lauantai 10. heinäkuuta 2021

Ei siitä kesäkeittoa tullut, tuli salaatti...


Helteet vaan jatkuvat... Näillä keleillä kevyt kasvisruoka on ihan parasta. Ensin ajattelin keittää uusista kasviksista kattilallisen kesäkeittoa, mutta jotenkin viileä salaatti alkoi tuntua paremmalta ajatukselta kuin lämmin keitto. Meillähän on blogissa jo ennestään pari kesäkeittoreseptiä, se paras ja alkuperäinen jonka ihana maku voittaa puolelleen jopa kaikki ”kesäkeittoallergikot”, sekä aasialaiseksi tuunattu ”kesäkeitto 2.014”, joka toimii myös talvisena kasviskeittona.  

Makuihin saa hyvää variaatiota jos osa salaattiannoksen kasviksista on raakoja, osa keitettyjä ja osa pikkelöityjä. Jääkaapissa sattui olemaan purkillinen käyttämätöntä pikkelöintilientä kun minun piti pikkelöidä punasipulia, mutta kaikki sipulit olivatkin jo entisiä, joten kesä(keitto)salaatti oli enää tekemistä vaille valmis. Kun kaikki ainekset esikypsentää ja valmistelee etukäteen, lounaalle ei tarvitse muuta kuin koota annokset lautasille. Ihana sinihomejuustokreemi toimii salaatin kastikkeena kooten kaikki maut hienoksi yhdistelmäksi.


 

Kesäkasvissalaatti

(ainekset kahdelle)

4  pientä uutta naattiporkkanaa

1  pieni kukkakaali
5 dl  ”1-2-3” -pikkelöintilientä  *)
6  pientä varhaisperunaa (Annabelle)
1 dl  tuoreita makeita herneitä
6  retiisiä
6  pientä tomaattia
50 g  hyvää sinihomejuustoa (Saint Agur)
0,5 dl  kuohukermaa
50 g  pinaattia
1 uusi kesäsipuli varsineen ohuina viipaleina
tuoretta tilliä hienonnettuna
tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna

 

Pese, harjaa, kuori ym kasvikset ennen käyttöä. Leikkaa porkkanat viipaleiksi ja irrota kukkakaalin kukinnot keskenään suunnilleen samankokoisiksi paloiksi.

Laita vettä kattilaan kiehumaan ja kun se kiehuu, mausta suolalla. Keitä porkkanapaloja suolatussa vedessä 7 minuuttia, minkä jälkeen lisää kukkakaalit ja keitä niitä yhdessä vielä 7-8 minuuttia. Lopuksi siirrä nämä kasvikset reikäkauhalla pikkeliliemeen maustumaan.

*) ”1-2-3” pikkelöintiliemi

100 g  tavallista väkiviinaetikkaa

200 g  sokeria

300 g  vettä

Keitä aineksia kattilassa kunnes sokeri on sulanut. Jäähdytä liemi.

Älä kaada keitinvettä pois, vaan keitä siinä seuraavaksi perunat. Nosta kypsät perunat siivilään ja jääveteen jäähtymään. Lopuksi kiehauta samassa keitinvedessä vielä herneet. Niille riittää 3-4 minuuttia. Siivilöi herneet ja jäähdytä nekin jäävedessä, jolloin kypsyminen lakkaa ja herneiden väri pysyy kauniin vihreänä. Tässä vaiheessa porkkanat ja kukkakaalit ovat saaneet pikkeliliemestä tarpeeksi makua, joten nyt ne voi nostaa sieltä pois. Laita kaikki kypsennetyt kasvikset jääkaappiin jäähtymään.

Mittaa kuumankestävään astiaan sinihomejuusto ja sulata se mikrossa pienellä teholla. Lisää kerma ja sekoita. Laita seos 15 minuutiksi pakastimeen, jolloin se jäähtyy nopeasti. Vatkaa jäähtynyt seos pehmeäksi vaahdoksi. Tämä sinihomejuustokreemi on annoksen tärkein osa.

Annoksia varten huuhtele pinaatit ja levitä ne lautasten pohjalle. Lisää kasvikset, ripottele pinnalle tilliä sekä lehtipersiljaa ja lopuksi tasaa annoksiin sinihomejuustokreemi.


 

Ei kommentteja: