tiistai 7. heinäkuuta 2020

Grillatut isot tiikeriravut


Olen avoimesti kateellinen kaikille niille joiden on mahdollista lähitoriltaan ostaa erilaisia pyyntituoreita simpukoita, äyriäisiä ja muita mereneläviä. Onneksi täällä on sentään aasialaiset ruokakaupat, joiden pakastealtaista tekee joskus upeita löytöjä, kuten nämä jättitiikeriravut. Näitä grillatessa voi melkein tuntea olevansa jossain kaukana etelässä huojuvien palmujen katveessa jopa nytkin kun Suomen säätila näyttää palanneen taas siihen normaalin vaihtelevaan kesäsäähän.



Grillatut marinoidut jättiravut


8 kpl              kokonaista keittämätöntä ja kuorellista jättitiikerirapua pakasteena
                      (tuoreita on vähintäänkin hankalaa saada)

marinadi
1                    limetin kuori raasteena + mehu
1                    solo valkosipuli raastettuna
                      chilihiutaleita maun mukaan
½ tl                hienoa merisuolaa
½ dl               oliiviöljyä

Sekoita kaikki marinadin aineet keskenään.


 Sulata rapuja hitaasti jääkaapissa noin vuorokausi niin, että ne ovat juuri ja juuri sulaneita. Silloin ne eivät hajoa niin helposti kuorittaessa. Kuori ravut niin, että pää ja pyrstön kärki jäävät paikoilleen ja poista suoli kuten katkaravuistakin. Kaada marinadi ravuille niin, että kaikki saavat osansa. Anna maustua jääkaapissa nelisen tuntia. Jos on kova nälkä, niin tuntikin huoneenlämmössä antaa jo mukavasti makua.

Grillaa ravut mielellään polttamatta ja ylikypsentämättä niitä. Täsmällistä aikaa on mahdoton antaa koska grillien teho ja kuumuus vaihtelevat niin paljon. Käyttämälläni kaasugrillillä kypsensin niitä noin 3 min per puoli päät aktiivisten vastusten puolella ja pyrstöt sammutetun vastuksen päällä. Jos olet epävarma kypsyydestä, leikkaa yksi rapunen poikki ja tarkista tilanne.

Rapujen kanssa maistuu chilimajoneesi, grillattu ananas, pinaatti-sipuli-avokado-limetti-korianterisalaatti sekä patonki.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Täällä on torin kalakaupassa tuoreena tuollaisia isoja rapuja, mutta , vaikka niitä saa tuoreena, niin ovat sen verran tyyriitä että usein jää ostamatta.Mutta onhan se tietysti ihan eri juttu kun saa tuoreena pakastettujen sijaan, esim. kalmareita ostan aika usein,mutta talvella, jolloin ne ovat parempia.Slurps, herkullisen näköistä.

Tuplaespresso kirjoitti...

On se sellaista herkkua, ettei kovin usein raaski laittaa, mutta maku on ihan kuin toisesta maailmasta :) Ei nuo jättikokoiset tiikeriravut Suomessa ihan halpoja ole, mutta tosi paljon halvempaa kuin hummeri ja aasialaisesta kaupasta ostettuna jopa halvempia kuin tavalliset isot pakastekatkaravut K- tai S-herkusta.