lauantai 19. joulukuuta 2020

Miten jouluruokaa voi valmistaa vain kahdelle?


Tänä vuonna vietämme joulun ihan kahdestaan ja joulun sosiaalinen kanssakäyminen täältä pääkaupungista käsin hoidetaan vain whatsappina, kuten WHO:n johto ja HUSin lääkärit ovat hartaana toiveenaan esittäneet. Käsihygienia, maski kun lähdetään ”ihmisten ilmoille” ja etäily – niinpä. Yritetään tehdä niin, että joulu on ensi vuonnakin.

Joulu kahdestaan ei ole ongelma, kyllä me toistemme kainalossa viihdytään, mutta jouluruoka ja sen valmistaminen on jo eri juttu. Kun normaalisti pöydässä on ollut useampia ihmisiä, ruokaa on valmistettu niin että kaikille riittää (kaikilla on myös omat suosikkinsa ja inhokkinsa jouluruoista) ja lähes jokainen on jollain lailla myös osallistunut ruoanlaittoon. Perinteinen reseptiikka, siis. Kahdelle taas on ihan järjetöntä alkaa valmistaa sitä joka lajia mitä perinteisiin kuuluu, varsinkin kun monessa jouluruoassa on lähes sama työmäärä teki sitä kahdelle tai kahdelletoista. Menu menee siis vähän uusiksi tänä vuonna ettei tarvitse syödä samoja jouluruokia loppiaiseen saakka. Muutenkin”michelinit” hiipii vyötärölle. Tai ei oikeastaan edes hiivi, vaan suorastaan hyökkää.

Kaikista vanhoista tavoista poiketen joulupöydässämme näkyy tänä jouluna myös takeaway-ruokaa ravintolakeittiöstä. Toivottavasti moni muukin tekee niin ja tilaa. Haluammehan pitää hyvät ruokaravintolat hengissä niin, että ne ovat toiminnassa vielä ensi vuonnakin?

Kun mietimme mikä on tärkeää ja mistä voi luopua, niin ”must” -lista alkoi: ihan pieni kinkku, graavihirvi (valmiina pakkasessa), imelletty perunalaatikko, lanttulaatikko, graavisiika, mallasleipä ja pari joulutorttua kahvin kanssa. Minä lisäsin listaan rosollin, jota ei ikinä osaa tehdä niin pientä määrää, että se kaikki tulisi syödyksi parin päivän aikana. Toinen lisäykseni oli uudet perunat. Viime kesänä ostin torikauppiaalta vasta nostettuja Annabelle –perunoita, pesin ja esikiehautin ne, vakumoin ja pakastin. Pakkasesta suoraan kiehumaan ja lautaselle, siitä ei jouluperuna parane. Ihan vahingossa löysin Kluuvikadun Fazerilta ihania perinteisiä kaakaojauheessa pyöriteltyjä suklaatryffeleitä (kuva), joita ei ole myynnissä muulloin kuin vain jouluna ja silloinkin vain Fasun omissa liikkeissä. Ne ovat ihan parhaita ja kun on kerrankin elämässään näitä maistanut, sen jälkeen kaikki muut kaupan tryffelitekeleet maistuvat pelkältä rasvalta. Voisikohan näiden suklaatryffeleiden kalorit kompensoida joulupöydässä jollain kevyellä salaatilla?

Nyt miettimään sitä joulumenua...

Ei kommentteja: