tiistai 2. syyskuuta 2014

Popsi porkkanaa, sateenkaariporkkanaa



Viime vuonna Rautatientorin Herkkujen Suomi –tapahtumasta ostamani sateenkaariporkkanat olivat niin makeita ja hyviä, että kun sellaisia ei ole sen jälkeen muualtakaan saanut, piti odottaa vuoden päivät seuraavaa ruokatapahtumaa ja tilaisuutta päästä taas kokkaamaan keltaisista ja violeteista porkkanoista.

Mutta voi sentään. Ilta-Sanomissa oli 17.8. juttua näistä erivärisistä porkkanoista ja niiden kasvattajasta. Juttu itsessään oli ihan hyvä ja asiallinen, mutta olin suorastaan järkyttynyt muutamista niistä kommenteista, joita ihmiset kirjoittelivat jutun jatkoksi. Tässä maassa on ihan varmasti väärennetty Pisa-tutkimustulokset. Mikään muu, edes trollaamisesta hupinsa saavat, ei selitä sellaista tietämättömyyttä ja suoranaista taikauskoa, miten näitä erivärisiä, keltaisia ja violetteja porkkanoita kommenteissa kauhisteltiin. Luonnontieteiden opetuksen tehostamisen lisäksi kouluissa pitäisi mitä pikimmin ottaa ihan omaksi oppiaineekseen myös sellainen tärkeä asia kuin medialukutaito ja kriittinen ajattelu, vähintään kaksi viikkotuntia jokaisella luokalla lukion loppuun asti.

Ruoka-ainepelottelu kaupallisessa mediassa ja erilaisissa viherekoluomuhyväoloblogeissa on mennyt todella liiallisuuksiin. Kun erilaiset internetopiston käyneet kotikutoiset ”ravintoasiantuntijat” nostavat itsensä ylimmiksi auktoriteeteiksi kertomaan mikä ruoassa on terveellistä ja mikä ei, miten etanan sarvien tai tähtien asento pitää ottaa huomioon viljelyssä ja millä korkeudella kuun tulee olla kylvön aikaan, miten siitä tai tästä ruoka-aineesta saa hyvän olon ja muista tulee melkein syöpä, miten C-vitamiini on hyvää mutta askorbiinihappo pahaa, sekä lietsomaan muita erilaisia myrkkyruokahysterioita, jutun jatkeena olleita outoja kommentteja voi toki odottaakin. Muun väriset kuin oranssit porkkanathan ovatkin varmaan vähintään ydinsäteilytettyjä sekä myrkyllisillä E-koodilisäaineilla värjättyjä gmo-porkkanoita, joita popsiville kasvaa sarvet ja häntä? Joo…

Itse asiassa olen ryhtynyt ostoksissani boikotoimaan kaikkia niitä elintarvikefirmoja, jotka markkinoinnissaan käyttävät hyväkseen ihmisten ennakkoluuloja sekä tietämättömyydestä johtuvia pelkoja ja harhaluuloja, kuten esimerkiksi gmo-mörköä. Ehkäpä vielä jonain päivänä jopa joku meijeri keksii markkinointistrategiakseen kertoa, että heidän maitoonsa ei lisätä melamiinia? Mutta porkkanasta tässä piti kirjoittaa.

viikon kasvis  32 / 52   porkkana


Porkkanan alkuperäisvärejä ovat valkoinen, keltainen sekä violetti ja meidän nykyisin parhaiten tuntemamme makea, oranssi porkkana jalostettiin vasta 1600-luvulla Hollannissa, kun porkkanan maku haluttiin vähemmän kitkeräksi. Aivan oikein, kasvinjalostus tunnettiin jo 1600-luvulla tai itse asiassa jo paljon aiemmin, joidenkin lähteiden mukaan jo useampikin tuhat vuotta sitten. Tarina kertoo, että oranssilla porkkanalla haluttiin myös kunnioittaa sikäläistä Oranjen kuningashuonetta. Oranssi oli kuningashuoneen tunnusväri ja hollantilaiset jalkapallofanit pukeutuvat tänäkin päivänä oranssiin.


