sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Täytetyt perunankuoret



Pioneer womanin blogissa oli tehty täytettyjä perunanpuolikkaita, pepperonitäytteisiä ”pizza”perunoita, kovertamalla uuniperunan puolikkaat ja laittamalla niihin juusto-tomaatti-kestomakkaratäyte. Idea miellytti, mutta täyte ei, mikä tietysti johti siihen, että M:n ostama hirvijauheliha sekä kantarellit päätyivät meillä perunankuorien täytteeksi. Tämä ei todellakaan ole mitään pikaruokaa, mutta lopputulos oli niin hyvä, että tätä laitetaan toistekin. Täytetyistä perunankuorista on niin pikkusuolaiseksi iltapalaksi kuin sormin syötäväksi maukkaaksi tapakseksi.



Sieni-jauhelihatäytteiset perunankuoret uunissa
(tässä sieni=kantarelli ja jauheliha=hirvi)

6 kpl ison ankanmunan kokoista yleisperunaa
rypsiöljyä tai oliiviöljyä
suolaa myllystä
100 g kantarelleja
2 rkl voita
1 puuvartinen timjaminoksa
2 kevätsipulia
puolikas punainen paprika
250 g hirven jauhelihaa
suolaa
mustapippuria myllystä
100 g mozzarellaraastetta
3 rkl silputtua lehtipersiljaa


Sivele hyvin pestyt perunat kauttaaltaan ruokaöljyllä ja laita ne uunivuoassa uuniin 200 asteeseen 30 minuutiksi. Kun perunat ovat pehmenneet, halkaise ne ja koverra sisus niin, että perunaa jää kuoreen muutaman millin paksuinen kerros. (Sisuksen voi soseuttaa ja käyttää vaikka sämpylätaikinan joukkoon.) Öljyä koverretut kuorenpuolikkaat päältä sekä sisältä ja laita ne kuori ylöspäin uunivuokaan. Rouhi kuorien päälle hiukan suolaa ja laita takaisin uuniin 200 asteeseen 15 minuutiksi. Käännä perunanpuolikkaat kuori alaspäin ja anna vielä kypsyä uunissa toiset 15 minuuttia kunnes kuoret ovat sopivasti rapsakoituneet sisältä ja päältä.


Sillä välin kun perunat ovat uunissa, valmista täyte. Leikkaa kantarellit veitsellä melko pieniksi paloiksi ja haihduta niistä ylimääräinen neste kuumalla paistinpannulla. Kaada kantarellit kulhoon odottamaan. Sulata pannulla 1 rkl voita ja kuullota siinä ohuiksi viipaleiksi leikatut kevätsipulit. Kaada sipulit kantarellien joukkoon. Sulata paistinpannulla 1 rkl voita, lisää timjaminoksa ja pieniksi paloksi leikattu paprika. Kun paprika alkaa hiukan pehmetä, lisää hirvijauheliha ja ruskista se. Kaada kantarellit ja kevätsipulit takaisin pannulle muiden ainesten joukkoon, mausta suolalla sekä pippurilla ja sekoita hyvin.


Kaada täyte kulhoon (ettei juusto sula kuumalle paistinpannulle), lisää lehtipersilja sekä mozzarellaraaste ja sekoita hyvin. Täytä perunankuoret seoksella, (ripottele myös pinnalle hiukan juustoa) ja laita vielä uuniin 200 asteeseen 3-5 minuutiksi kunnes juusto on sulanut.


5 kommenttia:

Jaska Jokunen kirjoitti...

Kiva idea! Näitä täytyykin kokeilla :)

Soppasirkus kirjoitti...

Näitä ne tarjoilee Jenkeissä, nam!

ulla kirjoitti...

Potato skins! Enpä ole koskaan tehnyt kotona. Pitää ehdottomasti muistaa tämä kun tulee esim. saunavieraita! Nam, tosiaan.

Nanna kirjoitti...

Mun sisimmässä on heikko kohta kaikille perunaruuille! Heti syössyin kuvan perusteella tään ihan perunankiilto silmissä :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Jenkkiruokaa, jees, suomalaistäytteellä. Kaiken lisäksi nämä ovat jopa terveellisiä, kun kaikki vitamiinit ja muu hyvä lymyilee siinä heti kuoren alla :)