lauantai 11. joulukuuta 2021

Italialainen joulu: Insalata di Natale (Sisilia)


Etsiessäni italialaisia jouluruokia tämä resepti tuli eteeni niin monesta eri lähteestä, että sen täytyy olla ihan oikea perinteinen italialainen joulusalaatti, tarkemmin määriteltynä kuulemma sisilialainen resepti.  Tehtyäni maistiaisiksi ihan pienen annoksen tulin siihen tulokseen, että ei tämä olisi alkuruokana yhtään pöllömpi meidänkään joulupöydässämme.

 

Insalata di Natale

 

2  isoa fenkolia

3  sellerinvartta
3 kerää  salaattisikuria (”endiivi”, katso linkki)
2  appelsiinia
2,5 dl  kivettömiä vihreitä oliiveja
4 rkl  kapriksia
1  granaattiomenan siemenet
1,5 dl  pinjansiemeniä
2 rkl  hyvää oliiviöljyä
1,5 tl  suolaa
1 tl  rouhittua mustapippuria
1  sitruunan mehu
 
 
Viipaloi fenkolit ihan ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa sellerinvarret puolen sentin viipaleiksi ja ryöppää niitä muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä, minkä jälkeen jäähdytä ne heti jääkylmässä vedessä. Leikkaa sikurisalaattikerät pieniksi paloiksi. Leikkaa appelsiineista kuoret ja ”fileoi” lohkot. Leikkaa vihreät oliivit neljään osaan. Irrota granaattiomenasta siemenet (paras ohje täällä). Paahda pinjansiemenet kevyesti pannulla.
 
Sekoita salaatinkastike oliiviöljystä, suolasta, mustapippurista sekä sitruunamehusta.
 
Sekoita keskenään fenkoli, selleri, sikurisalaatti, appelsiinilohkot, oliivit sekä kaprikset ja lisää salaatinkastike. Sekoita ainekset kunnolla sekaisin, kaada salaatti tarjoiluastiaan ja viimeistele granaattiomenan siemenillä sekä paahdetuilla pinjansiemenillä.

Ei kommentteja: