perjantai 31. elokuuta 2018

Kirpeä herukka-murupiirakka



Jos tykkää marjapiirakasta, mutta ei välitä kovin makeasta, tämä herukka-murupiirakka on juuri oikeanlainen leivottava. Viime viikonloppuna iski juuri tällainen leipomisinto. Minulla oli pakkasessa rapujuhlien herukka-juustokakun jäljiltä sekalaisia herukoita, vihreitä, punaisia ja mustia, jotka käytin tähän leipomukseen, suunnilleen saman verran kaikkia. Värillä on sen verran väliä, että mustaherukoista tulee paljon voimakkaampi maku kuin muista herukoista. Punaisten ja vihreiden joukossa ne kuitenkin toimivat oikein hyvin eivätkä ihan kokonaan jyränneet piirakan muita makuja. Piirakka on parasta tarjoiltuna hiukan lämpimänä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.




Kirpeä herukka-murupiirakka

6-7 dl herukoita
muruseos:
100 g voita
1,5 dl vehnäjauhoa
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
pohja:
150 g huoneenlämpöistä voita
2,5 dl sokeria
1 huoneenlämpöinen kananmuna (koko L)
200g creme fraichea
3,5 dl vehnäjauhoa
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl hienoksi jauhettua kardemummaa
1 tl vaniljasokeria

Valmista muruseos nyppimällä kaikki ainekset tasaiseksi muruksi ja laita seos jääkaappiin odottamaan. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen ja vuoraa noin 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla.

Sekoita keskenään vehnäjauho, leivinjauhe, suola, kardemumma ja vaniljasokeri.
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna ja vatkaa voimakkaasti ettei taikina juoksetu, minkä jälkeen lisää taikinaan creme fraiche. Vatkaa lopuksi jauhoseos taikinan joukkoon ja kaada taikina vuokaan leivinpaperin päälle. Tasoita taikinan pinta ja ripottele sen päälle herukat. Painele herukat taikinaan ja viimeksi levitä muruseos herukoiden päälle tasaiseksi kerrokseksi.

Kypsennä piirakkaa tunnin ajan, josta 50 minuuttia 175 asteessa, minkä jälkeen nosta uunin lämpötila 210 asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja vetäytyä pari tuntia ennen tarjoilua. Annoksesta tulee noin 12-16 palaa.


6 kommenttia:

Helzu kirjoitti...

Voisiko kananmunan korvata jollakin tai jättää pois?

Tuplaespresso kirjoitti...

Teitpä kysymyksen :)
Yleensä tuollaisessa pohjassa on sokeri-voivaahto ja kananmuna sitomassa taikinaa. Mutta jos ei voi syödä kananmunaa, niin ehkä sen voisi korvata vegaanisesti? En uskalla taata lopputulosta, mutta vegaanit korvaavat kananmunan sekoittamalla 1 rkl hienonnettuja chiansiemeniä tai pellavansiemeniä ja 3 rkl kikhernelientä, ja näiden annetaan turvota noin puoli tuntia ennen käyttöä. Jos kokeilet tällaisella reseptillä, olisi kiva jos laittaisit viestiä miten se onnistui.

Kanelitytön kakkuparatiisi kirjoitti...

Tää näyttää kyllä just täydelliseltä marjapiirakalta! ♥

Jael kirjoitti...

Piirakka juuri minun makuuni, sillä pidän kirpeästä:)

Helzu kirjoitti...

Kiitos vinkistä kananmunan korvaamiseen. Kokeilen lähiaikoina sitä versiota.

Tuplaespresso kirjoitti...

Odotan mielenkiinnolla kertomusta siitä miten onnistui :)