tiistai 25. huhtikuuta 2017

Raparperisorbetti



Pakastinta siivotessani löysin pussillinen viimekesäisiä raparperinpaloja, jotka tietysti piti valmistaa ruoaksi ennen seuraavaa raparperikautta. Ja mikä onkaan parempaa kuin raparperisorbetti. Marengin ja pistaasirouheen kanssa kielenvievä jälkiruoka.

Jos raparperit keittää kuorineen, soseesta tulee punertavaa. Kuorituista raparpereista keitetty sose on vihreää.


Raparperisose

350 g raparperia
100 g sokeria
1 dl vettä
puolikkaan limetin mehu

Keitä raparperipalat sokerin, veden ja limettimehun kanssa soseeksi ja anna jäähtyä.



Marenki

4 munanvalkuaista
2 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Sekoita valkuaisiin ensin ruokalusikallinen sokeria ja kun seos alkaa vaahtoutua, lisää loppu sokeri 2-3 erässä. Erota valmiista valkuaisvaahdosta 2/3 eli noin 200 grammaa sorbettia varten ja tee lopusta marenkia. Levitä marenkivaahto silikonimatolle (tai leivinpaperille) uunipellille noin puolen sentin kerrokseksi ja kuivaa kiertoilmassa 80 asteessa noin 3-4 tuntia.



Raparperisorbetti

noin 500 g raparperisosetta
noin 200 g valkuaisvaahtoa
1 kpl (=2 g) liivatelehti liuotettuna noin 1 rkl kuumaa vettä

Vatkaa ainekset sekaisin ja laita jäätelökoneeseen tai pakastimeen. Sekoita pakastimessa olevaa seosta seuraavan muutaman tunnin aikana noin tunnin välein. Liivate ei ole välttämätön, mutta se estää sorbettia sulamasta lautasella liian nopeasti.


Viimeistele annokset pistaasirouheella.


Ei kommentteja: