sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Raparperigraavattu siika ja raparperivispipuuro




Vinkiksi juhannusmenua suunnitteleville: raparperigraavattu siika ja raparperivispipuuro pelastavat juhannuspäivän, jos edellinen ilta on sattunut menemään vähän överiksi (ja vaikka ei olisikaan). Kun juhlapyhän aamiaispöytään katetaan sopivasti hiilareita, suolaa ja sokeria, niin siitä se päivä lähtee käyntiin. Alkuun raparperigraavattua siikaa saaristolaisleivällä, sen jälkeen raparperivispipuuroa, minttukermavaahtoa sekä valkosuklaarouhetta – ja taas jaksaa jatkaa juhannuksen viettoa. 
Raparperigaavattu siika on upea lisä myös noutopöytään perinteisten kalojen rinnalle.





Raparperigraavattu siika(ceviche)

2                    siikafileetä
2                    raparperinvartta
1 tl                 suolaa
3 tl                 sokeria
                      suolaa
sokeria
                      valkopippuria myllystä


Kuori ja viipaloi raparperin varret ja laita kulhoon. Lisää suola ja sokeri, murskaa viipaleet  ja anna mehustua. Välillä painele lisää raparperiviipaleita jotta kaikki mehu tulee ulos. Laita siikafileet vuokaan, mausta suolalla, sokerilla ja valkopippurilla ja peitä ne raparperimassalla. Kaada mehu kalan päälle ja laita pariksi tunniksi jääkaappiin, korkeintaan yön yli ettei kala kypsy liikaa. Pyyhi raparperit kalan pinnalta, viipaloi kala ja tarjoile saaristolaisleivällä.






                                                              *******


Raparperivispipuuro, valkosuklaata ja minttukermavaahtoa

1 l  vettä
5 dl  noin 0,5 cm paksuisia raparperiviipaleita
2 dl  sokeria
2 dl  mannasuurimoita
0,5 tl  suolaa

jääkaappikylmää valkosuklaata
2 rkl  hienonnettua tuoretta minttua
2 dl  kuohukermaa
1 rkl  sokeria

Laita kattilaan vesi, raparperit ja sokeri ja anna kiehua 5-10 minuuttia kunnes raparperit ovat hajonneet. Lisää suola ja mannasuurimot koko ajan vatkaten ja keitä toiset 5-10 minuuttia kunnes puuro on valmista. Anna puuron jäähtyä.

Vatkaa puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa kerma sokerin kanssa vaahdoksi ja sekoita joukkoon hienonnettu minttu. Rouhi valkosuklaa kohtalaisen hienoiksi muruiksi. Kasaa annokset, koristele vielä kokonaisella mintunlehdellä.


Ei kommentteja: