perjantai 17. lokakuuta 2014

Onks tää nyt ihan hirvee?



Kun yhdistetään valtakunnan syödyin riistaeläin eli hirvi ja ranskalainen burgundinpata, tuloksena on oiva syksyinen herkkuruoka ja se on ihan hirveen hyvää.

Hirvenmetsästysaika alkoi syyskuun loppupuolella ja sitä kestää joulukuun viimeiseen päivään. Tällaiseen pataruokaan hirven lapapaisti on hyvä valinta.


Hirven lapapaistia (vähän burgundin tapaan?)

1,5 kg            hirven lapaa
1 pkt              pekonia
                      rypsiöljyä
200 g             porkkanaa pätkittyinä
200 g             lanttua kuutioina
200g              palsternakkaa kuutioina
200 g             juuriselleriä kuutioina
1                    sipuli lohkottuna
2 rkl               vehnäjauhoja
1-2 rkl           tomaattipyreetä
muutama       tuore timjaminoksa (tai kuivattua timjamia)
1-2                 valkosipulinkynttä hienonnettuna
½                   purjo reiluina viipaleina
n.5 dl             punaviiniä
n.5 dl             lihalientä
2                    laakerinlehteä
                      suolaa
                      mustapippuria myllystä


Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Poista sitkeä reunakalvo ja kuutioi liha noin kuutiotuuman kokoisiksi paloiksi (1 tuuma on n. 2,5 cm). Pilko pekoni samoin tuuman viipaleiksi. Laita pekoni kylmälle pannulle ja ruskista se. Näin siitä irtoaa hyvin rasvaa. Kaada pekonit ja niistä sulanut rasva kulhon päällä olevaan siivilään ja ota rasva talteen. Älä huuhtele pannua vaan kuumenna pannu uudelleen ja ruskista hirvikuutiot pienissä erissä. Niiden tulee ruskistua eikä kypsyä keittämällä.

Siirrä ensimmäisen erän ruskistetut palat pataan pekonin seuraksi. Lorauta hieman punaviiniä pannulle ja ota talteen Jamie Oliverin sanoin ”all the good stuff” pannulta lihojen joukkoon. Laita pannulle vähäsen talteen ottamaasi pekonin rasvaa ja toista prosessi, kunnes kaikki liha on ruskistettu.

Jos pekonirasvaa on vielä jäljellä, niin lisää loput pannulle. Ruskista siinä sipuli, porkkanat, lanttu, palsternakka ja selleri. Älä tee liian pieniä kuutioita tai viipaleita, etteivät juurekset mene mössöksi padassa. Jos pekonirasva loppui, ehkä jopa jo aiemmin, niin korvaa se rypsiöljyllä. Minulla rasva riitti koko satsiin. Laita kaikki ruskistetut ainekset pataan ja pata kuumenemaan liedelle, mausta suolalla ja pippurilla ja ripottele lihoille vehnäjauhot. Lisää valkosipuli ja tomaattipyree ja sekoita. Lisää lopuksi purjo, laakerinlehdet ja timjaminoksat, loput punaviinistä ja lihalientä niin, että lihat lähes peittyvät. Itselläni ei ollut tuoretta timjamia, mutta laitoin itse kuivattua, joka myös toimii erinomaisesti.

Lihaliemen tein Knorrin tummia Rich Beef –fondiammeita käyttäen ja se sopi tähän hyvin. Kuumenna neste padassa kiehuvaksi, laita pataan kansi päälle ja siirrä se 175-asteiseen uuniin, jossa se saa kypsyä noin kolme tuntia. Tarkista välillä liemen määrä ja lisää sitä tarvittaessa. Kypsymisaika riippuu vähän hirven iästä. Kahden tunnin jälkeen voit halutessasi kokeilla kypsyyttä vaikkapa puolen tunnin välein, ja kun liha tuntuu sopivan kypsältä, on pata valmis. Tarkista samalla nestemäärä ja lisää tarvittaessa.

Kaveriksi perunaa, uunissa puolikuivattuja tomaatteja ja maustekurkkua ja lasiin samaa viiniä, jota käytit padassa.


4 kommenttia:

Rokkipöllö kirjoitti...

Kyllä se näyttää ihan hirveeltä, ja maistuu takuulla taivaalliselta!

Merja kirjoitti...

Näyttää ihan hirveen syötävältä! Hirvi on kyllä ihanaa herkkua!

Annaleena kirjoitti...

Todellakin herkkuruokaa parhaimmillaan! :)

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Rokkipöllö @ Merja @ Annaleena

Kausiruokaa parhaimmillaan :) Kaupasta saa vaan valitettavan harvoin jotain muuta kuin paistia tai jauhelihaa. Lapapaisti oli todellinen löytö. Kannattaa kysyä kauppahallin lihakauppiailta.