tiistai 7. maaliskuuta 2017

Jälkiruokaa mehusta ja mannasuurimoista



Oikeasti ei tarvitsisi mitään jälkiruokaa, mutta silti viikonloppuna tekisi mieli jotain hyvää. Hyvää mutta ei kovin suuritöistä. Litran tölkistä hedelmämehua, yhdestä desilitrasta mannaryynejä ja kukkuralusikallisesta perunajauhoa syntyy jälkiruokaa neljälle tai säästeliäästi annostellen jopa kuudelle. Paitsi jälkiruokana, yhtä hyvin tällainen voi toimia lapsiperheen aamiaisyllätyksenä. Yleensä vispipuuro muistetaan loppukesällä, kun puolukat ja muut marjat alkavat kypsyä, mutta mikä estää keittämästä vispipuuroa milloin tahansa. Mehuna voi käyttää ihan mitä tahansa mehua mikä itsestä maistuu hyvältä, oli se sitten appelsiinitäysmehua, omenatuoremehua, mustaherukkamehua, granaattiomenamehua, sekahdelmämehua, ihan mitä vain. Halvimmillaan tällainen yksinkertainen, neljän hengen puuro-kiisselijälkiruoka maksaa noin yhden euron eli vain 25 senttiä per nuppi + mahdollisesti nokare kermavaahtoa ja ehkä vielä koristeeksi jotain puuroon sopivia marjoja tai hedelmiä. Ei paha. Ai niin, se tekemisen vaiva…


Vispipuuro-kiisselijälkkäri

7 dl juomavalmista mehua (tässä sekahedelmämehua)
1 dl mannasuurimoita
(tarvittaessa sokeria)

3 dl juomavalmista mehua
1,5 rkl perunajauhoa
(tarvittaessa sokeria)

(tässä lisäksi vähän vispikermaa, 1 pieni veriappelsiini ja 6 pistaasipähkinää rouhittuna)

Kuumenna mehu kiehuvaksi ja lisää siihen mannasuurimot koko ajan vatkaten. Anna keitoksen kiehua matalahkolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Sekoita muutaman kerran kiehumisen aikana. Ota kattila pois lämmöltä ja jäähdytä puuro.

Kun puuro on jäähtynyt, valmista seuraavaksi mehukiisseli. Laita kuppiin 1 dl mehua ja sekoita joukkoon perunajauho. Kaada kattilaan 2 dl mehua ja kuumenna se kiehuvaksi. Nosta kattila pois lämmöltä. Sekoita huolella kupissa oleva mehu-perunajauhoseos juoksevaksi ja kaada se kapeana nauhana mehun joukkoon koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin lämmölle ja kuumenna kiisseliä koko ajan sekoittaen kunnes se pulpahtaa muutaman kerran. Siirrä kattila jäähtymään.

Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi (mieluiten) sähkövatkaimella ja jaa vispipuuro tasan 4-6 jälkiruokakulhoon. Kaada sitten hiukan jäähtynyt kiisseli puuroannosten päälle. Kiisselin pinnalle kannattaa ripottaa hiukan sokeria, ettei kiisseliin muodostu kuorimaista pintaa. Anna annosten jäähtyä vielä vähän aikaa jotta kiisseli hiukan hyytyisi. Viimeistele nokareella kermavaahtoa ja/tai kiisselin makuun sopivilla hedelmillä tai marjoilla.


2 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Ihana keväinen jälkkäri.

Tuplaespresso kirjoitti...

Keväisen auringonkeltainen ;)