tiistai 16. syyskuuta 2014

MasterChef -ohjelmat, risuja ja ruusuja




MasterChef –kokkikilpailu on ollut huikea menestys ja formaatti on ostettu yli neljänkymmenen maan televisioon ympäri maailman. Ensimmäiset MasterChef –ohjelmat tehtiin Britanniassa vuosina 1990-2001, minkä jälkeen alkuperäistä ideaa muokattiin ja päivitettiin kunnes se alkoi BBC:llä taas vuonna 2005 aivan uusin eväin nykyisen kaltaisena ohjelmasarjana.

MasterChef on poikinut ympärilleen myös muita saman nimisiä sarjoja, kuten Junior MasterChef, MasterChef Professional, Celebrity (Julkkis) MasterChef sekä MasterChef All-Stars.


Telkkarissa pyörähti käyntiin uusi Australian MasterChef –kausi. Ohjelmasarja on tehty huolella ja isolla rahalla, mistä syystä se on ostettu esitettäväksi aika moneen muuhunkin maahan niiden omien MasterChef –ohjelmien lisäksi. Jokaisella kuudella Australian MasterChef -kaudella ohjelmaa on tehty keskimäärin 73 jaksoa ja niissä on esiintynyt paitsi Australian omat, myös lähes kaikki muutkin maailman parhaat ja tunnetuimmat kokit. Masterclass -jaksoista myös katsojilla on ollut mahdollisuus oppia ruoanlaitosta paljon sellaista, mitä keittokirjat eivät kerro. Ei ihme, että monet ruokaharrastajat ovat koukuttuneet seuraamaan sarjaa tiiviisti jakso toisensa perään.

Campasimpukan eräs kommentti täällä sai miettimään, mikä Australian MasterChefissä on ollut niin hyvää, että minkään muun maan Suomessa nähdyt MasterChefit eivät pärjää sen ohjelman suosiolle. Ja mikä yhtäkkiä muuttui ohjelmaformaatissa? Ainakin aussien sarja on ollut mahtava matkailumainos Australialle. Jaksoissa esitellyt huippuravintolat arvostettuine keittiömestareineen ja gourmetruokineen sekä upeat maatilat ja viinitilat ympäri mannerta ovat saaneet yhden jos toisenkin ruokaharrastajan suunnittelemaan Australian matkaa, eikä pelkästään vain nähdäkseen Oopperatalon tai lähteäkseen sukeltelemaan Suurelle Valliriutalle.

Siinä missä Brittien MasterChef on lähes pelkkää peribrittiläisen hillittyä yksilösuoritusta niin kokkaamisessa kuin voiton juhlinnassakin, MasterChef  USA läväyttää katsojien silmille koko sen raadollisuuden, miten kaikin tavoin kilpailun osallistujat voivat kiusata ja sabotoida kanssakilpailijoitaan. Australian MasterChef puolestaan on näyttänyt katsojille kilpailijoista sen leppoisamman YYA-puolen, vaikka varmasti siinäkään joukossa kaikki ei aina ole sujunut niin auvoisasti kuin mitä on annettu ymmärtää.

Miten kolme periaatteessa kai samalla formaatilla toteutettua ”tosi”teeveekokkiohjelmaa voi olla keskenään niin täysin erilaisia? Tosi –sana lainausmerkeissä siitä syystä, että ainahan tositv:ssä on käsikirjoitus. Ohjelman osallistujiksi valitaan sopivasti erityyppisiä ja eri ikäisiä ihmisiä, joiden keskinäisten ihmissuhteiden kuvaus saa usein paljon suuremman painotuksen kuin ohjelman varsinainen aihe. Lopullinen valta on ohjaajan lisäksi leikkaajalla, jonka näkemys tapahtumista vasta esitetään katsojille. Onko kansanluonteissa niin paljon eroja, että briteille täytyy esittää asiat hillitysti ja sivistyneesti, kun taas USA:ssa vaaditaan juonittelua, ilkeilyä ja toisten sättimistä? Onko aussien kansanluonne muuttunut aiemmista jaksoista, kun tällä Suomessa nyt esitettävällä kaudella kilpailutilanteita on erityisesti dramatisoitu ja ohjelmaan on leikattu kanssakilpailijoista sellaisia ikäviä kommentteja, joita aiemmin ei koskaan ole esitetty?

