sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

Raparperikana


Raparperi voi kuulostaa aika oudolta kanan kanssa samalla lautasella, mutta kyllä se sopii myös suolaisiin ruokiin. Tässä raparperia käytetään maustamaan kanan kastike, tai siis se liemi, jossa paistileikkeet hautuvat kypsiksi yhdessä parsan, punasipulin ja muiden mausteiden kanssa. Eipä aikaakaan, kun raparperia jo alkaa puskea maasta ihan urakalla. Tällä kanareseptillä voi aloittaa kevään raparperiruokien kokkaamisen.

 


Raparperikana

 

noin 1 kg       broilerin paistileikkeitä
1 tl                 hienoa merisuolaa
0,5 tl              mustapippuria myllystä
200-250 g      punasipulia
6 oksaa          timjamia
1-2 oksaa      rosmariinia
1 nippu         vihreää parsaa
2-3 vartta      raparperia
oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria

 

Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen.

Mausta paistileikkeet suolalla sekä mustapippurilla ja anna niiden maustua 20-30 minuuttia ennen paistamista. Kuori punasipulit ja leikkaa ne lohkoiksi. Mausta lohkot suolalla, mustapippurilla, timjamilla sekä rosmariinilla. Lisää tilkka oliiviöljyä ja sekoita. Vuoraa isohko uunivuoka leivinpaperilla ja levitä sipulit mausteineen vuokaan. Ruskista maustetut paistileikkeet oliiviöljyssä ja nosta ne sitten vuokaan sipuleiden päälle. Laita vuoka uuniin 10 minuutiksi.

 

 

Leikkaa raparperinvarret parin sentin paloiksi, lisää 3 rkl juoksevaa hunajaa, tilkka oliiviöljyä, suolaa sekä mustapippuria ja sekoita huolella. Leikkaa parsat noin 5 cm paloiksi. Nosta vuoka uunista ja lusikoi raparperinpalat paistileikkeiden väliin. Lisää parsat ja työnnä vuoka takaisin uuniin noin 25-30 minuutiksi. Lisukkeeksi sopii keitetty riisi, joka saa makua vuoan pohjalle muodostuneesta liemestä.

 


Ei kommentteja: