maanantai 16. kesäkuuta 2014

Herkkusieniä ja vähän paranneltu metsästäjänleipä




Joskus 70-80-lukujen taitteessa kokeilin herkkusienten viljelyä kotitarpeiksi. Silloin herkkusienten tarjonta kaupoissa  oli melko huonoa eikä tuoreita herkkusieniä saanut juuri mistään. Tilasin puutarhalehden kautta Hollannista pakkauksen, johon kuului styroxlaatikko, sienirihmasto ja käyttöohje. Laiton laatikon pohjalle multaa, levitin sienirihmaston ohjeen mukaan ja vielä ohuen kerroksen multaa rihmaston päälle. Kasvatuslaatikko asusteli jääkaapissa, sillä se oli talon ainoa paikka missä oli riittävän viileää. Kaksi tai kolme kertaa päivässä kostuttelin suihkepullolla haalealla vedellä varovasti rihmastoa ja ennen pitkää pienet sievät herkkusienet nostivat päätään mullan keskeltä. Ehdin kerätä satoa muutamien viikkojen ajan, kun eräänä aamuna kaikessa kiireessä ennen töihin lähtöä vahingossa pyyhkäisin sienilaatikon pöydän kulmalta pitkin lattiaa. Siinä se sitten meni, minun loistavasti alkanut urani herkkusienten kasvattajana. Toisaalta sato oli ollut niin runsas, että kyllä joutikin syömään välillä jo jotain muutakin kuin herkkusieniruokia.

Viikon kasvis  23 / 52   herkkusieni

Herkkusieni ei tarkalleen ottaen ole kasvis, kuten ei muutkaan sienet, mutta väliäkö tuolla. Ei se ole lihaakaan, eikä kalaa eikä meijerituote, joten luokitellaan se, jos ei ihan kasvikseksi, niin ainakin kasvisten kaveriksi.

Herkkusienet, valkoiset ja ruskeat, ovat sellaisenaan käyttövalmiita. Ei pesua, ei kuorimista, korkeintaan kevyt harjaus jos sienten pinnalla on multaa. Ruskeassa herkkusienessä on hiukan enemmän makua kuin valkoisessa. Keitä, paista, grillaa, ihan miten vaan. Herkkusieniä voi syödä vaikka kypsentämättöminä. Portobello on jättikokoinen ruskea herkkusieni.

Grillatut herkkusienet kuuluvat oleellisesti kesän grillimenuun. Pehmeällä juustolla täytetyt ja pekonisuikaleeseen käärityt herkkusienet ovat ihan loistava lisäke monenlaisiin grilliruokiin.


Ihana retro metsästäjänleipä viimeistellään herkkusienikastikkeella. Olen yrittänyt tuloksetta selvittää, mistä tulee nimi ”metsästäjän-”, kun itse raaka-aineilla ei tunnu olevan mitään tekemistä metsän tai metsästyksen kanssa. Leivitetty porsaan ulkofileeleike ja herkkusienikastike? Ihmettelisin kovasti missä metsässä sitä oikein on käyty, jos M lähtisi metsästysreissulle ja palaisi mukanaan possu sekä korillinen herkkusieniä…  
Sitä paitsi, kun ehdotin päivälliseksi metsästäjänleipää, M ilmoitti ykskantaan ettei sitten halua leipänsä päälle mitään porsaanleikettä, vaan ihan oikean, ohueksi nuijitun naudanlihapihvin. Saamansa pitää ja kutsutaan tätä ruokaa sitten vaikka nimellä ”vähän paranneltu metsästäjänleipä”.




                                                       *******

Grillatut herkkusienet

Herkkusieniä
maustettua tuorejuustoa tai sinihomejuustoa tai sulatejuustoa tai vuohenjuustoa
pekonisuikaleita
cocktailtikkuja


Kierrä herkkusienistä kannat irti ja hienonna ne ihan pieniksi paloiksi. Notkista juusto ja sekoita sienten kantojen kanssa tasaiseksi massaksi. Laita sienten lakkeihin nokare täytettä ja kääri pekoni ympärille niin että täyte peittyy. Kiinnitä pekoni cocktailtiku(i)lla. Kypsennä grillissä niin että sienten ympärillä olevasta pekonista on tullut kauniin väristä ja rapeaa.


                                                                       *******          


Vähän paranneltu metsästäjänleipä
(neljälle)

herkkusienikastike
1 keltasipuli
200 g herkkusieniä
2 rkl voita
2 rkl kuivaa vermuttia
1 rkl soijakastiketta
5 oksaa tuoretta timjamia
1,5 rkl vehnäjauhoa
1/4 kasvisliemikuutio
1 dl vettä
1 dl kuohukermaa
leipä
ranskanleipä tai muu vaalea leipä
2 munaa
1 dl maitoa
voita paistamiseen
hiukan suolaa
pihvi
4 kpl noin 100 g naudanlihapihvejä, nuijittu ihan litteiksi
("virallisessa" reseptissä käytetään leivitettyä porsaan ulkofileepihviä)
voita paistamiseen
suolaa, mustapippuria

Kuori keltasipuli ja leikkaa pieniksi kuutioksi. Leikkaa herkkusienet pienemmiksi paloiksi. Sulata kasarissa voi ja kuullota siinä sipuli. Lisää vermutti, soijakastike sekä timjaminoksista riivityt lehdet ja anna seoksen kiehua matalalla lämmöllä muutaman minuutin ajan.  Lisää vehnäjauho, sekoita hyvin ja anna jauhojen kypsyä muutaman minuutin ajan. Murenna kastikkeen joukkoon kasvisliemikuutio ja lisää vesi. Sekoittele koko ajan kunnes kastike sakeutuu. Lisää kerma, sekoita ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen vielä muutamia minuutteja kunnes se tuntuu sopivan sakealta. Tarkista lopuksi mausteiden määrä ja lisää suolaa jos on tarpeen.

Leikkaa leivästä kuoret pois ja leikkaa vaaleasta sisuksesta neljä isoa, samankokoista leipäpalaa. Sekoita keskenään 2 kananmunaa sekä maito ja kasta leipäpalat seoksessa. Paista leivät voissa kullanruskeiksi molemmin puolin.

Paista pihvit haluamaasi kypsyyteen ja mausta suolalla sekä mustapippurilla.

Kokoa leivät lautasille: pohjalle vähän jotain vihreää salaattia, sitten leipä sekä pihvi ja päällimmäiseksi iso kauhallinen sienikastiketta.






Ei kommentteja: