Jotta perheen kokki ei joutuisi keittiössään ylitöihin itsenäisyyspäivänä, tämän kolmen ruokalajin aterian reseptit ovat kohtalaisen
yksinkertaiset valmistaa, mausta kuitenkaan tinkimättä. Alkuun kasvissosekeittoa paahdetuista kasviksista ja pääruokana Firenzen
kanaa, josta valmistuu ruoka neljälle yhdellä ja samalla paistinpannulla.
Jälkiruoaksi kahvia ja tiramisutryffeleitä. Jos itsenäisyyspäivänä halutaan
nauttia glögiä, tässä on resepti myös ihanaan siniseen valkoviinipohjaiseen glögiin, jonka
seuraksi sopivat valkoisella tomusokerikuorrutteella päällystetyt piparit.
Ja sitten avataan telkkari ja ryhdytään katsomaan suomalaista perinnejuhlintaa, jonottamista ja kättelyä :)
Kasvissosekeitto paahdetuista kasviksista
(4 annosta)
150 g kuorittua perunaa
150 g kuorittua bataattia
150 g kuorittua
myskikurpitsaa
150 g pestyä porkkanaa
1 iso sipuli
1 rkl ruokaöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
hiukan suolaa ja
mustapippuria myllystä
5 dl kanalientä
100 g hummusta
2 dl kookosmaitoa
2 tl sitruunamehua
1 tl raastettua
tuoretta inkivääriä
2 kevätsipulia
hienonnettuna
(suolaa ja mustapippuria myllystä)
viimeistely
tuoretta korianteria ja basilikaa hienonnettuna
punasipulia ihan pieninä kuutioina
hunajapaahdettuja maapähkinöitä rouhittuna
Leikkaa kuoritut juurekset pienehköiksi paloiksi ja sipuli lohkoiksi. Laita
palat isoon muovipussiin ja perään öljy, viinietikka sekä suola ja
mustapippuri. Sulje pussi niin että sinne jää mahdollisimman paljon ilmaa ja
ravista voimakkaasti hetken ajan. Näin mausteet levittyvät tasaisesti.
Kopistele kasvikset uunipellille leivinpaperille ja paahda 220 asteessa noin 25
minuuttia tai kunnes niiden pinta on saanut vähän väriä.
Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi ja lisää siihen hummus, kookosmaito,
sitruunamehu sekä inkivääri. Kaada joukkoon vielä paahdetut kasvikset sekä
hienonnetut kevätsipulit ja keitä muutaman minuutin ajan. Tarkista
veitsenkärjellä, että kaikki kasvikset ovat riittävän pehmeitä soseutettaviksi.
Soseuta keitto blenderissä tai sauvasekoittimella, tarkista maku ja lisää
tarvittaessa vielä suolaa ja/tai mustapippuria.
Jaa keitto lautasille ja viimeistele korianterilla, basilikalla,
punasipulikuutioilla ja rouhituilla hunajapaahdetuilla maapähkinöillä.
Firenzen kana
(4 annosta)
2 rkl oliiviöljyä
4 kpl broilerin
rintafileitä
suolaa ja mustapippuria
3 valkosipulin
kynttä hienonnettuna
0,5 dl kuivaa
valkoviiniä
2 tl Dijon sinappia
5 dl kanalientä
4 dl kiehuvaa vettä
300 g Orzo pastaa
(sitä riisinjyvän muotoista)
2 dl ruokakermaa
200 g baby pinaattia
50 g raastettua
gruyère juustoa
Mausta fileet molemmin puolin suolalla ja valkopippurilla noin puoli
tuntia ennen paistoa. Kuumenna
oliiviöljy isolla paistinpannulla ja kypsennä siinä broilerin rintafileitä noin
5 minuuttia kummaltakin puolelta. Nosta sitten kypsät fileet vetäytymään
lautaselle ja peitä ne alumiinifoliolla. Älä pyyhi pannua puhtaaksi, vaan jatka
suoraan lisäämällä pannulle hienonnettu valkosipuli. Sekoittele noin 30
sekuntia, minkä jälkeen lisää dijon sinappi sekä valkoviini. Anna viinin kiehua
noin puoleen samalla koko ajan sekoitellen. Lisää sitten kanaliemi sekä kiehuva
vesi ja kuumenna kiehuvaksi.

Vähennä hiukan lämpöä, lisää pannulle Orzo pasta ja keitä sitä 10 minuuttia
välillä sekoitellen kunnes pasta alkaa olla lähes kypsää. Lisää ruokakerma sekä
raastettu gruyère ja sekoita kunnes juusto on sulanut. Tarkista maku ja
tarvittaessa lisää suolaa ja/tai valkopippuria. Lisää pinaatit ja sekoita ne
huolella muiden ainesten joukkoon. Lisää sitten broilerinfileistä lautaselle
valunut neste ja sekoita. Nosta kypsät fileet pastan joukkoon ja anna niiden
lämmetä pastan joukossa parin minuutin ajan kunnes pinaatit ovat pehminneet.
Tarjoile ruoka heti.
Tiramisutryffelit
(24 kpl)
1 paketti (200 g) savoiardikeksejä
250 g mascarponea
4 rkl tomusokeria
1 rkl (espresso)pikakahvijauhetta
3 + 1 rkl kuumaa vettä
josta tuo 1 rkl vettä voidaan korvata jollain seuraavista:
marsalaviiniä/amarettoa/tummaa
rommia/kahvilikööriä
1 rkl tomusokeria
2 rkl tummaa
kaakaojauhetta
Hienonna savoiardikeksit jauheeksi yleiskoneen kulhossa leikkurilla tai
blenderissä. Jauheen tulee olla mahdollisimman tasaisen hienojakoista.
Kaada keksijauhe kulhoon ja lisää mascarpone sekä tomusokeri. Sekoita
(espresso)pikakahvijauhe 3 rkl kuumaan veteen. Lisää 1 rkl makualkoholia tai
kuumaa vettä ja kaada kahvi kulhoon muiden ainesten joukkoon.
Sekoita nuolijalla kunnes massa on täysin tasalaatuista ja
pyöritettävissä palloiksi. Kauhaise massaa ruokalusikkamitalla ja pyöritä siitä
kämmenten välissä pyöreä ja sileä pallo.
Lopuksi sekoita keskenään tomusokeri sekä kaakaojauhe, kierittele
kaikki pallot jauheessa ja laita pieniin karamelli/minimuffinivuokiin. Laita
tryffelit jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi ennen kuin asetat ne
tarjolle.
Sininen glögi
1 pullo kuivaa
valkoviiniä
0,5 dl sokeria
1 kanelitanko
pieni pala kuivattua
inkivääriä
12 kokonaista
neilikkaa
1 tähtianis
1 tl kokonaisia
kardemumman siemeniä
puolikkaan sitruunan keltainen
kuori isoina suikaleina
0,5 dl sinistä
Curaçaolikööriä
Laita kattilaan valkoviini (sokeri) ja mausteet, anna kuumentua lähelle
kiehumispistettä ja anna poreilla miedolla lämmöllä noin 15-20 minuuttia, jotta
viini ehtii maustua kunnolla. Lisää Blue Curaçao, sekoita, siivilöi glögi ja
kaada kuumankestäviin mukeihin.
Hyvää itsenäisyyspäivää.