torstai 13. helmikuuta 2014

pikaruoka = dieettiruoka = salaatti & pihvi




Kuka sanoo, että dieettiruoka on pahaa? Tai että pikaruoka on epäterveellistä? Tai että ruoanlaitto on kamalan vaikeaa? No eikä ole! Pihvi ja salaatti on todellista pikaruokaa. Pihvissä on laihduttajan tarvitsemaa proteiinia, mutta tämä salaatti maistuu herkulliselta ihan sellaisenaankin vaikka ilman pihviä.


Fenkoli-avokadosalaatti pihvin kaveriksi
(kahdelle tai kolmelle)

1 fenkoli
1 kypsä, makea päärynä
1 syöntikypsä avokado
puolikas punasipuli
6 saksanpähkinän sydäntä
3 rkl sitruunamehua
1 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 tl oliiviöljyä
1 tl juoksevaa hunajaa
suolaa
mustapippuria

Halkaise fenkoli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi veitsellä tai ”mandoliinilla”. Kuori päärynä, leikkaa se pieniksi kuutioiksi ja sekoita fenkoliviipaleiden joukkoon. Halkaise ja kuori avokado, poista kivi ja leikkaa avokado pieniksi paloiksi. Valuta avokadopaloille 2 rkl sitruunamehua. Leikkaa punasipuli pienehköiksi paloiksi ja irrota kerrokset toisistaan. Murskaa saksanpähkinät kevyesti ja sekoita nämä kaikki ainekset keskenään.

Valmista salaatinkastike, sekoita 1 rkl sitruunamehua, balsamiviinietikka, oliiviöljy ja juokseva hunaja keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita salaatin joukkoon. Anna maustua puolisen tuntia ennen tarjoilua.



2 kommenttia:

Jaska Jokunen kirjoitti...

Nam :) Hyvä pihvi ja raikas salaatti, mitäpä sitä nälkäinen muuta voisi toivoa...

Tätä salaattia tosiaan täytyy kokeilla.

Tuplaespresso kirjoitti...

Käden käänteessä tosi hyvää ruokaa :)