tiistai 19. kesäkuuta 2018

Sunnuntaikalastajan kalakebakot roskakalasta



Sunnuntaikalastaja pyytäisi mieluiten kuhaa, siikaa ja ahventa, mutta aina ei käy kuten toivotaan. Ei edes joka kerta. Jos kesämökkiläisen kalansaalis painottuu enemmän hauen, lahnan, särjen ja säynävän puolelle, ei hätää. Niistäkin saa valmistetuksi vallan mainiota kalaruokaa kun vaan ensin pyöräyttää fileet pariin kertaan lihamyllyn läpi. Ruodoistakaan ei silloin ole enää haittaa.

Aiemmissa päivityksissä jauhetusta hauesta on tehty kalakakkua, kalapihvejä, pyöryköitä, mureketta ja vaikka mitä. Se johtuu kaupunkielämän rajoituksista – kalakaupasta saa kotimaisten arvokalojen lisäksi haukea, mutta harvemmin saa mitään ”roskakalaksi” luokiteltavaa. Ei pidä kuitenkaan rajoittua yhteen ainoaan kalalajiin, vaan minimoitava hävikki ja käytettävä kaikki syömäkelpoiset kalat, jotka ovat uineet pyydyksiin. Kun kala fileoidaan ja jauhetaan, siitä voi valmistaa kaikkia edellä mainittuja ja vähän muutakin.

Testasin juhannusta varten, miten sekalaisesta kalansaaliista voisi tehdä kebakkoja eli kalamureketta tikun nokassa. Tämä olisi yksi ruokalaji muiden joukossa, mutta toimii arjessa ihan ainoanakin proteiinina. Bambusta valmistetut grillitikut tulivat mieleen ensimmäisenä, mutta sitten muistin kaapissa olevat jäätelötikut ja ajattelin – miksi ei… Tikkuun työnnetyn murekemassan voi kypsentää yhtä hyvin uunissa, paistinpannulla kuin grillissä. Ja tämän jälkeenhän yhtään ainoaa ”roskakalaa” ei enää mene hukkaan, eihän?

Laita puutikut veteen likoamaan pari tuntia ennen ruoanvalmistusta.


Sunnuntaikalastajan kalakebakot roskakalasta

1 kg erilaisia nahattomia kalafileitä
5 sardellia (se ruotoinen pikkukalafilee joka on säilötty öljyssä lasipurkkiin)
1 dl kermaa
0,5 dl korppujauhoa
1 kananmuna
1 tl raastettua sitruunankuorta
0,5 tl mustapippuria myllystä
1,5 tl suolaa
kourallinen hienonnettua tuoretta korianteria

1 dl vehnäjauhoa
0,5 tl hienonnettua valkopippuria

Perkaa ”roskakalat”, fileoi ne ja poista nahka. Jauha jääkaappikylmät kalafileet sardellien kanssa (1 sardellifilee per 200 g kalaa) lihamyllyssä (miksei se voisi yhtä hyvin olla kalamylly?...) kahteen kertaan. Sekoita keskenään kerma, korppujauho, kananmuna ja mausteet. Anna niiden turvota ja maustua puolisen tuntia. Sekoita haarukalla jauhettu kalamassa ja kerma-korppujauho-kananmuna-mausteseos keskenään. Älä sekoita liikaa, että massa pysyy mukavan kuohkeana. Punnitse massan paino ja jaa se 12-20 samankokoiseen osaan. Sekoita keskenään vehnäjauho sekä valkopippuri.


Pyörittele kalamassasta pitkänmallisia pötkylöitä ja kierittele ne kevyesti jauhoseoksessa. Lopuksi työnnä tikku kalamassan sisään. Tein puisilla jäätelöpuikoilla massasta ”jätskipuikon” mallisia kalamurekkeita, joiden paino oli noin 100 grammaa kappale. Niitä tuli yhteensä 12 kappaletta. Jos käytät bambutikkuja, massasta kannattaa pyörittää hiukan pienempiä, ohuempia ja pidempiä pötköjä.


Kypsentäminen:

uunissa ilman rasvaa
Lämmitä uuni 200 asteeseen ja kypsennä kalakebakkoja uunin ylätasolla ensin 15 minuuttia, minkä jälkeen käännä ne ja kypsennä vielä toiset 15 minuuttia.

paistinpannulla
Sulata pannulla runsas kimpale voita ja ruskista kebakot voissa molemmin puolin.

grillissä
Sivele kebakot ruokaöljyllä ja grillaa ne kypsiksi.




Jogurttidippi kalakebakoille

400 g rasvatonta kreikkalaista jogurttia
2 dl kuohukermaa
ripaus suolaa
1 dl hienonnettua tuoretta tilliä

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna kastikkeen makuuntua puolisen tuntia ennen tarjoilua.


Ei kommentteja: