sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kanalientä ja ihan paras kanapiirakka


Pienehköllä vaivannäöllä voi valmistaa kotona erilaisia ruoanlaiton appseja eli lisäosia, jotka mahdollistavat hyvän kotiruoan ellei peräti kotigourmetin nopeamman valmistuksen. Yksi sellainen appsi on itse keitellyt liemet. Niissä on juuri sellainen maku ja sellaiset mausteet, jotka itse siihen haluaa laittaa. Tällä kertaa tein kanalientä käyttäen painekeitintä. Se nopeuttaa valmistamista, mutta kanaliemen voi keittää kannellisessa kattilassakin. Aikaa kuluu enemmän, mutta maku on siinä vähintään yhtä hyvä. Tällä ohjeella syntyy neutraalin makuinen kirkas kanaliemi, jossa ei ole käytetty lainkaan suolaa. Kun lientä sitten käyttää ruoanlaittoon, niin mausteisia makuja ja suolaisuutta on siihen helppo lisätä. Jos esimerkiksi käyttää itse ruoassa soijaa, niin ruoasta ei tule liian suolaista. Jos käyttötarkoitus on jo lientä keitettäessä tiedossa, niin makuaineita voi lisätä kattilaan jo keittovaiheessa enemmän.


Kanaliemi

n. 500 g         broilerin siipiä
n. 500 g         broilerin koipinuijia
2                    varsisellerin vartta
1                    isohko porkkana
1                    iso sipuli
2                    laakerinlehteä
n. 15 kpl        kokokaista mustapippuria
muutama       tuoreen timjamin oksa
                      vettä

Pätki porkkana ja sipuli n. 5 cm paloiksi ja lohko sipuli 4 osaan. Laita kanapalat painekeittimeen yhdessä muiden ainesten kanssa ja lisää vettä niin, että kanat juuri peittyvät eikä kattilan maksimiraja ylity. Kypsennä täydellä paineella 45 minuuttia ja anna paineen laskea itsekseen, jolloin saat kirkkaan liemen. Nosta kananpalat lautaselle ja siivilöi liemi kulhoon tai kattilaan. Tästä keitoksesta tuli valmista lientä 1,7 l. Anna liemen jäähtyä, jaa se sopivan kokoisiin pakasterasioihin ja laita jääkaappiin. Voit keittää lientä kokoon tiivisteeksi ja pakastaa sen jääpalamuotissa tai -pussissa ja lisätä ruokaan kypsennysvaiheessa.


Broilerin siivet ja koipinuijat ovat edullisia ja hyviä liemen raaka-aineita. Otin talteen niistä todella ylikypsyneen lihan, jota alkuperäisestä kilosta tuli hieman vajaa 300 g ikään kuin liemen sivutuotteena. Siivet ja koivet maksoivat muuten yhteensä vajaa 4 euroa, joten ei kallista, eihän? Käytimme tällä kertaa kypsän kananlihan ”maailman parhaan” kanapiirakan täytteeseen, mutta siitä saa aikaan vaikka mitä. Ja jos ei heti keksi sille käyttöä, niin pakkaseen kunnes idea syntyy.


Ihan paras kanapiirakka

Taikina
200 g             kylmää voita pieninä kuutioina
200 g             vehnäjauhoa
1 vajaa tl       suolaa
1 vajaa tl       leivinjauhetta
200 g             maitorahkaa

Täyte
n. 300 g         (keitettyä) kypsää kanaa
150 g             pannutettuja (pakaste)tatteja hienonnettuna
1,5 dl             risottoriisiä
2                    kanaliemikuutiota
1 rkl              voita
1 rkl              oliiviöljyä
1                    salottisipuli hienonnettuna
1                    valkosipulin kynsi hienonnettuna
1                    purjosipulin valkoinen osa hienonnettuna
1 rkl              tuoretta timjamia hienonnettuna
ripsaus          suolaa
                      mustapippuria myllystä
ripsaus          curryjauhetta
3                    kovaksi keitettyä kananmunaa hienonnettuna

Pinnalle
1                    kananmuna vatkattuna

Valmista ensin rahkavoitaikina. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja laita ne kulhoon. Sekoita jauhoihin leivinjauhe sekä suola ja kaada voikuutioiden päälle. Nypi voi ja jauhot tasaiseksi muruksi ja sekoita lopuksi rahka muruseoksen joukkoon. Älä vaivaa taikinaa. Laita taikina kelmun alle ja jääkaappiin noin tunniksi ennen käyttöä.

Keitä risottoriisi 18 minuuttia reiluhkossa vesimäärässä, jossa on 2 kanaliemikuutiota. Reiluhko tarkoittaa enemmän kuin 2 x riisin määrä, mutta ei ylenpalttisesti. En käyttänyt tässä juuri tekemääni kanalientä vaan säästän sen herkempää tarvetta varten. Liemikuutiot maustavat riisin ja antavat täytteeseen tarvittavan suolaisuuden. Älä siivilöi riisiä vaan nosta kattila sivuun ja anna riisin rauhassa jäähtyä ja samalla imeä itseensä mahdollisimman paljon nestettä. Näin riisistä ei tule liian kuivaa ja piirakka maistuu paremmalta. Jo kaikki neste ei ole imeytynyt, niin voit lopuksi siivilöidä ylimääräisen nesteen pois.

Kuumenna voi ja öljy pannulla ja paistele siinä keskilämmöllä tatteja ja sipuleita kunnes ne hieman pehmenevät. Mausta timjamilla, ripauksella suolaa ja currya sekä muutamalla rouhauksella mustapippuria ja sekoita joukkoon kana ja riisi.  Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa ja/tai pippuria. Anna jäähtyä. Keitä sillä aikaa kananmunat ja jäähdytä. Sekoita hienonnetut kananmunat jäähtyneeseen täytteeseen.

Jaa rahkavoitaikina kahteen osaan ja kauli ensin pohja suorakaiteen muotoiseksi kahden leivinpaperin välissä. Pohjan tulisi olla suunnilleen 3-5 mm ohut. Leikkaa taikinan reunat suoriksi. Kauli sitten piirakan kansi myös kahden leivinpaperin välissä. Sen tulisi olla suunnilleen saman paksuinen, mutta hiukan leveämpi ja pidempi kuin pohja. Leikkaa siitäkin reunat siisteiksi ja laita se papereineen jääkaappiin odottamaan.

Levitä täyte siten, että jätät pohjan taikinaa näkyviin noin 1,5-2 cm joka reunalta. Taputtele täyte tasaiseksi. Ota sitten jääkaapista piirakan kansilevy, nosta pohjan reunat ylös, nosta kansi täytteen päälle ja taita kansi siten että se kääntyy kaikilta reunoiltaan hiukan piirakan alle. Voitele piirakka vatkatulla kananmunalla ja pistele kuoreen haarukalla reikiä jotta höyry pääsee ulos. Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia kunnes piirakan pinta on kauniisti ruskistunut. 

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Varmasti hyvää!

M kirjoitti...

Ilman lisäaineita ja edullisestikin vielä lisäksi :)