maanantai 19. lokakuuta 2015

Arkena munakasta espanjalaisittain



Ihan ensimmäinen omassa kodissani laittamista itselleni silloin uusista ruoista oli espanjalainen perunamunakas eli Tortilla Espanola. Kun muutin pois kotoa, sain isältäni lahjaksi keittokirjan ja silloin päätin, että opettelen laittamaan uusia ruokia enkä pitkään aikaan tekisi samaa ruokaa uudelleen, sillä jo uusi keittokirjanikin muusta maailmasta puhumattakaan ovat täynnä minulle uusia ruokia. Siitä alkoi kiinnostukseni myös arkikokkaamiseen. Olinhan jo ennenkin grillannut ja savustanut mökillä ja tehnyt joitakin ruokajuttuja, mutta oma tupa ja keittiö oli ihan eri juttu.

Tämä on päivän muunnelma tästä ”historiallisesta” ruokalajista. Tämä ei silloisella opiskelijabudjetilla olisi ollut mahdollista puhumattakaan siitä, että siihen aikaan sana chorizo oli täysin tuntematon, tuoreita chilejä ei todellakaan ollut missään, lehtipersilja löytyi (ehkä) kasvikirjasta, mainittuja cayennepippuria ja paprikaa löytyi korkeintaan ”hyvin varustetuista ruokakaupoista” ja ohjeiden googlaamisesta ei nähty edes unta. Unohdin ostaa lehtipersiljaa, mutta voin vakuuttaa, että siitä tuli hyvää ilmankin. Tästä riittää ruoaksi 2 – 4 hengelle ja tapaksiksi monille.


Espanjalaistyylinen chorizo-katkarapu-avomunakas

3 kpl (150 g)                       chorizoa sentin viipaleina
n. 80 g                                 katkarapuja valutettuina ja puristettuina
300 g                                   kiinteää perunaa keitettynä ja viipaloituna
1                                          sipuli viipaleina
1                                          valkosipulin kynsi ohuina viipaleina
1                                          punainen chilipalko viipaleina
5                                          kananmunaa
2 rkl                                    kermaa
½ ruukkua                           lehtipersiljaa hienonnettuna (mulla ei ollut) + koristeluun
                                            suolaa
                                            mustapippuria myllystä
                                            paprikajauhetta
                                            cayennepippuria
                                            oliiviöljyä

Kuori ja keitä perunat lähes kypsiksi ja jäähdytä. Viipaloi makkarat, sipuli, kevätsipuli, valkosipuli ja chilipalko. Valuta ja puristele kuiviksi katkaravut ja mausta ne varovasti cayennepippurilla. Riko kananmunat kulhoon. Lisää joukkoon kerma, kevätsipuli, katkaravut ja hienonnettu lehtipersilja. Sekoita ja mausta suolalla, mustapippurilla ja makusi mukaan paprikajauheella.

Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä ja lisää chorizo, sipulit, chili ja perunat. Paistele kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää valkosipuli ja sekoittele hyvin. Tasoita kaikki pannulle ja kaada joukkoon munamassa. Anna paistua levyllä miedolla lämmöllä alumiinifoliolla peitettynä kunnes massa on hyytynyt ja alapinta on kauniin ruskea. Nosta sivuun vetäytymään 10 minuutiksi. Siirrä leikkuulaudalle ja leikkaa sopiviksi lohkoiksi. Jos tarjoat pieninä alkupaloina, niin anna jäähtyä kunnolla, jolloin palat pysyvät leikatessa paremmin koossa. Ripottele pinnalle lehtipersiljaa ja tarjoile raikkaan salaatin kanssa.

2 kommenttia:

Helzu kirjoitti...

Juuri Espanjasta palanneena olin lumoissani, kun huomasin tämän ruokaohjeen blogissasi. Wau!

Tuplaespresso kirjoitti...

On aina kiva tehdä nojatuolimatkoja (vai pitäisikö sanoa ruokapöydäntuolimatkoja?) takaisin johonkin mukavaan lomakohteeseen.