keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lämmin salaatti paahdetusta munakoisosta




Hassu kasvis, näyttää vihannekselta, miedon makuinen sisus on sienimäinen ja kuitenkin kasvitieteellisesti munakoiso luokitellaan marjaksi. Tumman mustanruskean violetti munakoiso sopii hyvin erilaisiin paistoksiin. Paistoksista tunetuimmat ovat kreikkalainen moussaka sekä turkkilainen ”imam bayildi”, jota ruokalajia kutsutaan suomeksi nimeltä ”pyörtynyt imaami”.

Viikon kasvis  13 / 52:  Munakoiso


Munakoisoviipaleet on aina neuvottu suolaamaan ja ”itkettämään” ennen kypsentämistä jotta tämän kasviksen kitkeryys häviäisi. Uuden tiedon mukaan nykyiset munakoisolajikkeet on kuitenkin jalostettu paremmiksi eikä niissä enää ole samanlaista kitkeryyttä kuin ennen, joten tämä työvaihe on nykyään tarpeeton.




Lämmin salaatti paahdetusta munakoisosta
kahdelle

2 pientä munakoisoa
pari kourallista puolikuivattuja tomaatteja
sekoitus erilaisia salaatteja, frisee, rucola, punasalaatti, vuonankaali
pari kevätsipulia ohuina viipaleina
Parmesaanijuustoa raasteena (munakoison päälle) ja lastuina (salaattiin)
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
kuivattua rosmariinia
kuivattua timjamia


Paahda ensin munakoisot. Leikkaa munakoisot viipaleiksi ja asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle. Viillä viipaleisiin ristikko ja ripottele päälle hiukan suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä, kuivattua rosmariinia ja kuivattua timjamia.  Paahda munakoisoviipaleita uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia, käännä viipaleet ja paahda vielä 5 minuuttia. Mausta kypsät munakoisoviipaleet tilkalla oliiviöljyä ja ripauksella parmesaaniraastetta.


Lämmitä uunin jälkilämmössä kypsää possunlihaa ja puolikuivattuja tomaatteja sen verran, että ne ovat tarjottaessa lämpimiä. Leikkaa munakoisot sekä liha haarukkapaloiksi ja rakenna aineksista salaatti. Mausteeksi hiukan suolaa, pippuria sekä oliiviöljyä ja viimeistelyksi parmesaanilastuja.


Ei kommentteja: