sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Irtokarkkipossu

Lupasin laittaa jälkikasvun perheelle ruokaa ja kyselin äidiltään vinkkejä sellaisesta, joka varmasti maistuisi kaikille. ”No karkkipossu tietysti” oli vastaus. Totesin siihen, että ei ole niin paljon aikaa käytettävissä tällä kertaa, joten koitan keksiä jotain muuta sitten. Tein sitten nopsemmin valmistuvan ruoan, johon käytin possun sisäfileetä. Sehän ei kaipaa pitkää haudutusaikaa mureutumiseen. Tässä ruoassa on aineksia possun suikalekastikkeesta, karkkipossusta ja sweet and sour -possusta joten nimesin tämän mielessäni irtokarkkipossuksi. Irtokarkkihyllyssäkin on kaikkea hyvää, jota voi poimia pussiin.

 

Irtokarkkipossu

 

800 g             possun sisäfileetä

1 prk             ananaslohkoja

1 dl                soijaa

1 rkl              raastettua tuoretta inkivääriä

2                    valkosipulinkynttä raastettuna

3 rkl              ruokokidesokeria + vähän ananaspaloille

                      hienoa merisuolaa

                      mustapippuria myllystä

                      (puolikas punainen chili)

1/2                 ruukkua tuoretta korianteria varsineen hienonnettuna

1/2                 ruukkua korianterinlehtiä ruoan viimeistelyyn

                      öljyä paistoon

 

 

Yhdistä kulhossa soija, ananasten mehu, inkivääri, valkosipuli, puoli ruukkua hienonnettua korianteria varsineen ja ruokokidesokeri (sekä chili, jos sitä käytät). En sillä kertaa käyttänyt, koska en halunnut vahingossa maustaa ketään ulos. Oli hyvää ilman chiliäkin, joten maun mukaan (kuten karkkihyllylläkin).

 

 

Poista fileistä kalvot ja leikkaa ne ensin poikittain viipaleiksi ja sitten viipaleet paloiksi tai suikaleiksi. Ruskista ne öljyssä parissa-kolmessa erässä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita kaikki sitten takaisin pannulle. Lisää ananaslohkot ja ripottele niille ruokokidesokeria niin ne saavat lisää makua ruskistuessaan. Ruskistele niitä yhdessä hetkinen. Lisää sitten pannulle mausteliemi, sekoita ja anna porista hiljaa noin 10 minuuttia. Riivi lopuksi kourallinen korianterinlehtiä päälle ja nosta erittäin maukas possuherkku tarjolle.

Keitetty basmatiriisi toimii tämän ruoan lisukkeena.

 

Ei kommentteja: