koko ajan sekoittaen, Kypsennä jauhoa voissa vispilällä sekoitellen parin minuutin ajan niin ettei jauho kuitenkaan ruskistu. Lisää maito 2 – 3 erässä ja joka kerta sekoita kastike huolella niin ettei siihen jää kokkareita. Kun kaikki maito on lisätty, keitä kastiketta pienellä lämmöllä noin 10 minuutin ajan, jolloin jauho on kypsynyt. Kastiketta kannattaa sekoittaa koko ajan ettei maito pala pohjaan. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lopuksi lisää juustoraaste ja sekoita kunnes juusto on kokonaan sulanut kuuman kastikkeen joukkoon.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele sopivan kokoinen uunivuoka ja täytä cannelloniputket pursotinpussista. Kun kaikki pastaputket on täytetty ja aseteltu vuokaan, kaada päälle vielä juustokastike. Kypsennä uunissa 220 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on ruskistunut. Anna uunista otetun ruoan jäähtyä vielä 15-20 minuuttia ennen kuin se tarjoillaan.

 

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Samaa mietin hullujen päivien vihkosesta; ohueksi oli käynyt.
Meidän Stockalla ei ole tällä hetkellä lainkaan ruokaosastoa. Toivon, että sinne tulisi hyvä ruokakauppa, kun se olisi kätevästi työpaikan vieressä - sitten kun sinne työpaikalle taas pääsee. S-Herkku oli kyllä pettymys.

Tuplaespresso kirjoitti...

Niinpä. Tampereella se ruokakauppa loppui kokonaan, TS puolestaan tiesi kertoa että Turun S-herkku muuttuu S-marketiksi kesällä ja on varmaan enää ajan kysymys, milloin pääkaupunkiseudun S-herkuista tulee S-marketteja. Jokin siinä osuuskaupan liiketoimintakulttuurissa vaan mättää, miksi S-herkusta ei koskaan kyetty tekemään Stockan herkun korvaajaa. Koronan piikkiin en sitä laittaisi, vaan kyllä merkit olivat ilmassa jo paljon aiemmin. Muistelisin lukeneeni jostain (vai oliko se unta?), että Tampereella joku K-kauppias olisi avaamassa ruokakaupan Stockalle. Saa nähdä.