keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Maailman inhotuin kasvis?



Tiedemiehet kertovat että monissa kaaleissa, myös ruusukaalissa, esiintyy kemiallista yhdistettä nimeltä fenyylitiokarbamidi (PTC), jonka monet maistavat karvaana tai peräti erittäin karvaana ja epämiellyttävänä. Toisaalta jotkut eivät kykene maistamaan sitä lainkaan. Jopa joka neljäs ei maista sitä, sillä he ovat perineet kummaltakin vanhemmaltaan väistyvän makusokeusgeenin, joten makuasioista ei todellakaan voi kiistellä. Toisessa ääripäässä ovat ne noin neljännes kaikista ihmisistä, jotka maistavat PTC:n erittäin epämiellyttävänä. Ei siis tarvitse leimautua ennakkoluuloiseksi nirppanokaksi, vaan voi vedota geeniperimään ja kahteen hallitsevaan maistamisgeeniin (”supermaistaja”), jos jättää inhoamansa ruusukaalit syömättä. Fenyylitiokarbamidin lisäksi ruusukaalissa muodostuu kypsennettäessä muitakin voimakkaan tuoksuisia kemiallisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat makukokemuksen miellyttävyyteen. Erityisesti siksi ruusukaalia ei koskaan pitäisikään kypsentää läpikypsäksi. Varsinkin suolattomassa vedessä harmaanvihreäksi, ylikypsäksi tohjoksi keittäminen on vihoviimeisintä, mitä ruusukaalille voi tehdä.


Viikon kasvis  36 / 52   ruusukaali eli brysselinkaali

Geeniperimästä juontava viha-rakkaussuhde ruusukaaliin onkin johtanut siihen, että sitä valmistetaan yleensä vain liharuokien lisukkeeksi. Niin myös meillä.  Päivän ateria on ruusukaalia kahdella tavalla ja ribsit uunissa grillivastuksen alla. Ohjeet ovat kahdelle.




Lämmin ruusukaalisalaatti

150 g ruusukaalia
puolikas mango
1 granaattiomena
1 rkl voita
1 dl saksanpähkinöitä
1 rkl juoksevaa hunaja
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Leikkaa ruusukaaleista pois kanta ja irrota yksittäisiä lehtiä niin paljon kuin mahdollista. Leikkaa tiiviimpi sisus veitsellä vähän pienemmiksi paloiksi. Kuori mango ja leikkaa se noin sentin kuutioiksi. Halkaise granaattiomena ja irrota siemenet (kätevä tapa opastettu täällä). Rouhi saksanpähkinät hiukan pienemmiksi.

Sulata paistinpannulla voi ja lisää mangokuutiot. Kuumenna niitä sekoitellen noin minuutin ajan. Lisää ruusukaalin lehdet ja kuullottele niitä vähän aikaa. Lisää hunaja sekä balsamiviinietikka, sekoita ja anna hautua hetken aikaa. Varo etteivät vihreät lehdet kiehu liian pehmeiksi. Lisää lopuksi granaattiomenan siemenet sekä saksanpähkinät ja mausta tarpeen mukaan suolalla sekä mustapippurilla.




Ruusukaali-pekonipaistos

150 g ruusukaalia
1 isohko punasipuli
4 viipaletta pekonia
pari rouhaisua mustapippuria

Leikkaa ruusukaaleista pois kanta ja halkaise kaalit. Kuori punasipuli, halkaise se ja leikkaa viipaleiksi.

Paista pekonit rapeiksi paistinpannulla ja laita ne talouspaperin päälle valumaan. Älä kaada pekonista irronnutta rasvaa pois, vaan kuullota siinä sipulit. Lisää ruusukaalinpuolikkaat ja paahda niitä pannulla kunnes lehdet alkavat irrota toisistaan. Lisää pieniksi paloiksi murretut pekoninpalat, sekoita hyvin ja mausta mustapippurilla.




Mehevät possunribsit grillissä tai ilman grilliä

possun kylkiluurivejä
rypsiöljyä
tuoreita timjaminoksia
suolaa
valkopippuria
sinappijauhetta

Aseta ribsirivit uunivuokaan ritilän päälle, pirskottele luille hiukan öljyä ja tuoretta timjamia maun mukaan. Laita vuoka uuniin 80 asteeseen noin kymmeneksi (10) tunniksi. Näin kylkiluiden ympärillä oleva liha kypsyy meheväksi ja hyvin irtoavaksi. Pyyhi ribsit öljystä ja timjamista ja hiero niihin suolaa, valkopippuria sekä sinappijauhetta. Jotta ruokaan saadaan mukaan myös ruokalajille ominaiset ja välttämättömät karsinogeenit, anna ribseille loppusilaus joko oikeassa grillissä hiilillä tai kaasulla, tai uunissa grillivastuksen alla.


3 kommenttia:

Ansku Gen kirjoitti...

Olen antanut ruusukaalille monta mahdollisuutta ja aina se on pettänyt. Olen myös luultavasti kokeillut kaikki mahdolliset keinot saadakseni edes jotain syömäkelpoista aikaiseksi, vaikka peittämällä mausteiden alle... Vika ei siis olekaan minussa vaan voin huoletta tästäkin syyttää vanhempiani!

kulkuripuutarhuri kirjoitti...

Makuaisti on siitäkin mielenkiintoinen, että joillekin juuri se karvaus tekee tietyistä mauista hyvän. Lapset karvaasta harvemmin pitävät, aikuiset kylläkin. Uskoisin, että asia on myös jossakin määrin kulttuurisidonnainen.

Ruusukaali ja endiivi taitavat juurikin olla sellaisia, joiden makuun ihastuu vähitellen.
Olen täysin samaa mieltä, että ruusukaalit ovat parhaimmillaan kauniin vihreinä ja al dente!

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Ansku Gen
Sukuvika - mikäs sen mukavampaa. Täälläkin usein kuultu kommentti: "kiitti geeneistä"...

@ kulkuripuutarhuri
Iän myötä moneen makuun tottuu, vaikka niihin ei erityisesti rakastukaan. Luonnossa karvas maku kielii usein myrkyllisyydestä; alkuihmisissä ilmeisesti yleistyivät niiden äitien geenit, jotka parhaiten osasivat välttää myrkyttämästä sikiöitään syömisillään.
Täällä lisää aiheesta ja supermaistajista:
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kieli_kovilla_makulaboratoriossa