tiistai 3. helmikuuta 2015

Runebergin makumaailmasta



Runebergeja meillä on leivottu joka vuosi. Hesarissa neuvottiin, miten kotitekoinen runeberg ei saa näyttää kotitekoiselta, vaan sen kuuluu nimenomaan olla leveyttään korkeampi ja huolella viimeistelty. Muffinvuoka on siis täydellisen nounou näitä paistettaessa. Minä taas haluan mieluummin vähän lättänämpiä runebergeja, sillä silloin joka haukkauksella saa vadelmahilloa ja sokerikuorrutetta toisin kuin syödessä teollisia runebergintorneja, joista jokusen valmistajan tortut suorastaan takertuvat kurkkuun kuivaakin kuivempina. Siksi meillä viis veisataan siitä miltä niiden teollisesti tulee näyttää ja leivotaan runebergintortut edelleen muffinvuoassa kotitekoisen näköisiksi. Mutta koska niistä on täällä jo yksi hyvä resepti, tänä vuonna tein samasta makumailmasta hiukan erilaisen annoksen, runebergin mantelikiisselin. Ei siis kahvipöytään, vaan jälkiruoaksi. Alla kardemumman ja mantelin makuinen maitokiisseli, päällä vadelmahilloa ja viimeistelynä on sokerikuorrute, vadelmia sekä piparimuruja.  Hyvää Runeberginpäivää.



Runebergin makumaailmasta: mantelikiisseli
(ohje neljälle)

kiisseli
6 dl mantelimaitoa (tai tavallista maitoa)
3 rkl fariinisokeria
1 tl hienonnettua kardemummaa
3 rkl mantelirouhetta
5 cl mantelilikööriä (Amaretto)
(2 tippaa karvasmanteliöljyä jos sellaista on kaapissa)
3,5 rkl maissitärkkelystä
vadelmahillo
200 g vadelmia
0,5 dl sokeria
viimeistely
1 dl tomusokeria
pikkutilkka vettä
piparimuruja
kokonaisia vadelmia

Kaada kasariin kaikki ainekset, vatkaa hyvin sekaisin ja kuumenna kunnes seos kiehuu. Keitä kiisseliä koko ajan vispilällä sekoittaen kunnes se on saostunut. Ota kasari pois lämmöltä ja jaa kiisseli tasan annoslaseihin. Jäähdytä kiisseli ennen kuin alat keittää seuraavaa kerrosta.

Ota erilleen muutamia vadelmia annosten koristelua varten, 2-3 vadelmaa per annos. Soseuta loput vadelmat sokerin kanssa ja keittele sosetta koko ajan sekoitellen kunnes se alkaa hiukan paksuuntua. Jaa vadelmahillo annosvuokiin maitokiisselin päälle ja anna hetken aikaa jäähtyä.

Sekoita keskenään tomusokeri ja tilkka vettä tahnaksi. Pursota sokerikuorrutetta annosvuokiin vadelmahillon pinnalle. Viimeistele muutamalla vadelmalla ja piparimuruilla.


2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Onpa ihana kiisseli.Tein viime viikolla Runebergin torttuja,ja mulla on Suomesta tuomani muottijuttu,jolla saa tehtyä niitä korkeita torttuja.

Tuplaespresso kirjoitti...

Sait sitten aikaan ihan oikean näköisiä Runebergeja :)