lauantai 10. kesäkuuta 2023

Panzanellapyree ja pannulla paistettu siikafilee


Joskus jokin ruokakuva jää niin vahvasti mieleen, että  reseptiä on pakko kokeilla. Siis jos siitä olisi reseptiä, jotain muutakin kuin maininta että kuvassa on panzanellasosetta ja paistettua kalaa. Niiden ympärillä oli tomaattia ja jotain vihreää. Eipä siinä silloin auta muu kuin lähteä kehittelemään sellaista reseptiä. Jo panzanellapyree (soseutettu italialainen tomaatti-leipäsalaatti) kuulosti niin hauskalta, että sen on pakko olla hyvää. Kalaksi valitsin kotimaisen suomustetun, nahallisen siikafileen. 

Kun sanoin että minun mielestäni näiden raaka-aineiden yhdistelmä kuulosti hauskalta, miehen mielestä se oli erityisen epäilyttävä, panzanellasose, mitä ihmettä, ja kokatessani hän varovasti vilkuili keittiön suuntaan puistellen päätään huolestuneen näköisenä. Lopulta kuitenkin syötyään hän miltei nuoli lautasen puhtaaksi. Yhdistelmä oli vielä parempi kuin hyvä, suorastaan erinomainen, ellei jopa lähes täydellinen, ja tätä tehdään ehdottomasti toisen ja kolmannenkin kerran. Tällä voisi joskus yllättää ruokavieraatkin heidän pähkäillessään mitäköhän kaikkea tuossa ihanan makuisessa oranssinpunertavassa soseessa mahtaa olla. Yhdistelmä on enemmän kuin osiensa summa ja jos kokeilet reseptiä, suosittelen ettei tästä jätetä mitään pois. Vaikka resepti tuntuu pitkältä, se on loppujen lopuksi tosi helppo ja nopea. Ja maukas.

 

Pikkelöidyt punasipulit

 

1 ½                punasipulia
100 g             väkiviinaetikkaa
200 g             sokeria
3 dl                vettä

 

Mittaa kattilaan väkiviinaetikka, sokeri sekä vesi. Kiehauta sen verran että kaikki sokeri on sulanut. Kuori, halkaise ja viipaloi punasipulit ja laita ne kulhoon. Anna liemen jäähtyä vähän aikaa ennen kuin kaadat sen sipulien päälle. Anna sipulien maustua pikkeliliemessä vähintään 2-3 tuntia, mielellään jopa vuorokauden ennen käyttöä.

 

 

Panzanellapyree

 

4 isoa viipaletta hiukan kuivahtanutta vaaleaa leipää
100 g             kirsikkatomaatteja
puolikas        kurkku
1 rkl              valkoviinietikkaa
3 rkl              pikkelilientä (punasipuleista)
2 rkl              ketsuppia
2 rkl              tomaattipyreetä
puolikas        punasipuli
12                  isoa basilikanlehteä
pikku ripaus sokeria
oliiviöljyä
hienoa merisuolaa

 

Laita ainekset tekeytymään hyvissä ajoin. Revi kulhoon paahtoleipäviipaleet, leikkaa kirsikkatomaatit pienemmiksi paloiksi, kuori kurkku ja leikkaa sekin pieniksi paloiksi. Lisää valkoviinietikka, pikkeliliemi, ketsuppi, tomaattipyree, hienonnettu punasipulinpuolikas, revityt basilikanlehdet sekä ripaus sokeria. Lisää pikkutilkka oliiviöljyä, sekoita ainekset huolella ja painele tiiviisti kulhon pohjalle. Peitä sekoitus tuorekelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään 2-3 tunniksi, mielellään jopa koko vuorokaudeksi.

Ota panzanellakulho jääkaapista huoneenlämpöön noin tuntia ennen kuin alat paistaa kalaa. Soseuta ainekset sauvasekoittimella (tai blenderissä). Soseen ei tarvitse olla ihan tasaista. Lisää öljyä jos sose vaikuttaa liian kuivalta ja mausta lopuksi hienolla merisuolalla.

 

 

Pangrattato leipämurut

 

pari viipaletta hiukan kuivahtanutta vaaleaa leipää
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
2 valkosipulinkynttä
ripaus chilihiutaleita
ripaus suolaa
tilkka oliiviöljyä

 

Revi leivät pieniksi paloiksi monitoimikoneen kutteriin. Lisää sitruunankuoriraaste, kuoritut ja paloitellut valkosipulinkynnet sekä ripaus chilihiutaleita ja suolaa. Aja ainekset pienehköikisi muruiksi. Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja kaada leipämuruseos pannulle. Paahda koko ajan sekoitellen kunns muruseos ruskistuu ja rapeutuu. Varo ettei seos pääse kärähtämään. Lopuksi kaada murut lautaselle talouspaperin päälle jäähtymään.

 

 

Rapeanahkaiseksi paistettu siikafilee

 

2 suomustettua, nahallista ja ruodotonta siikafileetä (annos kahdelle)
hienoa merisuolaa
valkopippuria myllystä
oliiviöljyä
voita

 

Mausta fileet molemmin puolin suolalla pari tuntia ennen paistoa. Isot fileet kannattaa leikata puoliksi, jolloin ne ovat helpommat kääntää pannulla. Kuumenna paistinpannu öljyineen todella kuumaksi ja laita nahalliset, suomustetut siikafileet paistumaan öljyyn ensin nahkapuoli alaspäin, jotta niihin tulee rapea nahka. Sitten lisää pannulle voita, käännä fileet jotta toinenkin puoli paistuisi ja valele siikaa voi-öljyseoksella. Mausta lopuksi vielä suolalla ja valkopippurilla.

 

 

Muuta tilpehööriä lautasille

 

kirsikkatomaatin puolikkaita, tuoreita ja puolikuivattuja
kurkkusuikaleita
pikkelöityä punasipulia
tuoretta basilikaa

 

Levitä lautasen keskelle panzanellapyree, ripottele sen ympärille tomaattia, kurkkua, pikkelöityä punasipulia ja tuoretta basilikaa. Laita paistettu kala keskelle panzanellapyreetä ja viimeistele annos pangrattatolla.

 

Ei kommentteja: