keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Nieriäpihvi ja bliniburgeri



”Vähintään kerran viikossa kalaa” –periaate on pitänyt meillä aika hyvin, mutta usein tulee kokattua niitä samoja tuttuja kaloja samoilla tutuilla resepteillä. Siksipä kunnianhimoinen ”viikon kala” –projektini ei ole edennyt ihan toivottuun tahtiin. Toisaalta – suomalaisessa kalatiskissä ei useinkaan ole kauheasti valinnanvaraa, ellei satu asioimaan jossain hyvässä kauppahallissa.

Kuva: Lapin kalatalouskeskus


Tällä kertaa bongasin tarjouksesta nieriäfileitä. Olin juuri edellisenä iltana laittanut blinitaikinan tekeytymään, kun fileet nähtyäni päätin tehdä nieriästä pieniä pihvejä, nieriä-bliniburgereita. Leikattuani nahat pois kahdesta kalafileestä jäi raaka-ainetta juuri sopivasti, noin 400 grammaa.

viikon kala    31 / 33    nieriä eli rautu

Nieriä,   Salvelinus alpinus


Nieriän erottaa muista lohikaloista sen kauniin punaoranssista lihasta ja nahan vaaleista pilkuista. Tätä maukasta, kylmissä vesissä viihtyvää lohikalaa viljellään nykyään sen verran, että sitä riittää meillekin, jotka emme harrasta kalastusta Tenojoella.


Nieriä – bliniburgerit

* pikkublinejä
* nieriäpihvejä
* friseesalaattia
* maustekurkkua
* tilli-sitruunamajoneesia
* voissa haudutettua fenkolia

Bliniresepti löytyy täältä

Blinit paistetaan lettupannulla pieniksi ohukaisiksi kirkastetussa voissa.

Nieriäpihvit

2 nieriäfileetä
1 tl suolaa (1,6 – 1,8 % painosta)
0,5 dl kermaa
vehnäjauhoa
valkopippuria ja sitruunapippuria
paistamiseen kirkastettua voita
limetti-korianterivoita (resepti täällä)

Poista fileistä nahka, leikkaa lihat (noin 400 grammaa) pienemmiksi paloiksi ja jauha ne hienoksi yleiskoneen leikkuuterillä. Lisää suola sekä kerma ja sekoita seos tasaiseksi. 

Raaka kalamassa kiinteytyy paistettaessa eikä joukkoon tarvita kananmunaa, korppujauhoa tai mitään muutakaan.

Jaa seos muottirenkaan avulla kahdeksaksi samankokoiseksi pieneksi pihviksi, jauhota ohuelti pippureilla maustetuissa vehnäjauhoissa ja paista kalapihvit kirkastetussa voissa lettupannulla. Laita jokaisen valmiin kalapihvin päälle ohut siivu limetti-korianterivoita ja anna sen sulaa pihvin päällä.

Kokoa (tupla)burgerit asettelemalla päällekkäin blinejä, kalaa ja lisukkeita.


2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Kiitos, tämä ohje tuli kuin tilauksesta! Mietittiin viikonlopuksi kolmen ruokalajin kokonaisuutta, ja chef halusi alkuun joko miniburgerin tai blinejä. Tässähän ne yhdistyvät kumpikin, joten menee kokeiluun :-)

Tuplaespresso kirjoitti...

Tämä burgeri on hiukan uutta, hiukan vanhaa ja hiukan lainattua.