tiistai 13. syyskuuta 2016

Maissilettuja ja lohta



Alkuruoaksi, pääruoaksi, jälkiruoaksi, aamiaiseksi, välipalaksi, iltanaposteltavaksi, pannukakuista ja ohukaisista on joka lähtöön. Korvasin osan vehnäjauhoista maissijauhoilla ja tarjoilin letut kalan kanssa. Lisukkeeksi vielä maissi-sipulipaistosta sekä pinaatti-tillitahnaa, niin kyllä näillä nälkä lähti. Kala oli tällä kertaa kylmäsavulohta, mutta kaikki lohikalat (lohi, kirjolohi, siika ym) valmistustavasta riippumatta sopivat tähän kokonaisuuteen.


Maissiletut

1,5 dl maissijauhoa
2 dl vehnäjauhoa
2 munaa (koko L)
0,5 tl suolaa
100 g creme fraichea
4,5 dl maitoa
paistamiseen voita

Vatkaa kaikki ainekset huolella tasaiseksi taikinaksi ja jätä tekeytymään pariksi tunniksi ennen paistamista. Jos epäilee kykyjään tehdä käsivispilällä taikinasta tasaista ilman klimppejä, kannattaa heittää ainekset blenderiin ja sitten on ainakin takuulla tasalaatuista taikinaa. Jos taikina vaikuttaa liian tanakalta, siihen voi lisätä vielä pikkutilkan maitoa.

Paista taikinasta haluamasi kokoisia ohukaisia.



Maissi-sipulipaistos

1 (noin 100 g) sipuli
1 rkl voita
200 g pussi pakastemaissia
0,5 dl kuohukermaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Kuumenna kasarissa voi ja kuullota siinä sipulit. Lisää jäiset maissinjyvät ja kuumenna sekoitellen muutaman minuutin ajan kunnes maissit sulavat. Lisää kerma ja paista seosta vielä muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen. Ota kasari pois liedeltä, laita kansi päälle ja anna hautua vielä 10-15 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile maissi-sipulipaistos hiukan lämpimänä.


Pinaatti-tillitahna

150 g pinaattia
0,5 dl hienonnettua tilliä
100 g ricottaa
50 g creme fraichea
suolaa ja mustapippuria

Kuumenna kasarissa vettä, lisää hiukan suolaa ja kaada tuoreet pinaatinlehdet veteen. Ryöppää pinaattia pari minuuttia ja huuhtele ne sen jälkeen siivilässä kylmällä vedellä. Puristele pinaatti kuivaksi ja hienonna veitsellä. Voit käyttää myös pakastepinaattia, mutta siitäkin täytyy sulattamisen jälkeen puristella ylimääräinen neste pois.

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Jäähdytä jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua.


Täytä ohukaiset maissi-sipulipaistoksella, pinaatti-tillitahnalla sekä lohella.


2 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Ai että, suolaiset letut on niin ihania! Kiitos inspiraatiosta, lisään ne ensi viikon ruokalistalle.

Tuplaespresso kirjoitti...

Parasta on, että suolaiset letut voi täyttää melkein millä tahansa.