sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ruokaohjelmia vai ruokapornoa?


Tämän kirjoituksen laukaisi omatekoisen kauppaneuvoksen tämäniltainen ohjelma, josta silmiini osui pätkä, jossa Tampereella syötiin itsemurhakastikkeella maustettuja tosi tulisia kanansiipiä. Maustekastike oli erittäin vahvalla chilillä maustettua ja niin tulista, että kilpailijoilta kummaltakin jäi osa annoksesta syömättä. Niistä ei kuitenkaan lähtenyt henki, mutta kyseessä ei todellakaan - ainakaan ilmeistä päätellen - ollut mikään ruokanautinto, vaan pelkkä miehinen Turku-Tampere -mittelö ja aseina lähes syötäväksi kelpaamaton ruoka. Siis syntyi hävikkiä - ja miksi? Siksi, että ruoka oli irrotettu sen alkuperäisestä tarkoituksestaan antaa ihmiselle energiaa ja olla jopa nautinnollista, ja otettu osaksi viihdeteollisuutta.

En ole koskaan ymmärtänyt yliampuvaa ruoan viihteellistämistä, varsinkaan silloin, kun fokus siirtyy ruoasta täysin irrallisiin asioihin. 

On hyvä, että ruoasta puhutaan ja ihmiset tiedostavat ravinnon laadun, paikallisuuden ja tuoreuden merkityksen. Se joka kokkaa parasta ruokaa lavastetussa kokkirealityssä ”kotonaan” kaltaisilleen, ei kuitenkaan anna mitään kokkaamiseen oppimisesta kiinnostuneille. Eikä ensin mainitsemani ”syö jos pystyt” -ohjelma todellakaan ole se pahin, vaan vastaavia on tarjolla ympäri maailmaa. Amerikkalaiset ruokahaasteet tyyliin: ”Syö oksentamatta tämä viiden kilon super-jätti-erikoisannos annetussa ajassa, ja saat (sotkuisen) naamakuvasi kuppilan seinälle”, ovat ruokapornoa eivätkä mitään ruokaohjelmia. Miksi edes vaivautua valmistamaan ruokaa, jos suuri osa siitä päätyy saman tien roskiin...

Joidenkin mielestä televisiossa on liikaa ruokaohjelmia. Kun ohjelmien joukosta poistetaan enemmän ”viihdearvoa”, kuin asiallista ruokaan liittyvää asiaa, niin varsinaisten ruokaohjelmien suhteellinen osuus asettuu oikeampiin lukemiin. Oikeasta ruokaohjelmasta kotikokki saa vinkkejä, inspiraatiota ja oikeita reseptejäkin, joita hän voi soveltaa omassa arjessaan. Ruokaporno-ohjelmista ei saa edes org….. (ei sitä, vaan orgaanista, siis luomua...). Mutta tietysti jokainen saa viihtyä itse valitsemansa ohjelman parissa.

2 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Kiukuttaa kyllä, että ruoalla on vielä varaa leikkiä. Muutenkin yhteiskunta luisuu budjeteissa miinuksille, mutta roskaohjelmiin panostetaan ja vielä esitetään kaikelle kansalle. En voi ymmärtää näitä amerikkailaisten formaattien kopiointia, joista sitten tehdään omia versioita. Ruokaohjelmat ja matkailuohjelmat ovat tosi hyviä ja hyödyllisiä.. kun niissä on ASIAA ja faktaa. Onneksi ei tällä hetkellä ole edes telkkaria.. en edes kaipaa.

Minna kirjoitti...

Kiitos, täyttä asiaa tämä kirjoitus!

Mietin lukiessani, että,ihan kuin omia mietteitäni - mutta vaan hienommin kirjoittetuna ja jäsenneltynä.