perjantai 14. tammikuuta 2022

Tiramisujäätelö



Tiramisu on varmaan tunnetuin italialainen jälkiruoka. Kun mietin milloin olen viimeksi tehnyt ihan oikeaa tiramisua, siitä on aikaa jo useita vuosia, ei ehkä ihan kymmentä, mutta ei paljon puutukaan. Muutama tiramisu(hko) jälkiruoka on kyllä blogissa esiintynyt, mutta ei sitä oikeaa, kahviliköörillä maustettua mascarponeherkkua. Enkä tee sitä nytkään, sillä sitä tulee liian iso määrä kahdelle kun avatut purkit täytyisi joka tapauksessa käyttää loppuun. Mutta koska jääkaapissa oli mascarponea, joka oli ihan hilkulla mennä vanhaksi, kaivoin jäätelökoneen esille ja hain kaupasta paketin savoiardikeksejä. Tulipa niin ihana tiramisujäätelö, että tätä täytyy tehdä useamminkin. Paras puoli on siinä, että vaikka jäätelöä olisi liikaa (voiko jäätelöä olla liikaa?), sen voi pitää pakastimessa ja nauttia sitä vähän kerrallaan. Ohje on sovellettu David Lebovitzin reseptistä.


 

Tiramisujäätelö

350 g  mascarpone tuorejuustoa
1 dl  maitoa
1 dl  kuohukermaa
100 g  erikoishienoa sokeria
1/8 tl  hienoa merisuolaa
0,5 dl  kahvilikööriä
1  liivatelehti (2 g)
1 tl  espresso pikakahvijauhetta
1 tl  tummaa kaakaojauhetta
(vahvaa espressokahvia ja savoiardikeksejä)

 

Mittaa sekoituskulhoon mascarpone, puolet maidosta, kuohukerma, sokeri, merisuola sekä kahvilikööri. Laita liivatelehti kylmään veteen pehmenemään ja mittaa pieneen lasiin se toinen puoli maidosta. Kuumenna maito mikrossa lähes kiehuvaksi, puristele liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja sekoita liivate sulamaan kuumaan maitoon. Vatkaa ainekset voimakkaasti sähkövatkaimella tms paksua jogurttia muistuttavaksi kuohkeaksi massaksi. Lisää liivatemaito ja vatkaa vielä hetki. Liivate on tärkeää tämän jäätelön joukossa, sillä alkoholi (kahvilikööri) vaikuttaa pakastusprosessia heikentävästi. Ota kaksi ruokalusikallista jäätelömassaa erikseen ja kaada loput jäätelökoneeseen kirnuuntumaan jäätelöksi oman jäätelökoneesi käyttöohjeiden mukaan.

Sekoita erilleen otetun jäätelömassan joukkoon pikakahvijauhe sekä kaakaojauhe ja laita seos odottamaan jäätelön valmistumista. Tästä tulee jäätelöön lisää makuaineita.

Kun jäätelön koostumus jäätelökoneessa alkaa olla sopiva, se täytyy vielä siirtää pakastimeen tekeytymään, sillä tässä vaiheessa jäätelö on vielä liian pehmeää. Ota pakastusrasia ja lusikoi siihen jäätelöä. Tiputtele kahvi-kaakaoseosta pieninä nokareina sinne tänne jäätelön joukkoon ja laita rasia pakastimeen muutamaksi tunniksi.

Jäätelöannokset on rakennettu niin, että lasin pohjalla on lusikallinen kylmää, vahvaa espressoa, sen päällä tiramisujäätelöpallo ja viimeistelynä savoiardikeksi sekä tupsaus tummaa kaakaojauhetta.

Ei kommentteja: