sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulurauhaa








Epätrendikäs ruokablogi toivottaa kaikille rauhaisaa ja maukasta joulua.




Ruokatieto ry:n mukaan Suomessa perinteisesti nautittu joulukinkku on tullut joulupöytiimme vasta 1900-luvulla. Pääruokana saattoi tosin olla vielä 1920-ja 1930 -luvuilla kinkun sijaan jokin muu liha, esimerkiksi paistettu lampaanlapa.

Riisiä alettiin tuoda Suomeen vasta 1800-luvulla. Sitä pidettiin eksoottisena ja arvokkaampana kuin ohraa, joten riisipuuroa valmistettiin erityisesti juhlaruoaksi. Arkiruoaksi riisipuuro yleistyi 1900-luvulla. Tapa piilottaa ruokiin ennusmerkkejä, kuten papuja ja kolikoita, on keskiaikaista eurooppalaista perinnettä. Nykyään jouluherkun juju on siihen piilotettu manteli. Ruotsista omaksuttua mantelia joulupuurossa etsittiin aluksi kaupunkilaiskodeissa. 1900-luvulla siitä tuli kaikkien suomalaisten joulurituaali.

Erilaiset joululaatikot rantautuivat suomalaiseen joulupöytään 1800-luvulla, kun kehittyvä teollisuus mahdollisti peltilaatikoiden käytön. Vielä 1700-luvulla metallinen paistoastia olisi ollut liian arvokas hankinta talonpojalle.

Nykyisistä joulueväistä pisimpään Pohjolassa on nautittu ilmeisimmin glögiä. Sitä on nautittu joulunalusjuomana Ruotsi-Suomessa jo keskiajalta lähtien. Alun perin mausteilla pyrittiin parantamaan huonolaatuisen viinin makua ja saamaan olo lämpimäksi kylmissä asumuksissa. Vaikka 1800-luvulla glögiksi nimettyä juomaa on nautittu jo keskiajalta saakka, se saavutti suosion tavallisten suomalaisissa kotitalouksissa vasta 1960-luvulla.

Lisää mielenkiintoisia juttuja joulusta ja joulun ruokaperinteestä Ruokatieto ry:n sivuilla.

 

Ei kommentteja: