perjantai 11. joulukuuta 2015

Punajuuri-aurajuustolaatikko sopisi vaikka joulupöytään



Kävimme serkkupojan syntymäpäivillä ja hän oli hankkinut ruokatarjoilut paikalliselta pitokokilta. Vaikka olemme pyhästi päättäneet, että emme blogissamme ikinä arvostele ravintoloita, pitopalveluita tai mitään muutakaan yksittäistä ruokatarjoojaa, ei hyvässä eikä pahassa, muutoin kuin ehkä osana jotain isompaa monipäiväistä ruokatapahtumaa, nyt on ihan pakko joustaa periaatteista, kommentoida ja kehua. Serkkupojan synttäritarjoilut olivat eräät parhaista ja maukkaimmista, mitä koskaan olemme noutopöydästä syöneet. Espoolaisen ”Kattilan henki” –pitopalvelun nimi kannattaa laittaa muistiin. Kaikista sen noutopöydän antimista voi antaa arvosanan ”napakymppi”. Yksi näistä ruokalajeista oli iki-ihana punajuuri-aurajuustolaatikko. Olen vakavasti miettimässä, minkä perinteisen jouluruoan omassa joulupöydässä voisi korvata tällä herkulla. Ohje on pieneen 2-4 hengen annokseen, mutta joulupöytään tämä resepti täytyisi vähintään tuplata, jos sekään riittäisi. On tämä niin hyvää.


Punajuuri-aurajuustolaatikko

500 g punajuuria
75 g aurajuustoa muruina
hiukan suolaa ja rouhittua mustapippuria
1 dl kermaa
(nokare voita)

Keitä punajuuret puolikypsiksi ”al dente”, jäähdytä, kuori ja raasta ne karkeasti. Sekoita punajuuriraasteen joukkoon kaikki muut ainekset ja kaada kaikki kevyesti voideltuun uunivuokaan. Kypsennä laatikkoa 200 asteessa noin 1 tunti.


4 kommenttia:

Ruokasurffausta - Anna kirjoitti...

Aura on ystävä ihan missä vaan <3 :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä ohjeesta, varmasti löytyy meidän joulupöydästä!

Pia kirjoitti...

Kiitos vierailustanne 5.12. vanhempieni juhlissa! Oli upeaa tavata pitkästä aikaa ja kiitos myös meidänkin mielestämme erinomaisesti onnistuneiden tarjoilujen kehumisesta! Kattilanhenki on todellinen napakymppi! =) Herkullista ja tunnelmallista joulun aikaa! Pia

Tuplaespresso kirjoitti...

Jos aurajuusto ei maistu, tähän voi käyttää myös pehmeää vuohenjuustoa.

@ Pia
Kiitos, oli todella kivat juhlat ja erinomaiset tarjoilut. Hyvää uutta vuotta teillekin kaikille:)