kuvat: thedrum, Houstonpress, bbc, Heraldsun & nelonen
Unohdinko ohjelmien joukosta Suomen MasterChef –sarjan? No… tuota… en unohtanut, mutta… Mitä sellaisesta nysästä voisi sanoa? Vanhan sanonnan mukaan ”mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä hyvin”. Siinä missä aussit tekevät sarjaa huolella ja suurella rahalla, suomalaisversio on ollut minimi jaksomäärällään selkeästi pula-ajan tuotantoa. Siinä missä aussit tekivät tunnetuksi koko maataan ja sen ruokakulttuuria, suomalaisversio teki tunnetuksi lähinnä vain ohjelman tuomareita. Siinä missä aussien sarjassa kilpailijat ehtivät oppia aika paljon ruoanlaitosta, suomalaiset kilpailijat eivät ehtineet oppia edes tunnistamaan kotimaisia kaloja… Ehkä meillä tässä köyhässä maassa on myös liian vähän julkkiksia, kun samat naamat toistuvat kaikissa eri ohjelmissa ihan kyllästymiseen asti. En todennäköisesti jää kaipaamaan suomalaisversiota, jos tuottaja päättää että se ei enää jatku.

Mitä mieltä sinä olet eri maiden MasterChef ohjelmista? Oletko katsellut myös muiden kuin edellä mainittujen maiden MasterChefejä? Kommentoi vapaasti.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suomalainen versio on tosiaankin heikko

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen katsonut vain ruotsalaisten versiota, Sveriges Mästerkock, joten en osaa verrata noihin muihin. Länisnaapurin ohjelma on ollut varsin viihdyttävä ja tuomarikolmikko mahtava.

Ansku kirjoitti...

Mä jäin heti koukkuun aussi-versioon. Kotimaisten kaikkien ruokaohjelmien perusteella meillä on tässä maassa 4 kokkia: Tomi Björck, Sikke Sumari, Hans Välimäki ja Jyrki Sukula. Ekaa Suomen kautta taisi tulla 2 jaksoa viikossa ja se oli ihan jees. Sen jälkeen ohjelma on ollut ihan pirun tylsä. Oon seurannut edelleen, mutta niin ahkerasti, että olisin jaksanut näkemättä jääneitä jaksoja ruudusta jälkikäteen kattoa. Puolivillaista jaksaa katsoa toisella silmällä.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin mä tykkään eniten niistä BBC:n Masterchefeistä, sekä perussetistä että siitä missä ammattilaiset kisaa keskenään. Viimeiset puolitusinaa kilpailijaa saa tosi upeen loppuhuipennuksen kun ne on päässeet kokkaamaan monessakin eri huippupaikassa ja tosi vaativille vieraille.

Suomalainen Määsterseef on ollut tylsä.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti Australian versio on ollut paras ja on edelleen. Vaikka tällä hetkellä pyörivä kausi ei olekaan se kaikista parhain. En tiedä, että onko budjettia vähennetty vai haluttu vähän erilainen versio mutta ensimmäiset kolme ovat olleet parhaita kausia.

Usan Masterchef vielä menettelee mutta muita en ole jaksanut seurata. Suomalainen oli ehdottomasti pohjanoteeraus. En myöskään pidä Espanjan versiosta, jota olen katsonut täällä kotimaassani. Laadullisesti samaa kuin Suomessa mutta lisänä typerää juonittelua ja haukkumista.

Toivon vain, että Australian versio jatkuu ja vielä monta vuotta sillä sitä jaksaa seurata mielenkiinnolla joka kerta. Ja myös masterclass-tunnit ovat todella mielenkiintoista nähtävää.

Täytyy myöntää, että itsellä on syttynyt kipinä päästä Australiaan mahd.pian ja nähtävyyksinä taitavat olla enemmänkin sarjassa nähdyt ravintolat kuin varsinaiset turistikohteet...

