keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Kesäkeitto on klassikko, mutta kyllä sitä voi vähän muunnellakin


Yleisön pyynnöstä uusintana – perinteinen kesäkeitto ja sen paranneltu(?) versio.

Meille kesäkeitto on vähän kuin joulukinkku, mämmi tai tippaleivät. Sitä pitää saada kerran tai pari vuodessa silloin kun on sen aika ja sitten voikin taas odotella vuoden päivät seuraavaa kertaa.

Monella suomalaisella on paha kesäkeittokammo. Tällainen kammo saattaa syntyä vaikkapa silloin jos on joutunut syömään "kesäkeittoa", joka on valmistettu ylikypsäksi muusiksi keitetyistä pakastekasviksista. Hirvityksen voi kruunata suurustamattomaan liemeen lisätty pieni loraus maitoa, joka ei anna makua mutta tekee keitosta epämääräisen harmahtavan. Mikäli sopan keittäjä on vielä yrittänyt noudattaa virallisia ravintosuosituksia ja jättänyt keitosta pois suolan sekä sokerin, kesäkeiton irvikuva on täydellinen.

Kesäkeitto on parasta silloin kun kasvikset ovat tuoreimmillaan, eikä kesäkeittoa pitäisi muina vuodenaikoina edes tehdä. Aitoon ja oikeaan kesäkeittoon kuuluu porkkana, varhaisperuna, kukkakaali ja herneet, ehkä myös vähän pinaattia. Papu tai uusi sipulikin on jo vähän sillä hilkulla, onko niiden paikka kesäkeitossa. Kevyesti suurustetun ja pienellä määrällä voita höystetyn liemen tulee olla valkoista ja pinnalle ripotellaan vähän tilliä tai persiljaa, ehkä myös vähän ruohosipulia, siinä kaikki. Todella yksinkertaista ja epätrendikkään vanhanaikaista. Ja hyvää.


Wanhan ajan kesäkeitto
(määrästä tulee neljälle kevyt lounas tai kahdelle päivän pääateria)

6 -7                uutta perunaa
1 nippu          uusia porkkanoita
puolikas         pieni kukkakaali
2 dl                makeita herneitä
kourallinen    babypinaattia
5 dl                vettä
1 tl                 merisuolaa
5 dl                maitoa
2 rkl              vehnäjauhoja
2 tl                sokeria
valkopippuria myllystä
nokare voita

pinnalle
ruohosipulia
lehtipersiljaa

Pese ja pilko perunat ja porkkanat. Leikkaa kukkakaalin kukinnot pienemmiksi paloiksi, perkaa herneet ja silppua pinaatinlehdet.
 
 

Laita kattilaan kiehumaan vesi ja suola. Kun vesi kiehuu, lisää porkkanat ja perunat ja anna kiehua 5 minuuttia. Lisää sitten kukkakaali ja herneet ja keitä toiset 5 minuuttia. Vispaa jauhot maidon joukkoon, lisää suurus keittoon hyvin sekoittaen ja anna kiehua noin 10 minuuttia. Lisää sitten pinaatti, sekoita ja keitä vielä minuutin ajan. Lisää lopuksi sokeri, valkopippuri sekä voi, tarkista maku ja ripottele pinnalle silputtua persiljaa sekä ruohosipulia. Laita pöytään voi, josta jokainen saa vielä halutessaan lisätä sitä keittoonsa.


Ja sitten se toinen, paranneltu(?) versio kesäkeitosta...
Muokkasimme seuraavana kesänä tämän kovin perinteiseltä maistuvan keiton reseptiä paremmin 2000-luvun ruokamakuihin sopivaksi. Kuka on sanonut, että mummo asuu pienessä punaisessa tuvassa 15 km Vaarinkankaalta itään ja viljelee siellä pientä kasvimaata? Tämän päivän mummola voi olla ihan missä vain, Helsingissä, Portugalissa, tai vaikka Patagoniassa. Kesäkeitto 2.014 tarjoaa uuden lähestymistavan puhdasta kasvisruokaa kammoaville, mutta toimii myös mainiosti ilman kalalisäystä.


Uusi kesäkeitto 2.014

4                    uuden sadon porkkanaa
6 - 8               pientä perunaa (Siikli, Annabelle tms)
½                   kukkakaali kukinnot irrotettuna
½                   romanesco-kukkakaali samoin kukinnot irrotettuna
n. 2 dl            tuoreita herneitä riivittynä (vastaa 1 litraa)
1                    uuden sadon kotimainen sipuli
1                    mieto punainen chilipalko renkaina siemenet poistettuna
1/4 tl              korianterinsiemeniä
1/4 tl              fenkolinsiemeniä
3 dl                vettä
2 rkl               osterikastiketta
1 tl                 thai kalakastiketta
1 tlk               kookosmaitoa  (4 dl)
200 g             kylmäsavutaimenta (tai kylmäsavulohta) palana
1/2                 ruukkua tuoretta korianteria silputtuna
                      valkopippuria myllystä
                      voita

Valmistele ensin kaikki ainekset. Kuori ja suikaloi (lyhyt julienne) tai viipaloi porkkanat (tai kumpaakin, kuten itse tein, koska en osannut päättää). Pese ja viipaloi perunat. Jätä perunat huomattavasti isommiksi paloiksi kuin porkkanat, jotta ne kaikki kypsyvät samoihin aikoihin. Irrota kaaleista kukinnot. Riivi herneet. Litrasta tulee 2 – 2 ½ dl herneitä. Kokille riittää maisteltavaksi kolme-neljä palkoa, mutta jos keittiöhommissa on mukana (pieniä) apulaisia, on hyvä varata kaksi litraa tai enemmän herneitä. Viipaloi chili renkaiksi ja poista siemenet. Viipaloi sipuli. Laita sisäosan pienet renkaat sellaisenaan keittoon ja pilko ulommat renkaat. Rouhi morttelissa korianterinsiemenet ja fenkolinsiemenet. Kuutioi käyttämäsi kala, maista, mausta rouhitulla valkopippurilla ja tarvittaessa lisää suolaa.

Laita kattilaan voita ja pyörittele siinä perunat, porkkanat ja sipulit sekä rouhitut fenkolin- ja korianterinsiemenet. Lisää kuumennettu vesi, osterikastike ja kalakastike sekä chili. Anna kiehua 5 minuuttia. Lisää kaalit, herneet sekä kookosmaito ja keitä vielä 10 minuuttia. Lisää joukkoon kala, viipaloidut sipulinvarret ja hienonnettu tuore korianteri ja tarjoile.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Kumpikin versio kuulostaa ihanalta.

Tuplaespresso kirjoitti...

On ne, molemmat, mutta heinäkuussa mieluummin sitä ihan perinteistä. Ja jälkkäriksi mustikkapiirakkaa, melko täydellistä :)