maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kotopita ja horiatiki


Kreikkalainen kanalla täytetty filotaikinapiiras eli kotopita ja kreikkalainen kyläsalaatti eli horiatiki on suomalaiseenkin suuhun sopiva yhdistelmä. Aina silloin tällöin mieleeni tulee valmistaa jonkin sortin suolainen piirakka. Kotopitaa en ollut ennen kokannut, joten kun se kerran jostain mieleeni juolahti, niin päätin sitä sitten laittaa. Poimin eri reseptien parhaat palat ja yhdistelin niistä oman, epätrendikkään kotopitan.



Kotopita

n.1000 g        broilerin marinoimattomia koipireisiä luineen ja nahkoineen (3 kpl)
n.500 g          viipaloitua sipulia (4 isohkoa)
reilu nokare   voita
2 rkl               oliiviöljyä
150 g             herkkusieniä
nokare           voita
0,5 dl             valkoviiniä
1 dl                kuohukermaa
3 kpl              vispattua kananmunaa
200 g             raastettua Manchegoa tai vastaavaa kreikkalaista juustoa
2 tl                 hienoa merisuolaa
                      rouhittua mustapippuria myllystä
8                    filotaikina-arkkia
                      oliiviöljyä arkkien voitelemiseen
                      seesaminsiemeniä pinnalle



Kuullota sipulia voin ja öljyn sekoituksessa kannellisessa kattilassa. Lisää koipireidet ja vettä niin, että kanat juuri peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi, pienennä lämpö ja anna sitten porista hiljaa kannen alla tunnin ajan. Nosta kypsyneet kanat pois kattilasta ja siivilöi liemi talteen pienempään kattilaan. Säästä sipulit myöhemmäksi. Keitä liemi reilulla lämmöllä kokoon niin, että jäljellä on n. 1/3.  Anna kanojen jäähtyä ja revi sitten liha suikaleiksi. Poista nahka ja luut. Voit myös kypsentää kanan kokonaisena. Nahka ja luut ovat tärkeitä, sillä ne antavat maun liemelle, jonka keität kokoon.

Viipaloi herkkusienet ja paista ne voissa kauniin värisiksi. Lisää valkoviini ja anna sen kiehua lähes kokonaan pois. Lisää sitten kerma ja keitä se kokoon. Siirrä sivuun jäähtymään.


Laita revitty kana, sipulit ja herkkusienet kulhoon ja sekoita. Lisää joukkoon juustoraaste sekä vispatut munat ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada tarvittaessa vielä kulhoon kokoon keittämääsi kanalientä niin että koostumus on sopivan kostea. Säästä loppu ihanuus. Liemi säilyy jääkaapissa varmasti pari-kolme päivää ja pakkasessa pidempään.

Kuumenna uuni 200°C:een. Voitele pyöreä vuoka oliiviöljyllä. Meillä vuokana oli  Ø 24 cm irtopohjavuoka. Asettele filoarkki vuokaan ja voitele se öljyllä. Laita toinen arkki ristiin sen päälle ja voitele taas öljyllä. Kolmas arkki 45° kulmaan edellisiin nähden, voitelu ja neljäs arkki ristiin kolmannen päälle ja taas voitelu. Laita tämän jälkeen täyte vuokaan. Peitä piirakka jäljelle jääneillä neljällä arkilla kulmittain kuten pohjakin ja aina öljyllä voidellen. Käännä lopuksi kaikki kulmat piirakan päälle arkki kerrallaan ja voitele vielä oliiviöljyllä. Paloittele piiras vuoassaan 6 – 8 palaan, ripottele pinnalle seesaminsiemenet ja paista 50 - 60 minuuttia. Anna vetäytyä rauhassa 15-20 minuuttia ennen tarjoilua. Seuraksi sopii vaikkapa se kreikkalainen kyläsalaatti.


2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Nam nam:) Töällä vähän samantapaisia mutta juustoisilla täytteillä. Ovat kyllä tosi herkkua :) Filotaikina on kyllä ihana aines:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Filotaikina pitää vaan muistaa aina leikata ennen paistamista. Muuten siitä tulee pelkkää murua.