tiistai 15. syyskuuta 2015

Seiti on mainettaan parempi ruokakala



Alaskan tai Pohjanmeren seiti on halpa, ruodoton ja vaivaton valmistaa ateriaksi. Tämä turskan sukulainen on kuitenkin melko aliarvostettu, mikä johtunee paitsi halvasta hinnasta, myös siitä että seitiä ei juurikaan saa Suomesta muutoin kuin pakasteena. Pakastekalaa pidetään yleisesti huonompana kuin tuoretta kalaa, vaikka pakastekala on yleensä huomattavasti tuoreempaa kuin ”tuore” kalafilee, joka on saattanut maata kaupan kalatiskissä viikon tai jopa kaksi. Hassu juttu, että jonkun mielestä seiti ei maistu juuri miltään ja jonkun toisen mielestä se maistuu aivan liikaa kalalta jotta sitä voisi syödä. Urheilukalastajat kuuluvat kuitenkin kovasti kehuvan (Norjan vesiltä pyytämäänsä) seitiä, erityisesti heti tuoreeltaan paistettuna. Mutta mistä sitä sitten kiistelisi, jos ei makuasioista?! Seitin maku mukautuu monenlaisiin kalaruokiin.

Alaskan seiti,   kuva: WWF kalaopas

Viikon kala   27 / 33    Seiti/Alaskanseiti

Seiti,   kuva: WWF kalaopas


Alaskan seiti,      Gadus chalcogrammus
Seiti,                  Pollachius virens


Meillä ei ole kokattu pakasteseitiä pitkiin aikoihin. Jos asuisimme jossain sellaisessa paikassa, jossa lähimaillakaan kaupoissa ei ole yhtään kunnollista tuorekalatiskiä eikä torilta saisi kalaa, seitipaketti saattaisi tipahtaa ostoskoriin useamminkin. Kalapaketissa tulee aina olla MSC-merkintä, joka kertoo kestävästä kalastuksesta. WWF:n kalaopas kertoo aiheesta lisää.

Yleensä seitiresepteissä kala paneroidaan tai kuorrutetaan tai tehdään mitä tahansa, jotta seitin oma maku häviäisi yrtti-, juusto- ja kastikekerrosten alle. Tällä kertaa halusin kuitenkin kypsentää seitifileet sellaisenaan, vain suolalla ja valkopippurilla maustettuina, jotta kalan oma maku tulisi parhaiten esiin. Ja sitä makua oli enemmän kuin muistinkaan. Lisukkeeksi tein sinihomejuustolla maustetun bechamelkastikkeen sekä punajuuri-perunasalaatin, jossa siinäkin oli hiukan sinihomejuustoa. Jos pidät sinihomejuustosta, suosittelen kokeilemaan. Tästä tuli todella hyvä ateria.


Punajuuri-peruna-sinihomejuustosalaatti

5 tuoretta punajuurta
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
2 tl ruokokidesokeria
2 tl balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa
5 kiinteää perunaa
1 punasipuli
ripaus sokeria
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl balsamiviinietikkaa
tuoretta lehtipersiljaa
100 g sinihomejuustoa (Saint Agur)
rucolaa
tammenlehtisalaattia

Kuori punajuuret ja leikkaa ne lohkoiksi. Sulata pannulla voi, lisää oliiviöljy, sokeri, balsamico sekä suola, sekoita ja kaada punajuurilohkot joukkoon maustumaan. Sekoittele hetken aikaa ja kaada sitten kaikki uunivuokaan ja paahda punajuuria uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia kunnes ne ovat pehmenneet. Jäähdytä punajuuret.

Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä perunat ja leikkaa ne lohkoiksi.

Kuori ja halkaise punasipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Laita viipaleet kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä sen verran että sipulit peittyvät. Anna hautua 3 minuuttia, valuta sipulit siivilässä ja kaada ne takaisin kulhoon. Lisää oliiviöljy, balsamico sekä sokeri, suola ja mustapippuri ja sekoita.

Yhdistä punajuuret, perunat, punasipulit sekä hienonnettu lehtipersilja ja sekoita hyvin. Lisää sinihomejuustomurut juuri ennen tarjoilua. Levitä lautaselle ensin rucola sekä tammenlehtisalaatti ja nostele punajuurisalaatti sen päälle.



Uunissa paistettu seiti (fileinä)

400 g pakkaus pakasteseitiä
suolaa
valkopippuria myllystä

Sulata kala ja erottele fileet toisistaan. Kuivaa seitifileet talouspaperilla ja mausta sen molemmin puolin suolalla sekä valkopippurilla. Asettele fileet uunivuokaan leivinpaperille ja kypsennä uunissa 175 asteessa noin 30-35 minuuttia. Seiti saa olla paistettu ihan kypsäksi, mutta ei silti kuivaksi.


Sinihomejuusto-bechamelkastike

2 rkl (n.30 g) voita
2 rkl vehnäjauhoa
5 dl + 1 dl maitoa
100 g sinihomejuustoa (Saint Agur)

Sulata voi kasarissa. Lisää vehnäjauho ja sekoita muutaman minuutin ajan kunnes jauho on kypsynyt, mutta ei ruskistunut. Lisää 5 dl maitoa kahdessa tai kolmessa erässä ja sekoita välillä tasaiseksi. Keittele sekoitellen noin 10 minuuttia ja lisää sitten sinihomejuusto pieninä paloina. Kun juusto on sulanut kastikkeen joukkoon, kastike on valmista. Mikäli kastike tuntuu kovin paksulta, sitä voi ohentaa lisäämällä maitoa. Sinihomejuustossa on niin paljon suolaa ja makua, että muita mausteita ei tarvita.


4 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Pakasteessa myytävä "palaseiti" on aikas kammoksuttavaa. Mutta fileenä aivan eri juttu. Harmi, että kouluissakin tarjotaan kermojen alla haudutettuna tätä ekaksi mainittua versioita, monelle jää kammo. Itse ostan usein näitä fileitä, jotka ovat mielestäni erittäin hyviä. PArhaita seifileet tietysti tuoreena tuoretiskiltä ostettuna. Näyttää hyvältä aterialta.

Tuplaespresso kirjoitti...

Minä en ole koskaan onnistunut löytämään tuoreita seitifileitä, mutta en ehkä ole tarpeeksi tarkkaan etsinytkään jos tiskissä on ollut näitä kotimaisempia kalafileitä. Tämä seitiruoka oli kyllä todella hyvää. Täytyy alkaa kokata seitiä vähän useamminkin.

Unknown kirjoitti...

Ite tykkään pakasteseitistä sen helppouden takia, maku kun on aika mitätön. Palaseitistä saa helposti tehtyä kalapuikkoja, jotka voittaa markettien vastaavat 100-2. Fileenä tulee ostettua harvemmin, mutta silloin teen esim. kalapiirakan brittiläisittäin tai perinteisesti voissa paistettuna pestolla.

Tuplaespresso kirjoitti...

@ unknown
Siinä tapauksessa kannattaa kurkistaa paria vanhempaa reseptiämme, joissa pakastesei toimii oikein hyvin:

http://epatrendikasruokablogi.blogspot.com/2016/01/the-ultimate-fish-pie-by-marcus-wareing.html

http://epatrendikasruokablogi.blogspot.com/2013/09/fish-on-chips-ja-muuta-herkkua-hauesta.html