torstai 24. toukokuuta 2018

Kylmää keittoa kuumaan päivään, vihreä salaattisoppa


Kun ei osaa päättää, tekisikö lounaaksi kevyen keiton vai salaatin, voi tehdä hybridin eli vihreän kylmän salaattikeiton. Ohje on kahdelle koko lounaaksi tai neljälle alkuruoaksi. Sopan kylkeen kannattaa ottaa myös pari siivua paahdettua maalaisleipää.


Kylmä vihreä salaattikeitto

1 kurkku
1 avokado
1 rkl sitruunamehua
1 keräsalaatti
4 dl kylmää kanalientä
iso kourallinen ruohosipulia
iso kourallinen karhunlaukkaa
iso kourallinen lehtipersiljaa
hiukan sipulijauhetta
1 tl hunajaa
1 tl valkoviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
100 g crème fraîchea
maun mukaan suolaa, chilihiutaleita ja mustapippuria myllystä

pinnalle
50 g crème fraîchea
1 tomaatti
hienoksi leikattua ruohosipulia
paahdettuja kikherneitä rouhittuna (tai hasselpähkinää)


Valmista ensin kaikki lisukkeet. Hienonna ruohosipuli. Halkaise tomaatti, poista kanta ja siemenet. Leikkaa tomaatti vajaan puolen sentin kuutioiksi. Paahdettuja kikherneitä kannattaa pitää kaapissa jatkuvasti, sillä niistä saa kivaa rousketta erilaisiin ruokiin. Kikherneohjeita mm täällä ja täällä ja täällä ja lisää googlaamalla.

Kuori kurkku ja leikkaa se pienemmiksi paloiksi. Kuori avokado ja poista siemen. Irrota keräsalaatin lehdet ja huuhtele ne. Laita kaikki keiton ainekset blenderin kannuun ja soseuta. Maistele mausteiden tarve ja lisää yrttejä ja muuta mikäli siltä tuntuu.

Jaa keitto 2 tai 4 lautaselle ja viimeistele ranskankermalla, tomaattikuutioilla, ruohosipulilla sekä rouhituilla pähkinöillä / paahdetuilla kikherneillä.

Ei kommentteja: