perjantai 5. kesäkuuta 2020

Ruistortillat , savusilakkaa ja paahdettua ruohosipuli - munavoita

Kesällä tulee syödyksi kalaruokia paljon enemmän kuin talvella. Osasyy siihen saattaa olla varhaisperuna, sillä uudet perunat ja kala, mikä tahansa Suomesta pyydettävä kala miten tahansa valmistettuna, on vaan niin täydellinen makuyhdistelmä. Mutta ei pelkästään peruna ja kala, vaan myös saaristolaisleipä ja kala. Saaristolaisleivän kanssa erityisesti savusilakka, josta ollaan ennenkin julkaistu reseptejä (löytyvät sivupalkin tunnisteista hakusanalla savusilakka).


Savusilakka tykkää saada kaverikseen riittävän vahvat muut maut. Paistoin ruistortilloja, joiden päälle lisättiin erilaisia täytteitä, kuten kalaa ja munavoita. Graavisiian ja miedon sinappikastikkeen maku jäivät tässä vähän vaatimattomiksi, mutta paahdetusta voista valmistettu ruohosipuli-munavoi lämminsavusilakan kanssa oli ihan täydellinen kun ruistortillaan kääri lisäksi vähän salaattia, tomaattia ja kevätsipulia. Paahdettu voi antoi särmää sekä munavoille (paahdettu kirkastettu voi) että ruistortilloille (paahdetun voin pohjalle jäävät ruskistuneet proteiinit). Tähän aikaan vuodesta silakoissa on paljon maitia ja mätiä, jotka nekin kumpikin ovat todella hyviä savustettuna.



Paahdettu ruohosipuli-munavoi

200 g  voita
                      paksupohjainen teräskattila
                      lämpömittari
                      (roiskesuoja)
1 dl  hienonnettua ruohosipulia
ripaus suolaa
5  kovaksi keitettyä kananmunaa

Leikkaa voikimpale pienemmiksi kuutioiksi ja laita kattilaan. Laita lämpömittarin anturi kattilaan ja kuumenna matalalla lämmöllä kunnes voi on kokonaan sulanut. Sekoittele nuolijalla aika ajoin. Voi sisältää jopa yli 15 % vettä ja kun voin lämpötila alkaa lähestyä sataa (100) astetta, kiehuminen voimistuu ja veden haihtuessa kattilan sisältö alkaa pulputtaa voimakkaasti. Kattilan päälle kannattaa hetkeksi laittaa roiskesuoja, jos sellainen tiheä metalliverkko sattuu kuulumaan keittiövarustuksiin.


Samalla kun vesi haihtuu, voin proteiinit alkavat erottua rasvasta. Proteiinit ruskistuvat vähä vähältä. Kattilassa alkaa tapahtua kuohumista ja seosta voi varovasti sekoitella nuolijalla etteivät proteiinimurut pala ja tartu kattilan pohjaan. Tässä vaiheessa lämpöä voi nostaa hiukan, mutta koko ajan pitää tarkkailla kattilan sisältöä. Kun lämpömittari näyttää 160 astetta, kattila täytyy ottaa pois liedeltä. Voi jatkaa kuumenemista vielä muutamalla asteella, mutta nyt ei ole enää pelkoa pohjaanpalamisesta. Voi on nyt kauniin kullanruskeaa ja proteiinimurut kattilan pohjalla syvän tummanruskeita. Koko prosessiin ei kulu aikaa juuri 15 minuuttia kauempaa. Kun voi on hetken jäähtynyt ja viimeisetkin kuohut tasaantuneet, kaada kirkas paahdettu voi toiseen astiaan jäähtymään. Kattilan pohjalle jäävät ruskistuneet maitoproteiinimurut käytetään antamaan makua tortillataikinaan.

Kun paahdettu voi alkaa jähmettyä, kuori ja hienonna kovaksi keitetyt kananmunat ja sekoita ne voin joukkoon ruohosipulin ja suolan kanssa.



Ruistortillat
(8 pientä)

e.m. paahdetusta voista kaikki ruskistuneet proteiinit kattilan pohjalta
0,75 dl  vettä
0,75 dl  maitoa
1 rkl  voita
1 rkl  siirappia

0,5 tl  leivinjauhetta
1 tl  suolaa
1,5 dl  ruisjauhoa
0,5 dl  mämmimaltaita
2 dl  vehnäjauhoa

hiukan jauhoja kaulimiseen


Sekoita keskenään nesteet erikseen ja kuiva-aineet erikseen. Lämmitä nesteitä sen verran että voi ja siirappi sulavat. Kaada kuiva-aineet monitoimikoneen kulhoon, käynnistä vatkaus ja lisää nestettä tasaisesti kunnes taikinasta on muodostunut pehmeä, mutta kiinteä ja kaulimiskelpoinen pallo. Nesteen ja jauhojen keskinäistä määrää voi joutua hiukan. Kaikkea nestettä ei välttämättä tarvita. Alusta taikinaa koneella parin minuutin ajan, käsin vaivaamalla viitisen minuuttia.


Laita taikina puhtaaseen kulhoon, peitä muovikelmulla ja jätä lepäämään 20-30 minuutiksi. Punnitse taikina, jaa se kahdeksaan samankokoiseen osaan ja kääri niistä jokainen erikseen muoviin. Tortillat voi paistaa tästä noin 15 minuutin kuluttua, mutta taikinapallot voivat odotella kelmun sisällä pidempäänkin.


Ripottele hiukan jauhoja työtasolle ja kauli taikinapallot mahdollisimman ohuiksi letuiksi (tai läiskäise ne lituskoiksi tortillaprässillä). Sitä mukaa kun olet kaulinut taikinapallot, kypsennä tortillat tummapilkullisiksi kuivalla paistinpannulla keskilämmöllä noin 30-60 sekuntia kummaltakin puolelta. Pidä valmiit tortillat peitettynä tarjoiluun asti etteivät ne jäähdy ja kuivu liikaa. Minä pakkasin ne taitellun keittiöpyyhkeen sisään, missä ne pysyivät suhteellisen lämpiminä tarjoiluun saakka.

Täytä ruistortillat paahdetulla ruohosipuli-munavoilla, savusilakalla, salaatilla, tomaatilla ja hienonnetulla kevätsipulilla.


Kun ensi kerralla teen näitä, jaan ruistortillataikinan vielä pienempiin osiin ja paistan tästä taikinamäärästä 24 pientä tacoa. Kun ne täyttää samoilla aineksilla, niistä tulee kivoja parin haukkauksen suupaloja, mini-savusilakkatacoja.


2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Voi että on herkullinen setti! Ruistortillat näyttävät tosi hyviltä:) Minulla oli tortillaprässi, mutta se hävisi jossain muutossa.

Tuplaespresso kirjoitti...

Ruistortillat oli todella hyviä. Onneksi ne voi kaulia ihan perinteisellä tavallakin ilman tortillaprässiä :)