torstai 21. maaliskuuta 2024

Suklaakakkutryffelit

 

Näiden suklaakakkutryffelien tekijällä ei saa olla kiire, sillä ensin aineksista leivotaan kaksi ohutta kakkua, joista yksi odottelee päivän tai pari jääkaapissa, ja toinen kuivataan ja jauhetaan korppujauhoksi. Vasta sitten pääsee pyörittelemään näitä herkullisia kakkupalleroita, joita kai tryffeliksikin voi kutsua. Kakkujen leivonnasta minulla meni melkein pari viikkoa ennen kuin ehdin tryffeleiden kimppuun, joten tumma suklaakakkupohja oli väliajan pakastimessa ja vaaleampi kakkupohja sai ihan rauhassa kuivua korpuksi.

Itse asiassa tätä reseptiä voi soveltaa varmaan melkein mihin tahansa kakkutaikinaan, mutta suklaisena tämä on erityisen hyvää. Taikinasta leivotaan kakku, josta kakusta valmistetaan tryffelitaikina ja... menikö vaikeaksi, no ei oikeastaan.

Tykkäät sitten tummasta, valkoisesta tai maitosuklaasta niin kannattaa muistaa, että suklaakakku on juuri niin hyvä, minkä laatuista suklaata siihen käyttää. Laadukkaampi suklaa, parempi kakku.

Tällaiset suklaakakkutryffelit sopivat hyvin myös pääsiäiseksi korvaamaan kaupan suklaamunat. Olenkin jo leiponut uudet levykakut pakkaseen ja kuivaukseen, ja pääsiäiseksi pyörittelen niistä tryffelit.

 

 

Suklaakakkutryffelit

 

tarvitset kaksi pienehköä matalaa kakkua, joiden maut toimivat yhdessä

   (kakkureseptit päivityksen lopussa)
 
maitoa
vaniljasokeria

100 g             valkosuklaata

80 g               maitoa
20 g               ruokaöljyä
50 g               tomusokeria
 
100 g             strösseliä
 

Kuivaa toinen kakku korpuiksi ja jauha se korppujauhoksi. Sekoita joukkoon strösseli. (Suklaakakun kanssa käytä suklaan makuista strösseliä.)

Murra toinen, tuore kakkupohja kulhoon ja puristele se tasaiseksi massaksi. Sekoita keskenään maitoa ja hiukan vaniljasokeria, ja lisää tätä nestettä kakkumurskan joukkoon sen verran että aineksista saa puristeltua helposti muovattavan kiinteähkön massan. (Suklaakakun kanssa lisää maitoon myös pikakaakaojauhetta sekä hiukan pikakahvijauhetta.) 

 

Leikkaa valkosuklaa ihan pieniksi muruiksi. Kuumenna maito ja kaada se suklaan päälle. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon ruokaöljy sekä tomusokeri ja sekoita tasaiseksi.

Muovaile kakkumassasta 25 - 30 gramman painoisia palloja. Kasta ne ensin valkosuklaakuorrutteeseen ja kierittele sen jälkeen strösselissä. Nosta tryffelipallot yöksi jääkaappiin kuivumaan ritilän päälle. Määrästä tulee 20 – 30 tryffeliä.

 


 

Kaksi pientä levykakkua

 

2 kpl 20x27 cm matalaa kakkuvuokaa

kakku 1 suklaakakkutaikina

100 g             voita
100 g             Fazerin sinistä suklaata
2                    munaa
1 dl                sokeria
1 ¾ dl            vehnäjauhoa
5 rkl              tummaa kaakaojauhetta
1 rkl              espresso pikakahvijauhetta
0,5 tl             leivinjauhetta
1 tl                vaniljasokeria
ripaus            suolaa
4 rkl              creme fraichea

kakku 2 vaaleampi kakkutaikina

1                    kananmuna
yhden            kananmunan tilavuus sokeria
yhden            kananmunan tilavuus vehnäjauhoa
120 g             suklaakakkutaikinaa


Aloita suklaakakkutaikinasta. Paloittele suklaa ja voi yhteen kulhoon ja sekoita varovasti kuumentaen kunnes ne ovat sulaneet. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä keskenään vehnäjauho, kaakaojauhe, espresso pikakahvijauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri sekä suola. Sekoita munavaahdon joukkoon vuorotellen suklaasulaa, vehnäjauhoseosta sekä creme fraichea. Erottele 150 grammaa suklaakakkutaikinaa eri kulhoon ja kaada loput 20 x 27 cm matalaan leivinpaperoituun vuokaan.

Valmista toinen kakkutaikina. Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lopuksi sekoita joukkoon vuorotellen vehnäjauhoa sekä suklaakakkutaikinaa. Kaada taikina 20 x 27 cm matalaan leivinpaperoituun vuokaan.

Paista kakkulevyt 175 asteessa uunin alaosassa noin 30 minuuttia. Ota sitten suklaakakku ulos uunista jäähtymään, mutta jätä vaaleampi kakku, sammuta uuni ja jätä uunin luukku hiukan raolleen. Kun suklaakakku on jäähtynyt, peitä se kelmulla ja laita jääkaappiin (tai pakastimeen) odottamaan. Kuivaa vaaleampaa kakkua hiukan pienempinä paloina niin kauan että se on mahdollista murskata ja siivilöidä korppujauhoksi.

Tämän jälkeen näistä voi alkaa valmistaa kakkutryffeleitä.

 

p.s. meinasi ihan unohtua... alkuperäinen idea on keittiömestari Christina Tosi'n, joten kunnia sille jolle kunnia kuuluu näistä  T o s i   h e r k u l l i s i s t a   tryffeleistä :)

Ei kommentteja: