maanantai 12. marraskuuta 2018

Koko kurpitsa käyttöön


Kurpitsasta menee usein biojätteeseen sekä kuori että siemenet, mutta ohutkuoriset talvikurpitsat on mahdollista käyttää kuorineen – ja jopa siemenineen. Varsinkin butternut- eli myskikurpitsa soveltuu syötäväksi kokonaan. Tein possunfileelle mausteet ja lisukkeet myskikurpitsasta ja näistä saamiani oppeja tulen soveltamaan vastakin. Kurpitsasta tuli iso annos pyreetä ja sisuksista ihanaa maustesuolaa. Kokeilin myös fritata ohuita kurpitsasuikaleita, mutta niiden maku oli sitä luokkaa, ettei niitä tarvitse tehdä toiste. Ei ihme ettei sellaista reseptiä ole löytynyt muualtakaan ;)

Kurpitsasoseen resepti löytyy vanhasta postauksestamme, mutta nyt voin antaa neuvoksi, ettei paahdettua myskikurpitsaa tarvitse kuoria. Kaikki vaan kulhoon ja soseeksi. Tarvittaessa vähän lisää suolaa. Se on niin helppoa. Jos soseesta haluaa täysin hienolaatuisen, soseen voi paseerata siivilän läpi. Siitäkin jää huomattavasti vähemmän biojätettä kuin jos kuorisi kypsät kurpitsapalat.

Kurpitsansiemensuola onnistui yli odotusten. Käytin sitä possunfileen maustamiseen lähes yksinään ja se antoi fileelle ihanan, lähes grillatun maun.



Paahdetut kurpitsansiemenet ja kurpitsansiemensuola

1 iso myskikurpitsa
puolikarkeaa merisuolaa

Halkaise myskikurpitsa ja kaiva ulos kuituinen sisus sekä siemenet. Laita uunipellille leivinpaperi ja levitä sisukset siihen. Paahda uunissa ensin 150 asteessa 20 minuuttia ja 120 asteessa toiset 20 minuuttia. Sammuta uuni, mutta jätä pelti jäähtyvään uuniin ja anna olla siellä vielä noin tunnin ajan kunnes kaikki on kuivunut.

Punnitse paahtuneet ja kuivuneet kurpitsansisukset. Lisää joukkoon puolet painosta puolikarkeaa merisuolaa. (Minulla kuivattuja kurpitsansiemeniä oli 20 grammaa, joten lisäsin siihen 10 grammaa puolikarkeaa merisuolaa.) Laita kaikki kutterin kulhoon ja aja mahdollisimman hienoksi jauheeksi. Käytä mausteena suolan sijasta.
 
 
EDIT
Tämä on sekoitus on kuulemma nimeltään alguashte ja se on erittäin suosittu mauste El Salvadorissa.



Mehevä ja maukas possun sisäfilee

1 possun sisäfilee
1 rkl ruokaöljyä
1 rkl voita
2 tl balsamiviinietikkaa
kurpitsansiemensuolaa

Ota filee huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista.

Laita uuni lämpiämään 120 asteeseen. Kuumenna paistinpannu ja pannulla öljy. Kuivaa filee ja ruskista sitä noin minuutin ajan per puoli kunnes filee on kauttaaltaan kauniin ruskea. Lisää voi ja kääntele fileetä pannulla vielä hetki. Nosta filee uunipellille leivinpaperin päälle. Sivele filee balsamiviinietikalla ja kierittele kurpitsansiemensuolassa.

Työnnä lämpömittarin anturi fileen paksuimpaan kohtaan ja laita sisäosan hälytyslämmöksi 65 astetta. Laita filee uuniin ja odota. Kun filee on paistunut, ota se huoneenlämpöön folion sisään vetäytymään noin 15 minuutiksi, jolloin se on valmis leikattavaksi ja todella mehevä.

Punaiset pallot eivät ole kirsikoita, vaan Virosta saatuja sokeriliemeen säilöttyjä koristeomenoita. Resepti ei ole tiedossa.

3 kommenttia:

marketta kirjoitti...

Voi kuinka hieno idea tuo kurpitsasuola! Meillä nuo sisukset ovat menneet kanoille kun kurpitsasta niin tykkäävät.
Olen joskus yrittänyt paahtaa kurpitsan siemeniä, mutta niistä tuli karvaita ja pahan makuisia.

Tuplaespresso kirjoitti...

No ei sulla ne kurpitsansiemenet sitten kuitenkaan ole hukkaan menneet, jos kanat on saaneet niitä nauttia :)

Kaura kirjoitti...

Kurpitsasuolaa pitääkin kokeilla. Hyvä idea. :) Myskikurpitsa on tosi hyvää, sosekeittoa tehnyt usein.