maanantai 10. elokuuta 2015

Nakit ja muusi Seitsemän Seinähullun tahtiin




Viime viikolla Turun Aurajokirannassa Vaakahuoneella vietettiin Suomen parhaaksi tanssiorkesteriksi nimetyn Pentti Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullun 49-vuotisjuhlia, ja nämä mahtavat muusikot viihdyttivät Vaakahuoneen Paviljongin asiakkaita koko viikon joka ilta maanantaista lauantaihin. Humppaa ja huumoria, showta, sketsejä ja perinteistä tanssimusiikkia oli perjantaina meidän lisäksemme kuuntelemassa niin paljon väkeä, että jokainen jakkara näytti olevan varattu ja Vaakahuone oli ratketa liitoksistaan.

Pääsylipun hintaan sisältyi asianmukainen päivällinen: nakit ja muusi.


Ensi vuonna on luvassa Seinähullujen 50-vuotisjuhlakonsertti, joka alustavien tietojen mukaan pidetään Logomossa. Sitä ei mitenkään voi jättää väliin. Täytyy pitää silmät auki, koska liput tulevat myyntiin.

Vuonna 1966 perustetun orkesterin nimi muuttui alkuaikoina muutamaan kertaan kunnes 1968 sille keksittiin tämä nykyinen nimi, Pentti Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullua veljestä. Alkuaikojen solistikaartiin kuuluu myös monta tunnettua nimeä, kuten bändin ihan ensimmäisellä keikalla laulanut aloitteleva solisti Danny, sekä myöhemmin Irwin Goodman, Lea Laven, Juha Vainio, Jukka Kuoppamäki ja monet muut 60-luvun starat.

Vaikka vuosien varrella seinähullujen kokoonpano on jonkin verran muuttunut, huumorimeininki on säilynyt entisellään. Vuonna 1979 Linnanmäelle perustettiin Uusi Iloinen Teatteri, UIT, jonka orkesterina seinähullut soittivat lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Kaikkiaan yhtyeellä on takanaan yli 10.000 soitettua keikkaa. Siihen määrään ei moni orkesteri yllä.

Turun ravintolatarjonnasta on viime aikoina kohistu siellä ja täällä. Suurimman huomion ovat saaneet uudet ravintolat, jotka enimmäkseen edustavat fine diningia. Mutta ei pidä unohtaa vanhempiakaan ravintoloita, kuten vaikkapa juuri Vaakahuonetta, jossa niinikään panostetaan raaka-aineiden laatuun sekä lähi- ja luomuruokaan. Kannattaa istahtaa Vaakahuoneen terassille ja tutustua ruokalistaan, jossa hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. 

Vaakahuone on tunnettu elävästä musiikistaan, joka soi joka ilta. Ensi viikolla 18.-22.8. siellä esiintyvät monet 60-luvun tähdet, The Scaffolds, The Strangers, The Roosters jne. Helsingistä tanssiravintolat ovat yksi kerrallaan lopettaneet, mutta Turussa perinteinen tanssimusiikki näyttää vielä olevan arvossaan. Kesä-elokuussa joka tiistai-ilta klo 18-19 Vaakahuoneella pidetään jopa tanssikoulua, jonka ohjauksesta vastaa Tanssiseura Sekahaku ry.

Tässä vielä pari linkkiä Seitsemän Seinähullun musiikkiin.




2 kommenttia:

Muikku Verkko kirjoitti...

Kiitos, nyt soi päässä Nakit ja muusi repeatilla :D

Tuplaespresso kirjoitti...

Hups :D
Auttaisiko asiaa jos kuuntelisit Söteemin muutaman kerran?...