Kaura kirjoitti...

Minä olen seurannut Australian Master Chefiä, ja Suomen versioita. Mun mielestä tuo Australia on tosi hyvä, mielenkiintoisia teemoja, ja oikeesti sellainen tekemisen meininki. Kilpailijat on hyviä, ja taitavia. Ohjelmassa on myös hyvät tuomarit, ja "aito meininki" kuitenkin. Suomen versiot olivat aluksi ihan ok, mutta viimeisin oli tosiaankin pettymys. Koko Master Chefistä ei ole kuulunut enää mtn. Oli tosi vaisu tuo viimeksi tullut, enkä jaksanut edes joka jaksoa katsoa. HArmi, että sekin meni jotenkin pilalle. USA ei vaan kiinnosta, koska jotenkin tosi teennäistä. Joku kehui lehdessä , että Espanjan Master Chef on hyvä. Pystyy katsomaan netistä jaksoja. Itse en ole vielä ennättänyt tsekkaamaan, mutta aikeissa olen.

Tuplaespresso kirjoitti...

P.S. Suomen Junior MasterChef voisi jatkua. Oli ilo huomata, miten hämmästyttävän hyvää ruokaa nuo juniorit osasivat laittaa, ja miten ennakkoluulottomia he olivat. Sellaista lisää, kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Uskomatonta pateettisuutta ja nyyhkyä näissä viimeisissä Australianmasterchefin jaksoissa. Pääseekö sinne edes kilpailemaan, jos joku perheenjäsen ei ole kuollut tai vähintään loukkaantunut vakavasti viimeisten muutaman vuoden aikana? Jokainen vuorollaan kokkaa tippa linssissä jollekkin kuolleelle äidille tai isälle. Kohta ei tiedä katsooko Australianmasterchefiä vai suomalaista ”vain elämää”.

Jael kirjoitti...

MasterChef-Suomi ei näy ulkomaille,mutta onnistuin näkemään jonkun osan jostain jaksosta ,ja se oli mielestäni tylsä!
Täällä täkäläinen MasterChef on ihanan värikäs ja kiinnostava,ja sitä katsoo niin mielellään.USAN Masterchef just loppui ja tosiaankin ,se onkin sitten jo paljon kovempaa toimintaa.

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Anonyymi kirjoitti...
Uskomatonta pateettisuutta ja nyyhkyä...

Sama pateettisuus alkaa vähitellen tökkiä minuakin. On aikaisempinakin vuosina joku joskus vähän tihruttanut, mutta että joku joka jaksossa ja parhaissa jaksoissa lähes kaikki, niin...

Anonyymi kirjoitti...

Australian masterchef parantaa tahtiaan vuosi vuodelta mutta odotan kauhulla tätä uutta Suomen masterchefiä joka kuulemma alkaa tänä syksynä. Ohjelman suomalaisessa tuotannossa on täytynyt tapahtua TODELLA isoja muutoksia jos ne meinaavat tehdä siitä katsottavan. Pitäisi olla vähintään 20 kilpailijaa ja ainakin tuplasti sen verran jaksoja. Niin, ja ei missään tapauksessa Sikke Sumaria eikä Meri-Tuuli Lindströmiä eikä Hanna Gullichsenia ruutuun eikä mitään muutakaan juontajaa joka ei ole oikeasti ja todistettavasti koulunsa käynyt oikea ammattikokki. Suomessa on loistavia kokkeja vierailemaan ainakin 20 jaksoon. Sitten kilpailijoitten pitäisi osata tai ainakin oppia käsittelemään kaikenlaisia raaka-aineita mitä Suomessa on, niinkun erilaisia kaloja ja riistaa ja kasviksia, eikä säveltää mitään ihmeen hajuvesi-lihapulla-annoksia. Saa nähdä tuleeko tästä uudesta Suomen masterchefistä samanlainen fiasko kiun edellisistäkin.

Tuplaespresso kirjoitti...

Toivotaan että uudet jaksot ovat parempia kuin vanhemmat kaudet.