Porkkanan makeus ja karotenoidien määrä riippuu paitsi viljeltävästä lajikkeesta, myös viljelyalueen maaperästä sekä ilmastosta. Väri on karotenoideja: alfa- tai betakaroteenia, lykopeenia tai luteiinia, antioksidantteja joilla sanotaan olevan paljon hyödyllisiä terveysvaikutuksia. Kuvissa violetti, keltainen ja oranssi porkkana. Muita porkkanan värejä ovat valkoinen, punainen sekä musta ja erivärisistä porkkanoista lisää tietoa täällä porkkanamuseon sivuilla.


Irmelin (Orastava Aurinko Oy) sateenkaariporkkanoista (ihan omalla rahalla ostin, eivät olleet ilmaisnäytteitä) kokkasin porkkanaisen maukkaan alkuruoan, jossa porkkanakastikkeessa uiskenteleva porkkanavanukas on koristeltu porkkanasipseillä. Idean sain jonkin ulkomaisen ruokalehden kuvasta. Lehden nimeä en muista enkä tiedä niitä porkkanaresepteitäkään, mutta kuva jäi mieleen. Kai se oli jotain tämän tapaista, hyvää varmaan kuitenkin jos oli yhtä hyvää kuin tämä.




Porkkanasipsit violeteista porkkanoista

2-3 violettia porkkanaa
1 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 tl suolaa
hiukan mustapippuria myllystä

Viipaloi porkkanat mahdollisimman isoiksi, mutta ohuiksi (0,5 mm) lastuiksi mandoliinin avulla. Porkkanalastut kutistuvat melkoisesti kuivatuksen aikana. Sekoita viinietikka, hunaja, suola sekä mustapippuri keskenään ja pyörittele porkkanalastut siinä seoksessa. Levitä maustetut lastut kuivumaan kiertoilmauuniin tai kuivuriin ja kuivaa kunnes ne ovat muuttuneet täysin rapeiksi.




Porkkanavanukkaat

150 g keltaista (tai valkoista) porkkanaa
1 pieni salottisipuli
1 tl oliiviöljyä
1 muna, keltuainen ja valkuainen eroteltuna
1 dl kermaa
30 g cashewpähkinöitä
1,5 tl vehnäjauhoa
0,5 tl suolaa
0,5 tl kuivattua rakuunaa
0,5 tl sinappijauhetta
pikku ripaus kardemummaa
pikku ripaus neilikkaa

Kuori ja paloittele porkkanat, keitä ne miedosti suolatussa vedessä ja valuta kypsät porkkanapalat. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota siinä ihan pieneksi silputtu salottisipuli. Kaada porkkanat sipuleiden joukkoon, lisää puoli desiä kermaa ja kiehauta. Soseuta porkkana-sipuliseos sauvasekoittimella.

Hienonna cashewpähkinät morttelissa ja lisää joukkoon vehnäjauho, suola, rakuuna, sinappijauhe, kardemumma sekä neilikka ja sekoita huolella.

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja jätä se hetkeksi odottamaan. Vatkaa toisessa kulhossa keltuainen vaahdoksi, lisää loppu kerma sekä porkkana-sipulisose ja vatkaa hyvin sekaisin. Sekoita joukkoon cashew-mausteseos ja kääntele massaan lopuksi valkuaisvaahto.

Asettele paperiset vuoat muffinvuoan koloihin (6kpl) ja jaa porkkanavanukasmassa niihin. Kypsennä uunissa 180 asteessa foliolla peitettynä noin 20-30 minuuttia. Jäähdytä vanukkaat ennen tarjoilua jotta ne vähän vielä kiinteytyvät.




Porkkanakastike

2 isoa oranssia porkkanaa (n 150 g)
2 dl appelsiinituoremehua
2 dl vettä
kolmannes kanaliemikuutio
2 tl raastettua inkivääriä
hiukan suolaa ja valkopippuria myllystä

Raasta porkkanat ja laita ne kattilaan appelsiinimehun, veden , kanaliemikuution ja inkiväärin kanssa. Keitä kunnes porkkanat ovat täysin pehmenneet. Soseuta kastike sauvasekoittimella ja viimeistele maku suolalla ja valkopippurilla.




2 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Näyttääpäs nuo porkkanasipsit hyviltä! helponkuuloinen ohje on tietysti myös aina plussaa :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Kotitekoiset sipsit ovat hyviä, mutta niiden kuivuminen kestää ikuisuuden, jos ei omista kuivuria :)