torstai 4. huhtikuuta 2019

Panuchos - meksikolaista Yucatanin seudulta



Panucho on pieni, mustapapusoseella täytetty tortilla, joka paistetaan kahteen kertaan. Rapea tortilla päällystetään revityllä kalkkunan- tai kananlihalla sekä kasviksilla. Kaikkia tämän superherkullisen panuchos -aterian aineksia on saatavana Suomesta, eikä tähän välttämättä tarvita edes tortillaprässiä. Kaulin tai pulikka riittää. 

Edit: korjaus, masa harinaa ei kuulemma tällä hetkellä ole saatavilla Suomessa, mutta se pitää vaan sitten korvata tavallisella keltaisella maissijauholla tai vehnäjauholla.

Kun vierailla on usein tapana kerääntyä keittiöön, tämä resepti sopii isommalla porukalla valmistettavaksi. Ruoanlaittoon voi osallistua pilkkomalla kasviksia, levittämällä mustapaputahnaa tortillojen sisään tai vaikka kaulimalla ja paistamalla tortilloja. Yhdessä tehty, yhdessä nautittu, mikäs sen hauskempaa.



Pikkelöity punasipuli

2  punasipulia
100 g  etikkaa
200 g  sokeria
300 g  vettä

Laita kattilaan etikka, sokeri sekä puolet vedestä ja kuumenna kiehumispisteeseen. Sekoita kunnes sokeri on sulanut ja lisää loppu vesi. Kuori ja viipaloi ohuelti punasipulit, laita ne suljettavaan tölkkiin ja kaada etikkaliemi päälle. Sekoita, sulje kansi ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään muutamaksi tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään. Pikkelöityjä punasipuleita kannattaa muutenkin pitää varalla jääkaapissa, sillä ne sopivat monenlaisiin ruokiin.

Jos kaadat punasipuleille kuuman etikkaliemen, sipulit pehmenevät ja muuttuvat hiukan läpikuultaviksi. Samalla niiden makukin muuttuu hiukan miedommaksi. Kylmempi etikkaliemi jättää sipuliin enemmän tuoretta puruvastusta ja kirpakamman maun.


Revitty kana/broileri/kalkkuna

Tässä kohdassa menin siitä missä aita oli matalin ja ostin S-marketista valmiiksi grillattuja, meheviä broilerinkoipia. Kolmesta koivesta riittää kymmeneen panuchoon. Perkasin lämpimät koivet nahattomiksi ja luuttomiksi riekaleiksi ja maustoin ne tilkalla sweet chili –kastiketta.



Mustapapusose

1 tölkki (285g/170g netto)  kypsiä mustapapuja (gogreen)
1  valkosipulinkynsi tai 0,5 tl valkosipulijauhetta
1 tl  raastettua limetinkuorta
kourallinen korianterinlehtiä
ripaus  chilihiutaleita
ripaus  suolaa
hiukan lämmintä vettä

Huuhtele ja valuta mustapavut. Laita kutterin kulhoon mustapavut, korianteri, valkosipuli, raastettu limetinkuori, chilihiutaleet sekä suola ja käynnistä kone. Lisää lämmintä vettä vähän kerrallaan kunnes kulhoon muodostuu paksuhko sose. Annoksesta riittää täytettä noin kymmeneen tortillaan.



Tortillat

4 dl  masa harina maissijauhoa (ei maissitärkkelystä!)
2,5 - 3 dl  vettä
0,5 tl  suolaa

Maissista tehdään montaa erilaista jauhoa eri tarkoituksiin.

Sekoita aineksista taikina, joka koostumukseltaan muistuttaa muovailuvahaa, ei sormiin tarttuvaa eikä liian kiinteää. Jos taikinasta tulee liian löysää, lisää jauhoa, jos liian kovaa, lisää tilkka vettä. Tee taikinasta tiivis pallo ja anna sen levätä kulhossa liinalla peitettynä tunnin ajan ennen leipomista.

Taikinaan voi käyttää myös puolet vehnäjauhoa, jos pelkistä maissijauhoista valmistettu tortilla tuntuu liian vahvan makuiselta.



Punnitse taikina ja jaa se kymmeneen samankokoiseen palaseen. Pyörittele paloista pallot ja kauli/prässää ne ohuiksi tortilloiksi, noin 12-13 cm halkaisijaltaan.

Paista tortillat molemmin puolin 1-3 kerrallaan (riippuu pannun koosta) keskilämmöllä niin että pintaan muodostuu tummia kohtia. Yhteen pannulliseen kuluu aikaa noin 3 minuuttia. Mitä pulleammiksi tortillat paisuvat, sitä parempi, sillä mustapapusose levitetään tortillojen sisään. Sitä mukaa kun tortilla on paistettu, viillä sen reunaan 3-5 cm aukko ja ujuta sisään kapea paistinlasta. Avaa lastalla tortillaa varovasti sen verran että sisälle muodostuu tasku. Jäähdytä tortillat.



Panuchos

10  pientä tortillaa
1 annos  mustapaputahnaa
ruokaöljyä

pikkelöityä punasipulia
revittyä kypsää kanaa/broileria/kalkkunaa/tai jopa chorizoa
vihreää salaattia
2 isoa kypsää tomaattia
1 kypsä avokado
limettiviipaleita ja tuoretta korianteria

Avaa varovasti tortillaan tehty tasku ja levitä sen kautta tortillan sisään lusikallinen mustapapusosetta. Painele tortilla kevyesti litteäksi. Kuumenna paistinpannu ja kaada pannulle 1-2 rkl ruokaöljyä. Paista täytetyt tortillat kullanruskeiksi molemmin puolin. Lisää ruokaöljyä tarvittaessa. Joissain resepteissä nämä uppopaistetaan ja niin sen voi tehdä, jos haluaa olla oikein autenttinen.

Huuhtele salaatti ja revi se pienemmiksi paloiksi. Viipaloi tomaatit ja avokado.
Rakenna aineksista oma panuchosi mustapaputortillan päälle.


6 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Mistä löysit masa harinaa? Tampereen Stockalla sitä oli vielä vuosi sitten, mutta ei enää.

Tuplaespresso kirjoitti...

Oli tuontitavaraa, mutta eiköhän nuo voi tehdä ihan tavallisesta keltaisesta maisiijauhostakin. Sitä ainakin saa melkein mistä vaan.

Ulla kirjoitti...

Melkein pyysin kollegaa tuomaan jauhosäkkejä Meksikon-reissultaan :-D
Täytyy kokeilla tavallista maissijauhoa, huomasin kaupassa, että sitä saa täysjyväversionakin.

Tuplaespresso kirjoitti...

Mitä sitten kun kollega jää tulliin "omituisine jauhopusseineen" matkalla Meksikosta? Hui! Siinä sitten testataan sun masa harinasi kaikilla mahdollisilla huumetesteillä ennen kun saat sen itsellesi :D

Yann kirjoitti...

Löysin masa harinaa vuosia sitten muistaakseni Ruohonjuurelta, mutten tiedä, onko enää nykyään. Sitten Helsingin Hakaniemessä on tuo uusi Meksikolainen kauppa, varmaan sieltä saa myös. :)

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Yann
Silloin viime huhtikuussa kun tuota reseptiä kirjoittelin, valkoinen masa harina oli lopussa jopa tuolta Hakaniemen Dos Tecolotes -meksikolaiskaupasta. Todennäköisesti nyt saattaa olla jo parempi saatavuus :)